Tasaisuutta metsästämässä

LIIGA / Ennakko
Torstaina Helsingissä kohtaavat kaksi voitokkaasti vuotensa avannutta joukkuetta. Sarjataulukossa pikkuhiljaa katastrofialun jälkeen noussut HIFK saakin melkoisen haasteen, kun vastaan asettuu joulutauon jälkeen peliään vielä hakenut sarjakolmonen Ässät.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue on aloittanut tauon jälkeen tehokkaasti ja joukkue liitää tällä hetkellä mukavassa neljän ottelun voittoputkessa. Joulun jälkeen repaleisella kokoonpanolla pelannut HIFK on onnistunut voittamaan niin Pelicansin, Lukon kuin tiistaina HPK:nkin. Sarjataulukossa sijoitus on pikkuhiljaa noussut ja helsinkiläisryhmä majailee tällä hetkellä viidentenä vain pisteen päässä edellä kärkkyvää Jokereita.

Hämeenlinnassa joukkue oli ottelun alussa pahoissakin vaikeuksissa, mutta osoitti pelin lopulla venymistä ja nappasi tärkeät kolme pistettä kolmannen erän voittomaalilla. Vuoden ensimmäisessä ottelussa ratkaisijat löytyivät uusista nimistä ja Petri Matikainen voikin olla tyytyväinen varsinkin joukkueen alempien ketjujen esitykseen.

Ässien paluu tauon jälkeen on ollut vaikea ja sarjassa kolmantena majaileva joukkue hävisi kaksi ensimmäistä peliään nihkeiden esitysten päätteeksi. Myös tiistain Ilves-peli alkoi tuskaisesti ja joukkue oli avauserässä täysin lanan alla. Joukkue kesti kuitenkin Antti Raannan torjuntojen avulla ja käänsi lopulta pelistä tärkeän voiton itselleen.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella, joista Ässät on poistunut molempina kertoina voittajana.


Ässät on hallinnut joukkueiden kohtaamisia tällä kaudella.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Ratkaisun paikat

HIFK:n pelissä tiistaina jäi voitosta huolimatta paljon parannettavaa. Varsinkin ottelun alku oli HPK:ta vastaan vaisu ja vain Dennis Endrasin loistava maalivahtipeli piti vierailijat pitkään pelissä mukana. Maalinteossa joukkue onnistui kuitenkin tehokkaasti ja vierailijat käänsivätkin pelin hyvän viimeistelyn ansioista.

Ykkösnyrkin puuttuessa joukkueesta kokonaan on tilanne pakostakin näkynyt helsinkiläisten pelissä. Aiemmin taustalla ollut kaarti on kuitenkin ottanut roolia entisestään ja tulosta on tullut. Varsinkin Janne Pesosen peli on piristynyt tauon jälkeen ja mies onkin ollut joukkueen parhaimmistoa.

Kun mukaan saatiin myös alkukauden sairastuvalla enemmän ja vähemmän majaansa pitänyt Erkki Rajamäki, alkaa Matikasella löytyä laajuutta poissaoloista huolimatta. Tähän kun lisätään joukkueen tiivistynyt viisikkopeli ja maalin suulla loistavia otteita esittänyt Endras, alkaa joukkueella olla jo palikat pikkuhiljaa kasassa.

Torstaina mielenkiintoisen haasteen HIFK:lle tuokin Ässien hyökkäys, joka on tauon jälkeen ollut vaisu. Joel Armian ja Tuomas Santavuoren poissolot ovat näkyneet tehoissa ja liian suuri osa hyökkäyspään vastuusta onkin jäänyt Stephen Dixonin johtaman ketjun harteille. Karri Kiven suojatit kaipaisivatkin nyt esille nousijoita, uusia ratkaisijoita. Varsinkin joukkueen kakkosketju Aki Uusikartanon johdolla kaipaisi onnistumisia peliinsä.

On helppo ennustaa erikoistilanteiden nousevan torstaina suureen rooliin, kun kaksi repaleisilla kokoonpanoilla tällä hetkellä pelaavaa joukkuetta iskevät yhteen. Se kumpi torstaina saa ylivoimansa paremmin kuntoon, onkin ottelussa vahvoilla.

Kokoonpanot

IFK:n päävalmentaja Matikainen on tehnyt kaksi ketjumuutosta. Tyler Redenbach tulee Somervuoren ja Pesosen keskelle ja Kim Hirschovits siirtyy Miikka Tuomaisen ja Micke-Max Åstenin sentteriksi.

HIFK:n maalilla jatkaa Endras, kun Jan Lundell luukulla.

Poissa HIFK:lta ovat Markus Granlund, Markus Kankaanperä, Ville Peltonen, Turo Järvinen, Mikko Vainonen, Juuso Riksman, Miihkali Teppo, Ilari Melart, Niko Piiparinen, Mikael Granlund ja Kristian Tuohilampi.

Ässistä poissa ovat varmasti Jani Honkanen, Ryan Caldwell ja Santavuori. Tapio Sammalkankaan pelaaminen on vielä epävarmaa. Armia puolestaan on Pikkuleijonien mukana Kanadassa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle