Kuumille koitoksille jatkoa?

LIIGA / Ennakko
Ilves ja Ässät ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Kaksi otteluista on päättynyt patapaitojen voittoon, viimeisin sen sijaan kääntyi Ilveksen hyväksi jatkoajalla. Etenkään kaksi viimeistä kohtaamista eivät ole jättäneet ketään kylmäksi.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Ilves on saanut kokea turhautumisen tunnetta viimeisimmissä otteluissaan. Joukkue matkustaa neljän ottelun tappioputkessa ja peräti kolme näistä on tullut jatkoajalla tai rangaistuslaukauskisassa. Tauon jälkeisissä otteluissa KalPaa ja etenkin Tapparaa vastaan Ilveksellä on ollut peli hienosti hanskassa aina loppuhetkille asti, jossa se kuitenkin on sählännyt varmoilta näyttäneet pisteet vastustajilleen.

Porin Ässät lähti joulutauolle loistavista asemista. Tauon jälkeen peli on kuitenkin tökkinyt pahasti, kun ensin joukkue kävi kokemassa rökäletappion Hämeenlinnassa 7-0 numeroin ja torstaina Porissa oli JYPin vuoro kurittaa Ässiä. Karri Kivi olikin otteluiden jälkeen pahasti pettynyt ja myönsi Ässillä olevan paljon parannettavaa.

Tiistain koitos on tämän kauden neljäs Ilveksen ja Ässien välillä. Marraskuussa pelatuista otteluista kaksi päättyi Ässien voittoon ja yksi Ilveksen jatkoaikavoittoon. Pistejako on siis mennyt porilaisten hyväksi 7-2. Kahdessa viimeisessä ottelussa tupsukorvat ovat kuitenkin näyttäneet olevansa vaikea vastustaja porilaisille. Otteluissa huomiota keräsivät muun muassa hieman kyseenalaiset Masi Marjamäen sekä Mark Leen ulosajot ja käsikähmä Tomas Zaborskyn ja Ryan Caldwellin välillä Ässien vaihtoaitiossa.

Ratkaisun paikat

Ilveksen peli on tauon jälkeen kulkenut loppuhetkiä lukuun ottamatta mallikkaasti. Etenkin luistin on liikkunut ja muun muassa paikallisvastustaja Tappara oli hätää kärsimässä lähes koko kolme erää vikkelän Ilveksen kanssa. Otteluiden voittaminen on kuitenkin ollut liian suuri kompastuskivi. Pakkovoittojen edessä pää ei ole näyttänyt kestävän ja typerät virheet tai tempaukset, kuten Nils Bäckströmin ulosajo paikalliskamppailussa ovat vieneet tärkeitä pisteitä.


Tätä saattaa olla jälleen luvassa.

Vaikka Tapparaa vastaan Ilves onnistui maalinteossa neljästi, on hyökkäyspään kapeus joukkueen suurin ongelma edelleen. Tästä kertoo muun muassa, että jo Joonas Rask vaikuttaisi olevan korvaamaton pelaaja, jonka poissaolo näkyy merkittävästi ottelun lopputuloksessa. Tehot ovat liikaa Toni Rajalan ja Jesse Niinimäen pelivireen varassa. Ylivoimapelaaminen on toiminut kotikaukalossakin vain ajoittain ja Ville Koistisen siirtyminen Venäjälle tekee vielä tähänkin suuren loven.

Koko kauden vaarallisesti esiintynyt patapakka on vielä toistaiseksi pelaamissaan kahdessa ottelussa ollut joululomalla. Piristymisen merkkejä alkoi näkyä vasta JYP-ottelun loppuhetkillä ja joulutauon jälkeen tilastot ovat karut, kaksi tehtyä maalia ja yksitoista päästettyä.

Kahdessa viimeisessä ottelussaan Ilvestä vastaan Ässät olivat suurissa vaikeuksissa ja onkin mielenkiintoista nähdä, millä taktisilla muutoksilla porilaiset lähtevät tiistain otteluun. Molemmat joukkueet pelaavat suurella tunteella, joten luvassa saattaa olla jatkoa marraskuun viihdyttäville ja vauhdikkaille esityksille.

Kokoonpanot

Ilves koki KalPaa vastaan kovia, sillä sekä Kai Kantola että Tommi Välimaa joutuivat jättämään ottelun kesken. Kantolan loukkaantuminen on vakava ja hän lepää näillä näkymin lähes runkosarjan loppuun. Välimaa taas sai pelissä lievän aivotärähdyksen. Loukkaantumiskirjoilla ovat myös Vesa Toskala, Teemu Kesä sekä Joonas Rask.

Myös Ässät sai lisää huolia sairasosastolleen. Tuomas Santavuori sai jalkavamman ja joutuu pois vähintään kuudeksi viikoksi. Puolustusosastolta Tapio Sammalkankaan ja Tommi Taimen pelaaminen on epävarmaa ja ratkeaa vasta tiistaina.

Nuorten maailmanmestaruuskilpailujen vuoksi Ilvekseltä puuttuvat Sami Aittokallio, Konsta Mäkinen ja Mikael Kuronen sekä valmentaja Raimo Helminen. Ässiltä samaisessa matkassa on Joel Armia.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle