HPK hakee kolmatta voittoa Tapparasta

LIIGA / Ennakko
Viime kevään välieräsarja kääntyi viidennessä pelissä Tapparan eduksi, mutta tällä kaudella etu on ollut Pallokerholla. Nousukunnossa oleva HPK hakee kauden kolmatta täyttä pistepottia isännöidessään Tapparaa tiistaina.

HPK on viime aikoina päässyt hyvään iskuun, vaikka tehoista yhä liian suuri osa lepää ykköskentällisen varassa. Puolustus toimii ottelusta toiseen korkealla tasolla ja vastustajan maalipaikat ovat vähissä. Sen sijaan hyökkäyspäässä suoritustaso heittelee pelistä toiseen, välillä jopa erästä toiseen.

Tapparan peliotteet ovat ailahdelleet suuresti, ja oma osansa tähän on kiivaana käyneenä pelaajaruletilla. Viimeisimmät siirrot tamperelaisten pakassa tapahtuivat Janne Ojasen kämmenluun murtuman myötä, joka taas aikaisti ulkomaalaisvahvistuksen hankintaa. Kyseinen vahvistus on SM-liigassa ennestään tuttu mies Leonids Tambijevs. Kahdessa pelissään Tambijevs on stuntannut Ojasta mainiosti, mutta pystyykö latvialainen samaan hämeenlinnalaisten kiusaajan rooliin, jossa Ojanen on aina Rinkelinmäellä esiintynyt?

Tapparan maalinsuulla seisoo takuuvarmasti pelannut ja maajoukkuekutsunkin saanut Mika Lehto. Viime kevään pudotuspeleissä ei aseita Lehdon ohittamiseen löydetty, vaikka valmennusjohto pelistä toiseen käski ampumaan ylänurkkia kohti. Olisiko viesti jo nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin, mennyt perille?

HPK:n ykköskassari Robbie Tallas sen sijaan on kahden viikon täydellisessä rasituskiellossa, joten Kerho-maalia vartioi hieman epätasaisesti pelannut Joni Puurula. Parhaana päivänään ja parhaina hetkinään Puurula pystyy lempinimensä mukaisen huikeisiin koppeihin, mutta lipsahduksia ja nukahduksia sattuu yhä liian usein, jotta nuorukainen kohoaisi huippuvahtien kategoriaan.

Jukkaa ikävä?

Osa Tapparan peloitteesta Kerhoa kohtaan aiempina kausina oli aina Jukka Rautakorven tiukka ja kurinalainen pelitaktiikka. Tappara ei antanut senttiäkään HPK:n liukkaille laitureille tilaa, joten peli sumputtui kulmiin, josta kerholaiset eivät maalipaikoille päässeet. Samaa tiukkaa puolustusasennetta Rautakorpi oli saanut ajettua sisään uuden seuransa Lukon peräsimessä viikko sitten tiistaina, jolloin HPK oli suurissa pulmissa raumalaisten kanssa. HPK-luotsi Jukka Jalonenkin erehtyi lehdistötilaisuudessa kommentoimaan Tapparan otteita puhuessaan Lukosta.

Sen sijaan uusi tamperelaisten vastuuvetäjä Mika Saarinen ei ole saanut pakettiaan yhtä toimivaksi tai luotettavaksi. Pelin taso ja suorituksen sen sisällä ailahtelevat liikaa, jotta Tappara voisi kohota keskikastista ylöspäin. Hyvää peliä saattaa seurata täysi katastrofi, jossa Saarisen pelitaktiikka hajoaa käsiin.

Tämän kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa Tapparan kaataminen ei ole suuria ongelmia HPK:lle tuottanut. Ensimmäisestä pelistä Tampereella hämeenlinnalaiset veivät pisteet 0-2-numeroin ja toinenkin ottelu oli täysin Kerhon hallinnassa, vaikka toinenkin piste irtosi vasta jatkoajan jälkeen. Marko Tuulolan helpottava yliaikaosuma aloitti Pallokerhon nousukuntoisen kipuamisen sarjataulukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle