HIFK - Tappara: Kirvesrinnoille lepopäivä tai punapaidoille lisäpäivä

LIIGA / Ennakko
Lauantaina HIFK joutui tyytymään makuupaikkoihin.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
HIFK ja Tappara kohtaavat kuudennen kerran kevään pudotuspeleissä, kirvesrinnat johtavat sarjaa otteluvoitoin 3-2. Maanantain ottelussa on ensimmäistä kertaa panoksena sarjan katkeaminen. Voitolla HIFK lunastaisi itselleen vähintään yhden pelipäivän lisää, Tappara taas ylimääräisen lepopäivän ennen välieriä.

Edellisen ottelun ratkaisu:

Tappara nousi lauantaina kahden heikomman ottelun jälkeen takaisin voittojen tielle ja varmisti samalla mahdollisuutensa ottelusarjan katkaisuun maanantain ottelussa.

Kolmannessa ja neljännessä ottelussa helsinkiläiset olivat selvästi parempia, mutta kokoonpanomuutosten ryhdittämänä kirvesrinnat nousivat sarjassa takaisin kuskin paikalle. Uusilla kokoonpanoilla Tappara pystyi tyrehdyttämään HIFK:n maalihanat ja punapaidat jäivät sarjassa ensimmäistä kertaa alle kolmen tehdyn maalin.

Pääpointit kuudenteen otteluun:

Edellisessä ottelussa kirvesrinnat pystyivät pitämään maalimäärän pienenä ja samaa joukkue tavoittelee myös maanantaina. Paineet ovat helsinkiläisten puolella ja mikäli joukkue joutuu takaa-ajoon, lauantain otteiden tuskaisuus saattaa heijastua myös maanantain otteluun.

Jokaisessa ottelussa avausmaali on nähty jo ensimmäisen viiden peliminuutin aikana. Maanantain ottelussa kumpikin joukkue varmasti painottaa tarkkuutta varsinkin ottelun alkuhetkillä. Jos sarja ei ole tähän mennessä tarjonnut suurta draamaa, ylilyöntejä nähdään tuskin kuudennen ottelun alkuhetkilläkään. 

Erikoista:

Erikoistilanteita vertaillessa Tappara oli selvästi HIFK:ta edellä runkosarjan loppupuolella. Pudotuspeleissä HIFK on kuitenkin onnistunut huomattavasti paremmin. Tapparan ylivoima on neljännesvälieräjoukkueista heikointa ja alivoimalla vain Blues on ollut heikompi.

Seuraa Heitä

Markus Kankaanperä #12 |

Puolustaja

Avauskierrokset vikkelien HIFK-hyökkääjien pyörityksessä ollut konkari nousi tasolleen viidennessä ottelussa. Iski ottelun avausmaalin ja oli tärkeä osa tiivistä puolustusta.

Otto Honkaheimo #11 |

Puolustaja

Herännyt liekkeihin tosipelien alkaessa. Pelaa järkevästi ja pistetilikin on karttunut viidessä pudotuspeliottelussa yhtä paljon, kuin koko runkosarjan aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle