Ilves ja IFK kohtasivat liigahistorian pisimmässä puolivälieräsarjassa pari vuotta sitten ja yleensä näiden joukkueiden välisistä otteluista ei katsojat lähde haukotellen pois, ellei ottelu pääty puolenyön jälkeen.
Ilves voi tänä keväänä vielä ratkaista paljon. Napsimalla voiton sieltä ja toisen täältä, voi Ilves olla joukkue, joka määrää playoffien otteluparit ja parhaimmillaan tuo jollekin joukkueelle tuhdin nipun rahaa runkosarjan voiton merkeissä.
Hetkessä liigan kärkitasoa, seuraavassa harrastesarjojen tuhertelija
Ilves on viime peleissä pelannut erittäin ailahtelevaisesti. SaiPa-ottelussa viimeiset puolitoista erää huippukiekkoa, mutta HPK:ta vastaan jälleen pohjanoteeraus, lukuun ottamatta paria välähdyksiä.
Joukkueessa on pelillisesti potentiaalia, mutta jos koko joukkue ei lähde sataprosenttisella asenteella, tulos on nähdyn kaltainen. Niin tässä, kuin monessa muussakin avaimet ovat joukkueen konkareilla. Jos Helminen, Peltomaa, Viitakoski ja Järventie näyttävät omalla menollaan esimerkkiä, nuoremmat seuraavat perässä.
Hyökkäyspäässä Ilveksen toimia leimaa yksipuoleisuus. Hirveästi energiaa tuhlataan kulmissa pyörimisiin, sen sijaan, että peliä pyrittäisiin viemään maalintekosektorille. Joukkue myös laukoo luvattoman vähän. Puolustuspäässä viisikkopuolustus on lähes onnetonta. Liian usein miehet, varsinkin puolustajat, eivät tiedä mikä mies pitäisi ottaa. Hyökkäyksiin lähdöissä ja keskialueen ylityksissä toimitaan liian hätäisesti. Jos eteen tulee vastustajan pelaaja, kiekko roiskaistaan päätyyn ja lähdetään vaihtoon, sen sijaan että syötettäisiin kiekko vaikka taaksepäin omalle pelaajalle.
Ilveksen nuorten pelaajien esiinmarssi on ollut onnistunut. Ennen kauden alkua kritisoin Marko Luomalan ja Ville Hirvosen sopimusten tekoa, mutta nuorukaiset ovat olleet Ilveksen harvoja valopilkkuja. Ilves on tänä vuonna kiitettävällä tavalla, osittain pakonkin johdosta, ajanut sisään paljon nuoria hyökkääjiä. Leino, Lajunen, Niemi ja Akkanen ovat tulevaa kautta ajatellen askelta valmiimpia ottamaan suurempaa roolia joukkueessa.
Ilveksen valmennusjohdolla on mielenkiintoinen ongelma. Hyvin ennen joulutaukoa pelannut Niinimäki on taitojensa perusteella vähintään kakkosketjun sentteri, mutta nykyinen kakkosketju Luomala-Hirvonen-Peltomaa on pelannut viime peleissä hyvin yhteen. Todennäköisesti Teijo Räsänen ja Jukka-Pekka Annala päätyvät ratkaisuun, jossa Jesse saa pikkuhiljaa totuttautua liigavauhtiin, sillä puhki peluuttaminen heti pitkän lentomatkan ja väsymyksen jälkeen ei palvele kenenkään etua. Loukkaantuneena ei ole kuin pitkäaikaispotilaat Ville Koistinen ja Tomi Källarsson.
Joukkueen pelaamista haittaa myös jatkuvat spekuloinnit mm. Martti Järventien jatkosta. Keskustelupalstoilla huhuiltu Vesa Viitakosken siirtyminen on Ilveksen taholta ammuttu alas. Seura julkaisi keskiviikkona internet-sivuillaan tiedotteen, jonka mukaan Viitakoski pelaa loppukauden Ilveksessä.
IFK:n omat pojat pirteinä
IFK on perinteisesti tunnettu stadilaisten joukkueena, jossa pelaajat tulevat ”landelta”. Joukkue suorastaan vilisee omia kasvatteja, eikä ”pojat” ole missään tusinarooleissa, vaan omia kasvatteja esiintyy jokaisessa ketjussa.
Heikki Mälkiä aloitti viime kaudella omien junioreiden esiinmarssittamisen ja Alpo Suhonen on sitä onnistuneesti jatkanut. Nyt nousua tekevät ikäluokat 81-83 ovat voittaneet eri juniori-ikäluokissa paljon mitaleja, joten olisi ollut sulaa hulluutta jättää se hyödyntämättä. Pointsit Penalle!
IFK on viime aikoina esiintynyt pirteästi, vaikka joukkueen sairaslista on pitkä ja nimekäs. Hieno 7-1-voitto mestarisuosikki Kärpistä oli osoitus, että joukkue kykenee iloiseen hyökkäyspeliin. IFK:n kohdalla voidaankin sanoa, että hyökkäys on paras puolustus. Riku-Petteri Lehtosen poissaolon vuoksi joukkueen pakki-kalusto on melko kevyt. Zidlicky ja Kantor ovat puolustuksen tukipilarit. Kantorinkaan pelaamisesta ei ole mitään varmuutta, koska mies on lähdössä mitä ilmeisemmin Moskovan Dynamoon.
IFK:n vaarallisin viisikko ennen joulutaukoa ja nuorten MM-kisoja oli Pärssinen-Ruutu-Kuhta, joka saatetaan koota uudelleen myös Ruudun paluun jälkeen. Tuomo Ruutu oli Suomen kirkkaimpia tähtiä kisoissa ja pelasi erittäin monipuolisesti. Ruutu on todellinen 2000-luvun ihannepelaaja. Nopea, ärhäkkä, kiivasluontoinen, aggressiivinen ja hyvä käsistään. Väkisinkin tulee mieleen Joe Thornton.
Tiistaina IFK:n voimakolmikkona oli kolmosketju Järvinen-Viitaluoma-Pikkarainen ja näitä poikia kannattaa varoa vastaisuudessakin.
IFK:lta ovat poissa ainakin Riku-Petteri Lehtonen, Mikko Kurvinen, Carlo Grünn, Toni Häppölä ja Roman Simicek.
Jälleen kerran luvassa on mielenkiintoinen ottelu. Mitä tahansa voi tapahtua. Yleensä näiden kohtaamisesta ei ole ainakaan maaleja puuttunut. Tai jos on puuttunut, niin sitten on tapeltu. Viihdyttävää jääkiekkohan se brändi vaatii.