Jatkuuko IFK:n voittoputki?

LIIGA / Ennakko
Helsingissä nähdään jälleen jännittävä ottelu, kun JYP saapuu viiden ottelun voittoputkessa olevan IFK:n vieraaksi. Ainakin viimeisimmistä IFK:n otteluista päätellen tästäkin tulee todella tiukka.

JYP on jatkanut liigassa siitä, mihin se viime kaudella jäi. Otteet ovat hieman takkuilleet vierasotteluissa, mutta kotona JYP on ollut vahva. IFK:lla otteet ovat taas olleet viime kautta vahvempia, joskin sen pelaamista kahdeksasta ottelusta peräti neljä on päätynyt jatkoajalle.

IFK:lla hidas herätys

IFK on ollut vahvimmillaan vasta kolmannessa erässä, joka varsinkin joukkueen omille kannattajille on varsin tuskallista. Vain kaksi kertaa tällä kaudella IFK on onnistunut pelamaan täydet 60 minuuttia ottelusta. Tähän tarvittaisiin siis selkeästi parannusta.

Myöskin onnistumisia muilta kuin ykkösketjulta kaivataan nyt todella paljon. Viimeisimpien otteluiden ratkaisijat ovat valitettavan usein löytyneet vain kolmikosta Kuhta-Harkins-Pärssinen. Muilla ketjuilla on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja nostaa varsinkin tahtotasoaan huomattavasti.

Puolustus alkaa olemaan hyvässä kunnossa, varsinkin kun Pasi Saarinen on palannut viime kauden varjoista taas SM-liigapelaajaksi.

Maalivahtipuolella parannusta on tapahtunut siinä mielessä, että Timo Laaksoharju pelasi ensimmäisen liigaottelunsa tällä kaudella viime lauantaina Porissa ja hyvin pelasikin. Paljon kritiikkiä, useasti aiheellistakin, saava Laaksoharju nosti jo tuolla ottelulla paljon osakkeitaan sekä IFK-johdon että sen fanien silmissä. Dave Stathoksenkin odotetaan nousevan omalle tasolleen. Sillä hän ei vielä tähän mennessä kaudella ole ollut.

IFK:n vahvuudesta poissa on ainakin Roman Vopat, joka on vaimonsa tukena Kanadassa ikävästi menneen synnytyksen jälkeen.

JYP ailahteleva

JYP on viidestä viime ottelustaan voittanut kaksi ja hävinnyt kolme. Merkillistä tästä tekee se, että voitot ovat tulleet kotiotteluista ja tappiot vieraspeleistä. Ovatko JYPin ryhmälle katsomon sambansoittajat siis se heräte, joka pistää joukkueen pelaamaan?

JYPin tilanne on IFK:hon verrattuna siinä mielessä erilainen, että JYPin maalitekotaidot ovat jakautuneet hyvin koko joukkueen kesken. JYPissä ei varsinaisia tähtiä juuri vilise, joten joukkueen vahvuus piileekin tasaisuudessa. Alexandre Tremblay ei joukkueen ulkomaalaisista juurikaan onnistumisia ole saanut ja tältä mieheltä odotetaankin parempia otteita jatkossa.

Miten käy?

JYP on ollut perinteisesti vaikea vastustaja IFK:lle pelattiin sitten Helsingissä tai Jyväskylässä. Tämäkään ottelu ei ole tässä mielessä poikkeus. IFK:lla ei ole hetkeäkään varaa tuudittautua viiden ottelun voittoputken kasvavan ilman taistelua.

Erikoista on, että Helsingissä pelataan tänään kaksi SM-liiganottelua, kun myös Jokerit pelaa kotiottelunsa Ilmalassa samaan aikaan IFK:n kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle