Hakametsässä vastakkain ääripäiden joukkueet

LIIGA / Ennakko
Torstaina maan ensimmäisessä jäähallissa vastakkain asettuvat Ilves ja Pelicans, jotka lähtevät otteluun täysin vastakkaisista asetelmista. Siinä missä Pelicans on jo aikapäiviä sitten heittänyt pyyhkeen kehään, on Ilvekselle sen viime aikojen hyvien esitysten ansiosta tullut uusi tavoite – kotietu.

Jos joku on aikaisempina kausina keksinyt hyvän tekosyyn jäädä pois matsista sanomalla: ”No kun se on niin v*tun tylsää”, niin nyt siihen ai ainakaan ole mitään perusteita. Ilves pelaa tällä hetkellä sellaista kiekkoa, mitä ei Hakametsässä ole nähty sitten ikimuistoisen 80-luvun. Hyökkäykset lähtevät nopeasti liikkeelle, tilanteet pelataan loppuun, uskalletaan ottaa vastuuta ja tehdään omia ratkaisuja, eikä vain siirrellä kiekkoa mieheltä toiselle.

Suurin tilastoissa näkyvä muutos edellisiin vuosiin on venymiskyky. Aiemmilla kausilla kansa on alkanut vääntäytyä kotiin, kun Ilves on joutunut parin maalin takaa-ajoasemaan. Nyt kotiinlähtöä ei uskalla edes ajatella kukaan, sillä joukkue on osoittanut hienoja venymisen merkkejä tiukoissa tilanteissa. Viimeksi tiistaina Hämeenlinnassa se tuli 3-0 takaa-ajoasemasta voittoon ja se on ennenkuulumatonta, yleensä Rikelinmäellä ei mikään joukkue tule tuollaisesta takaa-ajoasemasta pisteille. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja joukkue ei lannistu parin maalin takaa-ajoasemasta huolimatta, vaan pyörittää omaa peliään ja uskoo omaan tekemiseensä.

Ja vaikka peli sujuukin erittäin mallikkaasti, niin Ilves ei ole oikeastaan kertaakaan tällä kaudella ollut liikkeellä parhaalla mahdollisella miehistöllä. Koko ajan on joku ollut sairaana ja heidän lisäksi poissa ovat olleet vielä pitkäaikaispotilaat Källarsson ja Niinimäki, joista ensimmäinen on jo hakemassa pelituntumaa Mestiksestä. Tälläkin hetkellä pois on heidän lisäksi kyynärpäävamman vuoksi Toni Dahlman sekä Ismo Siren säärivamman takia.

Vielä kaksi viikkoa sitten Ilves kaipasi kipeästi kakkossentteriä. Nyt sellainen on ainakin toistaiseksi löytynyt. Ville Leino sai mahdollisuuden kakkosketjussa kesken Jokeri-ottelun, kiitti siitä ja on siitä lähtien huseerannut kakkosen keskellä hyvällä menestyksellä. Isojen Toporowskin ja Rajamäen välissä Leino saa rauhassa rakentaa peliä. Avainkysymys onkin, jaksaako nuori mies hyvällä tasolla kauden loppuun asti?

Sommartiden hei, hei…

Pelicans-pelaajat saivat jo joulukuussa alkaa selailemaan matkaesitteitä ja varailemaan lomia maaliskuulle. ”Pelko” pudotuspeleihin ”joutumisesta” hävisi melko nopeasti, vaikka seurajohto olikin toista mieltä.

Nyt seurajohtokin on heittänyt kirveen kaivoon, toimitusjohtaja Jorma Kosonen vihjaili jo, että vielä ennen siirtorajan umpeutumista on joukkueessa luvassa muutoksia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Jari Kauppila ja muut runkopelaajat pistetään lihoiksi, jotta seuran talous pysyisi edes kohtuullisen siedettävällä tasolla.

Pelicans saa kuitenkin pelata paineetta ja se onkin sen vahvuus. Heillä ei ole mitään hävittävää, mutta jokainen piste nostaa heidän tekemänsä työn arvoa. Jokainen voi mennä kokeilemaan miten vaikeaa on motivoida itseään pelaamaan vailla minkäänlaista panosta. Ei o heleppoo. Joukkueessa saa nyt ja jatkossa paljon vastuuta nuoret pelaajat, joille kevään näyttöpaikat ja mahdolliset onnistumiset voivat poikia parempia sopimuksia. Halua onnistua siis on.

Jos Ilves ei saa maalihanoja auki ottelun alussa tai Pelicans tekee avausmaalin, saattaa kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi Ilves-pelaajien selkään nousta apinoita. Tällä kaudella Pelicans on kiusannut Ilvestä useampaan otteeseen. Pelicans venyi Tampereella kerran jo tasapeliin ja vei Lahdessakin pelin jatkoajalle, mutta Ilves vei silloin pidemmän korren. Todennäköisesti luvassa on kuitenkin paljon maaleja.

» Lähetä palautetta toimitukselle