Ilves saa tehottomia vieraita

LIIGA / Ennakko
Kuva © Jarno Hietanen
Kolme ottelua, kolme maalia, kolme pistettä. Lukon Liiga on lähtenyt käyntiin alta riman. Torstaina kurssin olisi syytä kääntyä, mutta vastaan asettuu vihainen Ilves.

Ilveksellä ja Lukolla on tilillään yksi voitto ja kaksi tappiota. Pisteitä tuli mestarisuosikeilta Tapparalta ja Jokereilta, mutta tiistaina Ilves kaatui päätöserässä JYPiä vastaan ja HPK naureskeli raumalaisten kustannuksella Rinkelinmäellä.

Muutaman pelikierroksen jälkeen ei ole syytä tehdä järin kovia linjauksia joukkueiden lopullisesta iskukyvystä, mutta pelillistä osviittaa Ilves ja Lukko ovat ehtineet antaa.

Tupsukorvat pyrkivät rajallisesta taidosta huolimatta pelaamaan niin tiukasti kiekonhallintaan nojaten kuin mahdollista. Toinen suuri peruskivi näyttää olevan huolelliseen sijoittumiseen ja pitävään merkkaukseen perustuva puolustuspelaaminen. Joukkue ei ole hallinnut otteluita, mutta jälkimmäisen ansioista peleissä on pysytty hyvin mukana.

Ilves pelasi oikeinkin fiksua jääkiekkoa JYPiä vastaan ja maalipaikat hyödynnettyään johti kahdella maalilla, mutta JYP punnersi viime minuuteilla ohi. Tuomas Tuokkola puhui häviöstä osana prosessia, mutta pelaajat lienevät vielä torstainakin ainoastaan itselleen suuttuneita. Ilveksen on varmasti kohtalaisen helppo ladata raivoa torstaiksi.

Lukko on ollut yllätyksellisen vaisu. Otteet ovat toki syyskuussa kellä tahansa vähän, mitä sattuu, mutta ennustettuun top 6 -joukkoon keltaisia ei tämän hetken vireellä voi laskea millään. Pelit on menetetty keskialueella: hyökkäyksiä ei onnistuta vyöryttämään koko ketjun voimin vauhdilla rintamassa, vaan Risto Dufvan miehet kokeilevat joko yksin tai porukkaan sattuessaan ovat seisovin jaloin.

Lukon miehistöllä on rahkeet parempaan. Sietää ollakin, sillä nopeaan hyökkäyspeliin ja päätykiekkoihin rynnistämiseen tarvitaan täysin erilaista luisteluintoa. Jos Ilves osaa tällä hetkellä jonkin osa-alueen, se on pelin tekeminen itselle vaarattomaksi ja helpoksi silloin, kun vastustaja ei ymmärrä antaa todella ronskia painetta. Avauspelissä tähän kompuroi Tappara.

Kokoonpanoissa mielenkiinto kohdistuu Ilveksen puolella puolustajiin. Tappara-ottelussa joukkue menetti Mikko Kukkosen, Niko Peltolan ja Atte Pentikäisen, mutta kukaan ei vielä taida olla pelikuntoinen. Jos Pentikäinen ei saanut aivotärähdystä, päässä olevat tikit haittaavat pelaamista vielä viikon verran. Antti Kangasniemi on hypännyt pakiksi ja paikannut siedettävästi, A-nuori Mikke Levo taas on säheltänyt hieman liikaa.

Lukolla on purtavanaan maalivahtipähkinä. Valmennusjohto miettii varmasti tarkkaan, annetaanko tiistaina parantamisen varaa jättäneelle Ryan Zapolskille vielä saumaa.

Seuraa Heitä

Jarkko Näppilä #27 |

Puolustaja

Nöyrän oloinen kaveri, joka on luutinut Mestis-pakkina LeKissä ja Jokipojissa sekä keräillyt välillä jämäminuutteja Ilveksessä. Nyt käsissä on paksu avainnippu ja minuutteja tulee. Valmisruokaversio Kimmo Timosesta, tekee lujasti ja varmasti töitä.

Jerry Ahtola #28 |

Laitahyökkääjä

Tamperelaisille tuttu Tapparasta. Risto Dufvalle mieleinen hyökkääjä, ei sovellu oikein mihinkään rooliin, kun osaa kaikkea välttävästi. Keväällä pudotuspeleissä liekeissä, raumalaiset varmasti haluavat lisää kasseja.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Michael Keränen 2 2 4
2.Sami Sandell 1 2 3
3.Daniel Corso 2 1 3
4.Turo Asplund 0 2 2
5.Simon Gysbers 0 2 2
Lukko M S P
1.Petteri Nummelin 0 3 3
2.Ville Vahalahti 1 2 3
3.Harri Tikkanen 1 0 1
4.Lauri Tukonen 1 0 1
5.Jerry Ahtola 1 0 1

» Lähetä palautetta toimitukselle