Kuka pistää Nordiksella hyrskyn myrskyn?

LIIGA / Ennakko
Juoniiko HIFK:n savolaisosasto jälleen maaleja?
Kuva © Tomi Hänninen
HIFK aloitti taipaleensa Harri Rindellin johdossa mallikkaasti, kun se vei Talviklassikossa kolme pistettä Jokereiden nenän edestä. Miten käy Nordenskiöldinkadun illassa, kun helsinkiläiset saavat vastaansa KalPan?

Kuopiolaiset ovat valahtaneet sarjataulukon pohjimmaiseksi jo aikoja sitten, mutta joukkue jaksaa ajoittain viritellä sitkeää taistelua pisteistä. KalPalta on nähty epätasaisuutta läpi kauden, eikä edellinen viikko tehnyt poikkeusta; perjantaina kalakukot kärsivät ruman 4-0-tappion SaiPalle, mutta lauantaina joukkue pelasi Tapparaa vastaan täysin erilaisella asenteella.

HIFK:ssa ovat puolestaan puhaltaneet uudet tuulet. Perjantaina Raimo Summanen sai JVG:n sanoin huomata, että häviöstä voi olla työtön. Paikan penkin takana otti välittömästi seuran pelaajakoordinaattorina toiminut Harri Rindell. Punapaidat ovat pelanneet Rindellin alaisuudessa vasta yhden ottelun, mutta Stadionin illassa oli nähtävissä hyviä merkkejä.

Tiistai-illassa on siis aistittavissa runkosarjan viimeisimmiltä kierroksilta tuttu ottelumuoto; toinen joukkue tarvitsee pisteitä, kun taas vastustajan toivo on haihtunut kuin tuhka tuuleen. Toisaalta, HIFK sytyttää KalPan taistelemaan pisteistä kerta toisensa jälkeen. Helsingin jäähallin kuuluisan avauskymmenminuuttisen merkitys korostuu entisestään, sillä KalPa saa pelata täysin paineettomassa tilassa.

Reilun kahdensadan minuutin mittaisen maalittoman putken katkaiseminen paikalliskamppailussa sai punapaidat huokaisemaan helpotuksesta. Voitto Jokereista ja ykköspyssy Juuso Puustisen onnistumiset ruokkivat varmasti HIFK:n itseluottamusta. Tämä taas syventää KalPan kaivamaa kuoppaa entisestään.

Stadilaiset ovat tällä kaudella päässeet eroon suuresta KalPa-peikostaan. Valtavaksi pelotteeksi muodostunut Niiralan monttu on kääntynyt molemmissa kohtaamisissa punapaitojen eduksi, ja HIFK on vienyt pisteet myös kotiluolassaan.

Molempien joukkueiden sairaslistalta löytyy pelaajia yli ketjullisen verran, eivätkä poisjääneet ole täysin nimettömiä. Helsinkiläisrivistöstä puuttuvat kapteeni Ville Peltonen, luottopuolustaja Toni Söderholm, sekä kuopiolaislähtöinen Jasse Ikonen. KalPa puolestaan kaipaa vanhempaa Kapasta ja nuorta tähteään, Artturi Lehkosta takaisin kaukaloon.

Loukkaantumisten taakse on kuitenkin turha paeta. Jos KalPa ei kykene tekemään maalia heti ottelun avauserässä, sen ei kannata odottaa kovin suuria. HIFK voitti edellisellä viikolla vain toisen otteluistaan, mutta lauantain voitto oli henkisesti hyvin merkittävä. Myös Villi kortti -kierroksen kotietu on iso porkkana helsinkiläisryhmälle.

Kumpi vie ja kumpi vikisee?

Seuraa Heitä

Kasperi Kapanen #42 | St. Louis

Laitahyökkääjä

Nuori hyökkääjä saa varmasti energiaa paineettomassa tilassa pelaamisesta. Kapanen osui tolppien väliin KalPan vieraillessa Helsingissä joulukuussa.

Teemu Ramstedt #46 |

Keskushyökkääjä

HIFK-kasvatti näytti Olympiastadionin illassa merkkejä piristymisestä. Kotiyleisö odottaa kieli pitkällä hyökkääjän avausmaalia.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Arttu Luttinen 2 1 3
2.Oscar Eklund 1 1 2
3.Juuso Puustinen 1 1 2
4.János Hári 0 2 2
5.Mikko Jokela 0 1 1
KalPa M S P
1.Joonas Lyytinen 1 2 3
2.Tomi Körkkö 1 2 3
3.Kasperi Kapanen 2 1 3
4.Arttu Ilomäki 0 2 2
5.Pasi Kouvalainen 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle