Kumpi voittaa – kissa vai lintu?

LIIGA / Ennakko
Illan ottelussa kohtaavat sarjan kaksi huonointa joukkuetta, ainakin pisteiden valossa. Molemmat joukkueet ovat olleet samoilla sarjasijoituksilla marraskuusta lähtien. Kyseessä on molemmille vaisun kauden viimeinen kohtaaminen.

Ilves lähtee jälleen otteluun voitto mielessään. Joukkueen peli on ollut viimeisen kuukauden ajan pienoista aaltoliikettä. Jos peli pysyy tasaisena, on Ilves vahvoilla. Useamman maalin tappioasema vie joukkueelta parhaimman puhdin ja hanskat lyödään usein tiskiin. Sunnuntain tv-ottelussa joukkue tuli vielä maalin päähän kolmannessa erässä, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. HIFK oli parempi joukkue. Illan ottelussa Pelicans on sopiva vastus Ilvekselle. Joukkue pääsee näyttämään kotiyleisölle vielä, kuinka joukkue todellakin osaa pelata – kun vain sille päälle sattuu.
Mikäli tämä ottelu menee täysin penkin alle, on täysin turha odottaa juuri katsojia viimeisiin kotiotteluihin Kärppiä ja TPS:ää vastaan. On mielenkiintoista nähdä, kuinka ottelu lähtee käyntiin. Ilves on yleensä pitänyt ensimmäisessä erässä vauhtia päällä, löysäillyt toisessa ja kolmannessa ollut taas vauhdissa. Viimeisessä 16 ottelussa, Ilves on voittanut vain kolme kertaa toisen erän.
Ilvekseltä voi odottaa ottelussa mitä vain.

Aikaisemmat ottelut Pelicansia vastaan ovat olleet tasaisia. Pelicansilla 2 voittoa, kuten myös Ilveksellä. Tosin toinen jatkoajan jälkeen. Lisäksi joukkueet ovat pelanneet kauden ainoan maalittoman ottelun. Vain yksi otteluista on päättynyt kolmen maalin eroon. Muissa voitetuissa otteluissa on ollut pienin mahdollinen marginaali, yksi maali.
Maaleja kansa tahtoo nähdä, toivottavasti niitä nähdään myös tässä. Ne pelastaisivat ottelun selvästi. Pelkona on varmasti, että peli on totaalista surffailua. Tyyliin ”kunhan pelataan ottelu pois”. Katsojia ei varmasti ole ottelussa paljoakaan, johtuen joukkueiden sarjasijoituksista. Toivon todella, että ottelusta tulee mielenkiintoinen.

Ilvekseltä varmuudella on poissa marraskuulta asti loukkaantunut Ville Koistinen, jonka kausi on jo ohi. Jesse Niinimäen Jokerit-ottelussa saaman aivotärähdyksen jälkiseuraamukset ovat pitäneet tulevaisuuden huippunimen poissa kaukalosta. Miehen pelaaminen tiistaina on epävarmaa.

Kausi menossa loppua kohti, mitä ensi kaudella?

Pelicans on ollut Ilveksen kanssa kauden alisuorittaja. Joukkue heikentyi ennen kauden alkua ja ehkä sitä osattiin odottaa hieman. Runkopelaajia lähti pois, valmentaja vaihtui. Siinä ehkä jo tarpeeksi menetystä. Joukkue on pelannut hieman paremmin kuin Ilves, ja se näkyy sarjataulukossa. Pelicans oli tammi-helmikuussa pahassa pyörityksessä, 11 ottelua putkeen ilman pisteitä. Siinä viimeistään lähtivät viimeisetkin ajatukset pudotuspeleistä tällä kaudella. Lahtelaisryhmä on pelannut kahtena kautena pudotuspelejä Pelicans-nimellä. TPS oli kuitenkin molemmilla kerroilla hieman liian hyvä joukkue. Ensi kaudella on taas uusi yritys päällä.

Kuten myös Ilves, Pelicans voi yllättää jokaisen joukkueen liigassa. Tästä nähtiin hyvät esimerkit kun Pelicans kaatoi toissa viikolla ensin Kärpät ja sitten playoff-paikasta taistelevan Lukon. Vaikka mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet, ei joukkue silti pistä hanskoja tiskiin. Ehkä nyt Kärpät ja Lukkokin sen oppivat.

Pelicans keskittyy jo ensi kauteen. Ne pelaajat, jotka haluavat ensi kaudella pelata lahtelaisjoukkueessa, antavat koko ajan näyttöjä. Joukkue taistelee joka ottelussa viimeiseen asti. Tulevassa ottelussa onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka kaksi samalla taktiikalla pelaavaa joukkuetta pelaavat keskinäisessä ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle