Ilves yrittää nujertaa paikallispeikkonsa

LIIGA / Ennakko
Tammikuun tasaus pyörähtää tamperelaisjoukkueiden osalta käyntiin torstaina, kun kiivasta välienselvittelyä isännöi ensimmäisenä Ilves. Vastakkain iskevät henkisesti varsin eri tilanteissa olevat joukkueet.

Kuntokäyrät

Ilveksen pistetahti ei ole tällä kaudella missään vaiheessa päätä huimannut, mutta esitykset kentällä ovat vaihdelleet hyvästä katastrofaaliseen. Viime aikoina Ilves on vaellellut Seppo Hiitelän päävalmentajakauden synkimmässä aallonpohjassa, nimenomaan pelillisesti. Viimeiseen kolmeen otteluun sisältyy heikolla esityksellä irronneet kaksi pistettä Espoosta, surkea perjantainen koti-ilta TPS:ää vastaan, ja tutun tehoton taistelu tiistaina Porissa.

Taistelun puutteesta tupsukorvalaumaa ei ole tällä kaudella voinut syyttää, mutta läpi runkosarjan jatkunut lama näkyy pelaajien otteissa. Maalinteko on erittäin vaikeaa, ja tasaisten otteluiden ratkaisuhetkillä Ilves on toistuvasti kaatunut yksittäisten pelaajien kardinaalimunauksiin. SaiPan viimeaikaisen noususuhdanteen ansiosta Ilves on tilanteessa, jossa keväinen karsinta liigapaikasta näyttää jälleen pelottavan todennäköiseltä. Toisaalta, mikäli joukkue saa nostettua pelinsä uudelle tasolle, on sillä seuraavan seitsemän päivän aikana tilaisuus kutistaa Tapparan etumatkaa peräti yhdeksällä pisteellä.

Tappara on tyystin erilaisessa tilanteessa kuin paikallisvastustajansa. Edelliset kolme ottelua olivat lähtökohdiltaan vähintäänkin haastavia, mutta Kärpiltä, KalPalta ja HIFK:lta ryöstetyt seitsemän pistettä ovat nostaneet kirvesrinnat playoff-viivan tuntumaan. Tappara on esiintynyt tähänastisissa paikallistaistoissa varsin heikosti, mutta siitä huolimatta se on kahdesti onnistunut kääntämään kahden maalin takaa-ajoaseman voitokseen. Henkinen etu on siis kaikilta osin Tapparan puolella.


Nils Bäckström ajettiin ulos joulukuun kohtaamisessa
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

Ratkaisun paikat

Ilveksen osalta sävel on selvä. Se on hallinnut tällä kaudella lukemattomia otteluita hyvän liikkeen ja aktiivisen karvauksen avulla, mutta hävinnyt tehottomuuden ja hermostuneen johtoasemassa pelaamisen ansiosta.

Yllämainitusta nähtiin edellisessä paikallisottelussa erinomainen esimerkki, kun Nils Bäckström tuhosi Ilveksen johdon viime minuuttien hölmöilyllään. Kun otetaan huomioon Tapparan tolppaa vaille torsoksi jäänyt kiri kauden avauskamppailusta, on johtoasemassa Tapparaa vastaan pelaaminen lähennellyt painajaista. On mielenkiintoista nähdä, miten Ilves käsittelee tilanteen, mikäli se on johdossa kahden erän jälkeen.

Joukkueet kohtaavat viikon sisään peräti kolme kertaa, joten läpi ottelun lienee luvassa fyysisen osaston asetelmien hakua myös tulevaa varten. On helppo uskoa, että Masi Marjamäki, Mark Lee ja Jerry Ahtola ovat jälleen tapahtumien keskipisteessä. Kenen kantti kestää, kenen puuro palaa pohjaan?

Kokoonpanot

Joukkueet ovat kärsineet varsin paljon loukkaantumisista läpi kauden, mutta torstain otteluun lähdettäessä tilanne on molempien osalta paranemaan päin. Ilvekseltä kaukaloon palaavat Jesse Niinimäki ja Joonas Rask, kun taas poissaolijoiden listaa komistavat Kai Kantola, Matias Sointu, Teemu Kesä ja Konsta Mäkinen.

Tapparan loukkaantumistilanne oli vuodenvaihteessa äärimmäisen synkkä, mutta tällä hetkellä Hakametsän oranssin käytävän päässä pilkottaa orastavaa valoa. Poissa ovat enää Tuomas Vänttinen, Joonas Liimatainen, Brett Skinner ja Tommi Kovanen.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Masi Marjamäki 3 3 6
2.Antti Kangasniemi 2 3 5
3.Ryan Glenn 1 2 3
4.Ville Korhonen 2 1 3
5.Martti Järventie 0 2 2
Tappara M S P
1.Aleksander Barkov 0 3 3
2.Miikka Männikkö 2 1 3
3.Jussi Halme 2 1 3
4.Olli Palola 1 1 2
5.Jarkko Pyymäki 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle