Riittääkö vajaamiehinen puolustus sarjajumbon kaatoon?

LIIGA / Ennakko
Bluesin maalivahdilta vaaditaan onnistumisia voiton tavoittelussa.
Kuva © Jarno Hietanen
Maaottelut eivät pysäytä Liigaa, vaan Espoossa pelataan ottelu sarjan viimeisellä paikalla olevan Bluesin ja viidettä paikkaa hallussaan pitävän Tapparan välillä. Maaottelut vaikuttavat molempien joukkueiden miehistöön - Blues kärsii nuorten ja Tappara avainpelaajien puuttumisesta.

Ruotsiin matkanneessa A-maajoukkueessa pelaavat Tapparan puolustaja Aleksi Elorinne sekä hyökkääjä Patrik Laine, jolle pelit miesten maajoukkueessa ovat uran ensimmäiset.

Bluesin joukkueeseen kauden aikana nousseet juniorit Teemu Väyrynen ja Joonas Niemelä ovat puolestaan Saksassa nuorten leijonien mukana. Urho Vaakanainen on nimetty alle 18-vuotiaiden mukaan, mutta hän saattaa päästä pelaamaan vielä Tapparaa vastaan pelattavan ottelun ennen kuin suuntaa Raumalla pelattavaan turnaukseen.

Blues ja Tappara ovat kohdanneet kolmesti tällä kaudella. Blues voitti voittomaalikilpailussa ensimmäisen kohtaamisen, jossa nähtiin Kaapo Kähkösen debyytti sekä Laineen ensimmäinen liigamaali. Tappara on ottanut kotiotteluistaan 1−0 ja 4−1-voitot.

Blues on hävinnyt viisi edellistä otteluaan. Pelillisesti viime viikko oli heikko ja niin Lukko, KooKoo kuin HIFK olivat selvästi parempia. Blues on onnistunut neljän viimeisimmän ottelun aikana maalinteossa vain kerran.

Tapparakin on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen, joskin kaksi tappioista tuli vasta voittomaalikilpailussa. Kirvesrinnat ovat tottuneet pelaamaan yli 60 minuuttia, sillä 11 edellisestä ottelusta peräti kuudessa on edetty vähintään jatkoajalle.

Tapparan vahvuutena on ollut joukkueen ykkösketju, joka on ollut ylitse muiden. Jani Lajunen pelaa keskellä laidoillaan Jan-Mikael Järvinen sekä liigan pistepörssiä johtava Kristian Kuusela. Ketju vastasi ainoasta maalista viimeisimmässä ottelussa TPS:ää vastaan.

Bluesin pirtein pelaaja viime aikoina on ollut Iikka Kangasniemi, joka on vastannut myös joukkueen ainoasta maalista helmikuussa. Liigan pienimpiin pelaajiin kuuluva hyökkääjä haastaa aktiivisesti ja pystyy järjestelemään hyviä maalipaikkoja.

Ongelmat Bluesissa ovat olleet suuressa virheiden määrässä, mikä on korostunut kovan pelitahdin myötä. Nyt joukkueella on neljä päivää edellisestä pelistä, mikä saattaa parantaa tilannetta. Bluesin miehistö on kuitenkin heikentynyt kauden aikana niin paljon, että sitä ei voi pitää suosikkina juuri yhdessäkään ottelussa loppukauden aikana.

Tapparalla on ollut vaikeuksia puolustuksessa. Markus Kankaanperän taso on laskenut selvästi, minkä lisäksi virheitä on tullut muillekin. Ongelmia ei helpota se, että Elorinteen lisäksi poissa on Nick Plastino, joka pelaa Italian maajoukkueen mukana olympiakarsintoja. Lisäksi Alexander Bonsaksen on pelikiellossa.

Seuraa Heitä

Oskari Siiki #55 | TUTO

Laitahyökkääjä

TPS:stä siirtyneellä pelaajalla positiiviset suoritukset ovat olleet lähinnä ylivoimien hankkimista. Pistetili Bluesissa ei ole vielä auennut.

Jan-Mikael Järvinen #44 | Ässät

Keskushyökkääjä

Nerokas syöttelijä on noussut hyvin esiin päästyään Lajusen ja Kuuselan rinnalle. Liikkunut viime otteluissa vikkelästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle