Tuttu taistelupari kohtaa Areenalla

LIIGA / Ennakko
Blues saa lauantai-illan ottelussa vieraakseen uuden nousun huippukuntoisen maalivahtinsa Jason Elliotin turvin aloittaneen Turun palloseuran, jonka viime ottelut ovat olleet varsin vähämaalisia. Joukkueet tuntenevat toisensa melko hyvin, sillä tapana on ollut, että tämä kaksikko kohtaa toisensa peräti kahdeksan kertaa kaudessa. Niin myös tällä kaudella.

TPS:n pelaajatilanne hyvä

TPS:n pelaajalista näyttää Kimmo Peltosen loukkaantumisesta huolimatta melko hyvältä, sillä Peltosen lisäksi valmentaja Seppo Suoraniemen mukaan lauantain ottelusta on sivussa vain Mikko Rautee, jota vaivaa nilkka.

Kotijoukkue Bluesin tilanne sen sijaan näyttää yhtäkkiä paljon heikommalta. Sivussa ovat kestoloukkaantuneet Mikael Jämsänen, Mikko Viitanen ja Timo Hirvonen, sekä sen lisäksi Markku Hurme, Miika Elomo sekä kuuma maalivahti Jarmo Myllys. Myllyksen vamma ei valmentaja Niki Anderssonin mukaan oli vakava; hänellä ei ole lihaksessa isoa repeämää.

Vastuunkantajat ovat Myllystä lukuunottamatta kuitenkin molemmilla joukkueilla kunnossa. Bluesin kahta ensimmäistä kenttää eivät loukkaantumiset ole vielä koetelleet, ja TPS:kin saa mukaan lähes parhaan pakettinsa. Bluesin kohdalla kyse on nyt ainoastaan paketin leveydestä.

Jälleen puolustetaan

Ottelusta on jälleen tulossa puolustusvoittoinen, sillä TPS on ollut vieraissa juuri tämänkaltainen viime peleissä. Tämän vahvisti myös valmentaja Suoraniemi, vaikkei myöntänytkään sen olevan lähtökohta heidän pelitaktiikoihinsa. Pisteitäkin on viime aikoina tullut kiitettävästi, ja varsinkin maalivahti Jason Elliott on pelannut loistavasti.

-Elliott on saanut rutkasti lisää varmuutta otteisiinsa, toteaa asiasta myös Suoraniemi.

Bluesista puhuttaessa Suoraniemi toteaa lähes saman minkä Jokereiden Valtteri Immonen muutama päivä aiemmin:

-Blues koostuu vahvoista ja taitavista yksilöistä, jota kautta se on vaarallinen joukkue. Kovin yhtenäiseksi sitä ei kuitenkaan voi sanoa.

-Ylivoima on Bluesilla vaarallinen, Caloun tietysti myös ja oikeastaan koko ykköskenttä, toteaa Suoraniemi, ja jatkaa:

-Luvassa on varmasti kiihkeä peli.

Blues sisuuntuneena otteluun

Blues kärsi viikon aiemmassa pelissään Jokereita vastaan kotonaan katkeran ja selvän tappion, johon ei tietenkään oltu tyytyväisiä millään tasolla. Valmentaja Niki Andersson puki asian sanoiksi:

-Edellinen peli Jokereita vastaan harmittaa yhä todella paljon, sillä odotimme paljon enemmän kuin mitä saimme, emmekä pelanneet odotetulla tasolla. Tämä viikko onkin treenattu todella kovaa ja siten 'ruoskittu' itseämme, jottei tällaisia aallonpohjia enää nähtäisi.

Miten TPS, toinen monivuotinen mestarijoukkue, eroaa Jokereista?

-No TPS eroaa Jokereista siten, että Jokerit on parempi joukkue kuin TPS., sanoo Andersson.

-TPS:n vahvuudet ovat mielestäni lähinnä kulmapelissä, ja tietysti on aina vaikea pelata kuumaa maalivahtia vastaan, hän jatkaa.

Moni mietti varmasti viime pelin jälkeen, mitä hyötyä uudesta hankinnasta Peter Sarnosta on, jos otteet ovat sitä mitä olivat. Anderssonin mukaan kehitystä on tapahtunut.

-Sarno tuli Jokerit-peliin oikeastaan täysin kylmiltään, sillä meillä oli ollut vain yksi kevyt harjoitus ennen sitä. Nyt kaveri on saanutkin vääntää jo tosissaan treeneissä, ja hyvin on pärjännyt. Asenteesta se ei ole kiinni, ja uskon miehen pelaavan paremmin jatkossa.

TPS-otteluun lähdetäänkin Anderssonin mukaan vain voitto mielessä:

-Tulemme varmasti pelaamaan paljon paremmin kuin tiistaina. Ketjujakin on muokattu uuteen uskoon, mutta koostumuksia en vielä paljasta.

Viekö TPS potin?

TPS pelaa tällä hetkellä varmaa ja hyvää jääkiekkoa. Mikä parasta, se tuottaa tulosta. Turkulaisten materiaalilla toteutettuna ja kuorrutettuna huippukuntoisella maalivahdilla Jason Elliottilla TPS:n tiukka puolustuspeli tulee olemaan vielä vaikeampi murtaa kuin ns. häntäpään joukkueiden vastaava. TPS hyökkää myös paljon laajemmalta rintamalta vastaan.

Blues on toisaalta nyt ärsytetty. Se ei voi hävitä toistamiseen samalla tavalla, ja tulee varmasti raivolla otteluun. Nyt punnitaan myös tavallaan ensimmäistä kertaa Peter Sarno. Jos ketjut onnistuvat pelissää, on tuloksena vähintäänkin jäähyjä vierasjoukkueelle. Ylivoimalla Blues osaa pelata, joten tämä voi olla ratkaisun avain tässäkin pelissä. Mika Oksan taidot punnitaan jälleen kerran, mutta nyt mies ei saa jäädä yhtä yksin maalilleen kuin Jokereita vastaan.
TPS:n valmetaja pitää Bluesia kasana yksilöitä ennemmin kuin joukkueena ja saattaa olla siinä oikeassa. Nyt olisi kuitenkin syytä todistaa toisin. Sitä kautta espoolaisryhmä voi ottelun voittaa. Vähämaalinen peli on tulossa, jossa marginaalit ovat todella pienet. Neljää maalia enempää ottelussa tuskin nähdään.

» Lähetä palautetta toimitukselle