HPK mittaa Rautakorven Lukon

LIIGA / Ennakko
Hämeenlinnan Pallokerho saa kotihallissaan vastaansa uutukaisen valmentajansa, Jukka Rautakorven, debyyttiottelussa varmasti tiukasti vastaanpanevan Rauman Lukon. Kumpi ryhmistä on käyttänyt maaottelutauon paremmin hyödykseen?

Lukon valmentaja Ismo Lehkonen sai lähteä kahdeksan päivää sitten, kun loppukiri kohti maaottelutaukoa huipentui seitsemän voitottoman ottelun sarjaan, joista kahdessa viimeisessä raumalaiset eivät pystyneet kertaakaan maalintekoon.

Nyt puikoissa on viime kaudella Tapparan mestariksi luotsannut Jukka Rautakorpi, jolla on ollut viikko ajaa omia kuvioitansa uutukaiseen ryhmäänsä. Tiistai-illan avainkysymys onkin, miten Lukon pelaajisto reagoi vaihdokseen penkin takana. Uutta virtaa ja näytönhalua varmasti riittää, mutta onko muutos lyhyessä ajassa liian suuri.

- Pahimpaan paikkaanhan me tässä sikäli Lukko kohdataan, kun valmentajan vaihdoksen jälkeen porukka haluaa näyttää uudelle valmentajalle. Mutta meillä on kotimatsi ja kotiyleisön tuki takana, niin korkealla itseluottamuksella tässä ollaan liikkeellä, kommentoi HPK:n Jukka Jalonen vierailijansa uutta valmentajaa.

Tauko täysillä

Marraskuun alun viikon mittainen paussi liigapeleistä käytetään useimmilla paikkakunnilla kovaan harjoitteluun, jotta joukkueiden pohjat riittävät jouluun asti, jolloin luvassa on seuraava pidempi lepotauko peleistä.

Näin on varmasti tehty Rinkelinmäen ja Äijänsuon harjoitusjäillä, mutta kumpi ryhmistä on pystynyt hyödyntämään tauon paremmin? Liian kova rääkki saattaa näkyä vielä tiistaina, mikäli edellisviikon maitohapot vielä painavat pelaajien reisissä.

- Maanantaista asti vedettiin viikko tiiviisti ja sitten viikonloppu otettiin enemmän levon kannalta. Erikoistilanneharjoitteethan tuossa tietysti jäi vähemmälle kun oli muutama jätkä maajoukkueessa, mutta muuten pystyttiin treenaamaan ihan mukavasti, kertoi Jalonen HPK:n harjoitteista.

Uusia naamoja

Lukko ilmoitti maanantaina vahvistaneensa rivejään Daniel Tkaczukilla ja Topi Lehtosella. Calgaryn ykköskierroksen varaus menneiltä vuosilta ei koskaan tehnyt läpilyöntiään NHL:ssä ja hakee uutta nostetta uralleen Raumalta. Toistaiseksi kanadalaiskeskushyökkääjän sopimus on vain kuukauden mittainen. Puolustaja Lehtonen onkin raumalaisille tutumpi nimi jo ennestään.

Myös HPK:n pelaajistossa on yksi uusi nimi, hänkin raumalaisille tuttu, puolustaja Marko Toivonen. Isokokoinen ja kovaa pelaava peruspakki ei ole ollut minkään joukkueen mukana sitten elokuun alkupäivien, jolloin hän oli Lukon liigaringissä.

- Ihan hyvin Toivonen on tässä aloittanut, mutta kaveri tulee aika pitkältä tauolta niin hän aloittaa Forssassa. Tässä on vielä 14 peliä ennen taukoa, niin ehditään kyllä hyvin nähdä osaaminen, Jalonen kommentoi uutta pakkiansa.

Ketään uusista nimistä ei siis todennäköisesti vielä nähdä tiistaina kaukalossa. Tkaczuk ei vielä ehtinyt maanantaina iltajäille, joten hänen pelaamisensa on varsin epävarmaa. Myöskään Lehtonen tai Toivonen eivät kokoonpanoissa ole. Lukon Mikko Luovi pystyy jo harjoittelemaan täysillä, mutta ei ole vielä pelikunnossa. HPK:n riveissä ainoa loukkaantuminen on kramppaavasta nivusesta kärsivä Jukka Voutilainen, jonka paikan kakkosketjussa perii sairastuvalta puolestaan palaava Janne Lahti. Onneksi kyseessä on kuitenkin eri nivunen kuin kesällä leikattu, joten tilanne ei välttämättä ole kovin vakava.

Ylös vai alas?

Ennen taukoa Lukon suunta oli siis vahvasti laskuvoittoinen. Pahimmat ongelmat olivat maalinteossa, jonka tökkiminen huipentui taukoa edeltäneisiin HIFK- ja Jokerit-otteluihin. Sen sijaan Antti Jokelan maalivahtipeli oli huippuluokkaa, ja Jokela jatkaneekin Lukon maalinsuulla.

Rautakorpi penkin takana tuo tietysti mielenkiintoa raumalaisvieraita kohtaan, mutta myös Lukon uusitut kentälliset herättävät kiinnostusta. Ensimmäistä kertaa seuratasolla yhdessä on STT-ketju, joka on nähty Suomen maajoukkueen paidassa. Kakkosketjussa mahdollisuutensa saa Toni Koivisto, joka Lehkosen alaisuudessa oli vajonnut jämäminuuteille.

HPK puolestaan ehti hyvään nousuun ennen taukoa, sillä seitsemästä ottelusta vain yksi päättyi tappioon. Pieni lepo teki terää varmasti ainakin Robbie Tallasille, joka joutui Puurulan loukkaantumisen myötä melkoisen työtaakan alle. Janne Lahden paluu kokoonpanoon tuo Kerhon ryhmään varmasti paljon liikettä ja yritystä.

Alustavat kokoonpanot

HPK

1.kenttä

Janne Laakkonen - Tomas Kucharcik - Vladimir Vujtek

Tuomas Eskelinen - Teemu Aalto

2.kenttä

Janne Lahti - Anders Burström - Tony Virta

Marko Tuulola - Tuomas Immonen

3.kenttä

Jyrki Louhi - Harri Suutarinen - Hannu Väisänen

Olli Korkeavuori - Tuukka Mäkelä

4.kenttä

Juha-Pekka Loikas - Juhamatti Yli-Junnila - Olli Sillanpää

Vladimir Sicak - 13.h. Max Kenig

Maalissa

Robbie Tallas

Lukko

1. kenttä

Pasi Saarela - Markku Tähtinen - Sami Torkki

Janne Niskala - Toni Porkka

2. kenttä

Joe Murphy - Quinn Hancock - Toni Koivisto

Jaakko Harikkala - Erik Hämäläinen

3. kenttä

Janne Siivonen - Mika Viinanen - Teemu Normio

Teemu Kesä - Mikko Purontakanen

4. kenttä

Hermanni Vidman - Jarkko Kauvosaari - Jaakko Hagelberg

Ville Piekkola - Ilkka Heikkinen

Maalissa

Antti Jokela

» Lähetä palautetta toimitukselle