Paikallisvääntö TV-pelinä

LIIGA / Ennakko
IFK kohtaa rakkaan vihollisensa Jokerit Helsingin Jäähallissa tv-kameroiden valvoessa.

Helsingin paikallispelit ovat saaneet viime otteluissa jälleen uuden vivahteen, kun IFK on ollut Jokereita etevämpi kahdessa viime ottelussa. Myös IFK:lle vaikeassa Hartwall Areenassa voitto tuli hyvällä pelillä.

Kotijoukkue IFK

IFK hävisi perjantaina Lahdessa Pelicansille niukasti ja osasyynä tähän olivat jäähyt. Vaikka alivoima kulkikin, niin yhden ylivoimamaalin onnistui Pelicans tekemään. IFK taas ei ylivoimalla onnistunut.

Joukkuetta koettelevat tällä hetkellä paha loukkaantumissuma ja perjantaina vielä vatsaflunssaepidemia. Kahdeksan runkopelaajan poissaolo ei voi olla näkymättä ja perjantaina tämä näkyi pienen joukon suurena peliaikana ja siten väsymisenä.

IFK:n kannalta erittäin tärkeää olisi saada vatsataudinkourista Marek Zidlicky ja Kimmo Kuhta riveihinsä, muuten IFK:lla tulee olemaan ongelmia jaksaa kovan ottelurumban keskellä.

Positiivisimpia esityksiä perjantaina olivat koko kauden kattavan jatkosopimuksen saanut Frantisek Mrazek ja se, että Niclas Hedberg-Pasi Saarinen-pakkipari alkaa vihdoinkin löytämään oman tasonsa. Molempien herääminen oli perjantaina tärkeää, koska IFK pelasi ottelun lopun viidellä puolustajalla. Samanlaisia otteita odotetaan miehiltä myös sunnuntaina.

Maalilla Dave Stathos piti perjantaina upeilla torjunnoillaan IFK:ta mukana pelissä ja mies aloittanee myös Jokereita vastaan. Stathoksella ei tähän mennessä ole vielä yhtään tappiota Jokereita vastaan ja päästettyjä maalejakin vain yksi. Tämä mies on yksi ottelun ratkaisijoista pelatessaan.

Vieraat

Jokereiden kuntokäyrä ei vieläkään näytä siltä, mitä se oli kauden alkuvaiheilla. Selityksenä on kuulunut hirveän kova harjoittelu, mutta jokin muu mättää tällä hetkellä.

Loukkaantuneiden määrä on jo pienentynyt siedettäväksi, mutta nuorten MM-kisat toki veivät Jokereiltakin sen ykköstähden eli Kari Lehtosen. Lehtosen paikan ottaa Markus Helanen, joka jo perjantain Lukko-ottelussa pelasi erittäin hyvin torjuen 43 laukausta.

Jokereiden parhaimmistoa on viime otteluissa ollut Ville Peltosen lisäksi Teemu Laine. Ihme onkin, ettei Jokereiden valmennus ole tätä miestä enempää peluuttanut. Harvoja omia kasvatteja ei peluuteta, vaikka esimerkiksi Laine on useissa otteluissa osoittanut taistelijan lahjansa.

Miten käy?

Jokerit lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, sillä IFK:lla on näillä näkymin jalkeilla melkoisen junioripitoinen miehistö. Mielenkiintoinen ottelu melkoisen täydessä, jollei loppuunmyydyssä Helsingin Jäähallissa nähdään, se on varmaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle