Onko Ässistä IFK:n kiusaajaksi?

LIIGA / Ennakko
Tiistaina Helsingissä kohtaavat IFK ja Ässät. Ässien suurin tehtävä tällä hetkellä on kiusata vielä sijoituksistaan kisaavia joukkueita. Playoffeihin tähtäävällä IFK:lla on siis pakkovoiton paikka, mutta mielenkiintoa herättää se, onko Ässillä vielä motivaatiota pelata sille arvottomista pisteistä.

Tällä kaudella IFK:n ja Ässien keskinäiset ottelut ovat olleet vahvasti IFK:n heiniä. Kaksi voittoa ja yksi tasapeli ovat IFK:n saldona.

Tilanne on tällä kertaa melkoisen kimurantti kotijoukkueelle, sillä IFK:ta vaivaavat loukkaantumiset saivat lisää jatkoa Ilves-ottelussa Joonas Vihkon loukattua nilkkansa. Näin IFK:n jo valmiiksi pitkä sairaslista sai lisää jatkoa. IFK joutuu pian varaamaan oman katsomon osan loukkaantuneille pelaajille.

IFK on onnistunut viime otteluissaan jopa yllättävänkin hyvin loukkaantumissumasta huolimatta. Piste Hämeenlinnasta ja voitot Tapparasta ja Kärpistä vieraissa ovat pitäneet playoff toiveet korkealla IFK-leirissä. Kotona IFK:ta ovat vaivanneet ailahtelut ja kotiyleisön tuomat paineet. Peli ei ole kulkenut siihen malliin kuin joukkueelta on odotettu.

Vierailija Ässät on jo pitkään toiminut vain muiden joukkueiden kiusaajana ja siinä joukkue on melkoisen hyvin onnistunutkin. Vaikka viimeisistä viidestä ottelusta on saldona vain yksi voitto, niin tappiot ovat tulleet kovia joukkueita vastaan ja yleensä vain yhden maalin erolla.

Tiistaina nähdään siis varmasti tiukka ottelu, jossa Ässät ei anna senttiäkään periksi. IFK:n ratkaisun avaimet ovat maalivahtipelissä ja hermojen hallinnassa. Pisteet ovat äärimmäisen tärkeitä ja avausmaalilla tulee olemaan tärkeä asema ottelussa. IFK:n päästessä johtoon myös paineet hellittävät. Jos taas Ässät aloittaa maalinteon, alkaa IFK:n tuskan aika.

» Lähetä palautetta toimitukselle