KÄR - ILV
TAP - LUK
FLA - ARI 1.00
NJD - BOS 1.00
CAR - TBL 1.00
MTL - NYI 1.30
STL - DET 2.00
NSH - PIT 2.00
CHI - PHI 2.30
DAL - COL 2.30
CGY - OTT 3.00
EDM - CBJ 3.00
VGK - WPG 4.00
LAK - SJS 4.30

Kärpät saapuu IFK:n vieraaksi

LIIGA / Ennakko
Oulun Kärppien johto luonnehti ennen kautta Helsingin pelejä paikallismatseiksi. Ovathan ne ainoita, joihin menee lentäen vain puolisen tuntia.

Molemmat joukkueet voittivat omat ottelunsa tiistain kierroksella. IFK löi loistavalla kolmannen erän pelillään HPK:n ja Kärpät taas nuiji JYPin maanrakoon. Ottelusta tulee siis varmasti hyvinkin tiukka.

IFK:lla alivoimalla ongelmia

Yleisesti IFK:lla ei juurikaan ongelmia ole viidellä viittä vastaan pelissä ollut, mutta kun alivoimalle on jouduttu, niin omissa on soinut. IFK on päästänyt liian helposti vastustajan hyökkääjät pyörittämään peliä, eikä ole pyrkinyt aktiivisella karvaamisella kuin muutaman kerran rikkomaan yv-kuviota.

Yleisesti kausi on lähtenyt hyvin käyntiin, seitsemästä ottelusta saldona on yhdeksän pistettä ja vain yksi tappio.

Pahimmin on tökkinyt puolustuspeli ja varsinkin maalivahdeilla on paljon parannettavaa. Eilen kuitenkin näkyi jonkin verran valoa tunnelin päässä, kun Timo Laaksoharju pelasi kelpo ottelun. Tiistaina ennen HPK-ottelua IFK:n maalivahtivalmentaja Sakari Lindfors ilmoitti, että maalivahdit vuorottelevat tällä viikolla. Nähtäväksi jää, miten Laaksoharjun esitys vaikutti torstain peluttamiseen.

Hyökkäyspeli toimi tiistaina mallikkaasti, vaikka ykkössentteri Roman Simicek olikin polvivamman takia poissa. Simicekiä tuskin laitetaan kentälle, jos polvi ei ole 100%:sessa kunnossa.

Poissaolijoita pitkäaikaissairaat Kimmo Salminen ja Mikko Kurvinen, sekä päivän kunnon mukaan Roman Simicek.

Ailahteleva Kärpät

Kärppien alkukausi ei ole lähtenyt ihan sillä vauhdilla käyntiin, kuin yhdeltä tämän kauden mestarisuosikeista odotettiin. Joukkue on ailahdellut aivan liikaa, kun toisina iltoina tulee murskavoittoja, niin toisina joukkue on saanut tehtyä vain muutaman maalin.

Kaudella Kärpät on kerännyt viisi pistettä. Viimeisimmissä viidessä otteluissa tappio on tullut kolme kertaa ja kaksi kertaa voitto, murskalukemin. Sekä JYP, että Pelicans ovat saapuneet taipua Kärppien myllytyksessä.

Kärppien puolustus on ollut hieman ongelmissa ja joukkueen toimitusjohtaja Juha Junno ilmoittikin seuran hankkivan Pohjois-Amerikasta puolustajan, joka ei kuitenkaan vielä tähän otteluun mukaan ehdi.

Myöskään maalivahdit eivät ole vakuuttaneet, varsinkin Niklas Bäckströmiltä odotetaan vahvasti parempia otteita kuin mitä tähän mennessä on nähty. Bäckström aloittanee vanhassa kotihallissaan IFK:ta vastaan.

Hyökkäys on myös ollut Kärpillä melkoista vuoristorataa, tosin leveyttä hyökkäyksestä on löytynyt. Kärpillä on kaksi todella kokenutta kentällistä ja Ton-Tenkrat kaksikkoa seurataan varmasti myös Helsingissä mielenkiinnolla.

Miten käy?

Kärpät ei ole vielä uusimman SM-liiga visiittinsä aikana IFK:ta varsinaisella peliajalla Helsingin Jäähallissa voittanut, eikä se tule olemaan helppoa nytkään. Molemmat joukkueet ovat vahvistuneet viime kaudesta ja odotettavissa onkin mukavaa ja yleisöönmenevää jääkiekkoa. Maalivahtien päivän kunnosta riippuu, poistutaanko ottelusta maalijuhlaa rikkaampaana.

» Lähetä palautetta toimitukselle