Härkäviikon päätös - Tappara haastamaan HIFK:ta

LIIGA / Ennakko
Lauantaina ei saa otteluruuhkasta huolimatta väsymys painaa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Lauantai-iltana Helsingin jäähallissa kohtaavat HIFK ja Tappara. Ottelu on kummallekin joukkueelle viikon neljäs. Ratkaisun avaimet löytyvät vireystilasta. HIFK pääsee otteluun päivän levänneenä, kun Tapparalla on allaan ottelu perjantai-illalta SaiPaa vastaan.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran joulukuun 13. päivä. Tappara oli ristitty kriisijoukkueeksi, sillä joukkue vajosi sarjataulukossa ja matkasi 11 ottelun putkessa ilman kolmen pisteen voittoa. Kolmen pisteen voittoa ei herunut vielä tuolloinkaan, mutta Jarkko Malisen johdolla hankittu voitto helsinkiläisistä helpotti henkistä painetta ja tuon ottelun jälkeen joukkue on jäänyt pisteittä vain kertaalleen kuudesta yrityksestä.

Heikosti ei ole mennyt myöskään HIFK:lla, joka on ehtinyt joulukuun kohtaamisen jälkeen pelaamaan yhdeksän ottelua, joista kahdeksan on päättynyt helsinkiläisten eduksi. Torstain TPS-voiton jälkeen punapaidat ehtivät piipahtamaan jopa Liigan kärkipaikalla.

Lauantai-illan koitos on kauden kolmas joukkueiden välillä. Voitot ovat tasan 1-1, ensimmäisen kamppailun voitti HIFK kotonaan lukemin 2-1.

Palautuminen avainasemassa

Yksi ottelun avaintekijöistä on tiivis ottelutahti ja etenkin palautuminen.

Ottelu on kummallekin joukkueelle viikon neljäs, mutta HIFK pääsee otteluun vapaapäivän jälkeen, kun vastaavasti Tappara joutui taistelemaan pisteistä vielä perjantai-iltana.

HIFK saa etua myös leveämmästä materiaalistaan ja tasaisemmasta peluutuksestaan. HIFK:n hyökkääjistössä yli 20 minuutin peliajat ovat harvinaisia, mutta perjantain ottelussa peräti neljä kirvesrintojen hyökkääjää rikkoivat rajapyykin. Eniten peliaikaa hyökkääjistä kirjautti Kristian Kuusela, jonka peliaika 24.37 on hyökkääjälle poikkeuksellisen suuri.

Tamperelaisten tilannetta ei helpota myöskään Pekka Jormakan tilanne. Mies loukkaantui ikävän näköisesti perjantaina jäätyään Rony Ahosen jyrän alle. Tamperelaisten kannalta helpottavaa on kuitenkin Josh Greenin otteet. Ensimmäiset 22 peliä tuottivat vain neljä syöttöpistettä, mutta kevään lähestyessä mies perinteiseen nikkarityyliin osoittaa heräämisen merkkejä ja kulkee viiden ottelun pisteputkessa.

HIFK:lla ylivertainen ylivoima - vai onko?

Koko kauden tilastoja katsellessa HIFK:n ylivoima on sarjan toiseksi parasta, Tapparan heikointa. Lyhyemmän aikavälin vertailussa ylivoimapelaamisen vaakakuppi kääntyy kuitenkin kirvesrintojen suuntaan.

Tappara on onnistunut kuudessa peräkkäisessä ottelussa iskemään ylivoimalla, yhteensä kahdeksan kertaa. Perjantaina Olli Palola heilutti verkkoja kertaalleen, mutta joukkueella oli eväitä useampaankin maaliin. Eivätkä onnistumiset ole vain yhden miehen varassa, sillä maaleista kuusi on mennyt eri pelaajien nimiin.

Perjantain ottelun jälkeen Antti Erkinjuntti kertoi hienosäädöistä, joita ylivoimaan on tehty.

− Olemme yrittäneet saada ylivoimapelaamiseen enemmän aktiivisuutta ja pyritty kamppailupelaamisella saamaan kiekon itsellemme, totesi Erkinjuntti

− Ylivoima ei ole vain pelin pyörittämistä, vaan meidän pitää saada pelattua kiekko itsellemme. Sitä kautta pyrimme pelaamaan pikkuisen nopeammin kiekkoa maalille.

HIFK taas on onnistunut vain kerran viimeisen viiden pelin aikana, vaikka HPK-ottelussakin tarjolla oli kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa. Alivoimalla punapaidat ovat vastaavasti onnistuneet selvästi alkukautta loistavammin. Kymmenen viimeisimmän ottelun alivoimaprosentti lähentelee 90 % tehokkuutta ja on Tapparan jälkeen toiseksi pitävintä.

Arvio ottelusta: Sami Iilomo

HIFK on eniten pisteitä kotipeleistä kerännyt joukkue ja varsinkin joukkueen henkinen vahvuus on ollut suuri voimavara. Tappara pelaa parhaimmillaan loistavaa viisikkopuolustusta, jonka viimeisenä lukkona toimii Juha Metsola. Joukkue on osoittanut myös pystyvänsä jäädyttämään pelin päästyään johtoasemaan, joten avausmaalin merkitys on punapaitojen kirivaihteesta huolimatta suuri. HIFK vie voiton yhden lepopäivän ja leveämmän hyökkäysmateriaalinsa turvin.

Seuraa Heitä

Thomas Nykopp #80 |

Keskushyökkääjä

Nuori Nykopp on noussut kaikessa hiljaisuudessa HIFK:n runkopelaajistoon. Tekee nöyrästi oman työnsä ja on tällä hetkellä joukkueen hyökkääjien tehotilaston toisella sijalla.

Masi Marjamäki #16 | Almtuna IS

Vasen laitahyökkääjä

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Marjamäki taklasi HIFK-kapteeni Söderholmin takaisin sairastuvalle. Pienellä peliajalla pelanneella Marjamäellä on eväät hämmentää helsinkiläisiä ja ohjata keskittyminen vääriin asioihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle