BOS - CBJ 2.00
STL - DAL 4.30

Kisumisut kohtaavat

LIIGA / Ennakko
Viime aikoina kissapedoista söpöjen karvatassujen asteelle laskeutuneet Helsingin IFK ja Tampereen Ilves kohtaavat Helsingin Jäähallissa.

Kaksi surkeasti kautensa aloittanutta joukkuetta kohtaavat nyt Nordenskiöldinkadulla, jota ennen myös hornankattilaksi kutsuttiin. Ensimmäinen tämän kauden kohtamisista päättyi IFK:n voittoon 5-3.

IFK ailahtelee

Maajoukkuetauon jälkeen IFK on voittanut kaksi ottelua ja hävinnyt kolme. Aaltoliike on valtavaa illasta toiseen. Ongelmallisinta on, että IFK ei pysty edes ottelun sisällä pitämään tasoaan. Puolustus suorastaan huutaa apua, muutamat pelaajat joutuvat pelaamaan kovia minuutteja. Kun vielä Ilves-ottelu on jo kuudes yhdeksän päivän sisään, niin väsymys alkaa varmasti näkymään.

Ottelusta IFK:lta ovat poissa R-P Lehtonen, Kimmo Salminen ja tiistaina Oulussa loukkaantunut Carlo Grünn.

Ilves syöksyssä

Jos IFK:lla ovat pelit sujuneet heikosti, niin Ilves on vielä alempana pelien onnistumisessa. Ilves on kerännyt viimeisimmästä 17 pelistä vain neljä pistettä. Voiton se on saavuttanut vain kerran näissä otteluissa.

Viimeisimmän tempun joukkue teki, kun se myi parhaan pistemiehensä Jokereihin. Tämän jälkeen kysytään oikeastaan vain Ilves-fanien uskollisuutta. Kuinka moni jaksaa käydä katsomassa rämpimistä, kun peli ei vain ota toimiakseen.

Miten käy?

Tässä ottelussa joko heilutetaan Alpo Suhosen valmentajanpallia tai Ilves verkkoa kunnolla. IFK:n pitäisi Ilveksen nykykunnon mukaan ottaa helpot pisteet, mutta mikään ei nyky-IFK:n tuntien ole mahdotonta.

» Lähetä palautetta toimitukselle