Blues-Tappara: Episodi 3 – Siniset tulloo

LIIGA / Ennakko
Espoo Blues ja Tampereen Tappara kohtaavat kolmannen kerran, kun kiekko putoaa tänään jäähän Espoossa. Runkosarjassa paremmin sijoittunut Blues johtaa sarjaa jo 2-0, vaikka taisteluparia ennakoitiin kaikkein tasaisimmaksi. Tasaisia pelit ovat toki olleetkin, ja vaikka Tappara on tänään käytännössä pakkovoiton edessä, on joukkueella edelleen hyvät mahdollisuudet kääntää sarja edukseen.

Joukkueiden historia on sikäli mielenkiintoinen, että Blues on aina ollut Tapparalle paha vastus. Runkosarjassa tamperelaisilla on kautta aikain ollut ongelmia voittaa espoolaisia, ja vasta viime kausina asetelmat ovat tasoittuneet. Joukkueet kohtasivatkin viime kaudella play-offien ensimmäisellä kierroksella, josta kirvesrinnat menivät puhtaasti voitoin 3-0 jatkoon.

Tällä kaudella puhaltavat kuitenkin uudet tuulet. Blues varmisti historiansa parhaalla runkosarjasijoituksella kotiedun, Tapparan nihkeillessä suurimman osan kaudesta pudotuspeliviivan alapuolella. Tappara kuitenkin otti itseään niskasta kiinni, ja hinautui kreivin aikaan mukaan jatkopeleihin. Tapparan runkosarjan lopun huima vire onkin eräs syy, joka lienee hämärtänyt joukkueen fanien mieliä, saaden heidät odottamaan helppoa sarjaa Tapparalle.

Totta on kuitenkin, että Tappara pystyy paljon nähtyä parempaan. Siitä antoi viitettä perjantain ottelun kaksi viimeistä erää, joissa kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue Tapparan hallittua peliä mielin määrin. Blues kuitenkin voitti ottelun, ruokkien sitä kuuluisaa apinaa Tapparan selässä. Blues pelasi perjantaina ensimmäiset 10 minuuttia siten, kuten sen tulisi pelata jatkuvasti jokaisessa ottelussa, mikäli se haluaa lähettää tamperelaiset kesälomalle jo ensi viikolla.

Ratkaisu tapahtuu maalinsuulla?

Ottelusarjan suurin tähänastinen sankari on espoolaisittain ollut loistavaan vireeseen päässyt Jarmo Myllys. Myllys torjui perjantaina, onnenkin avustuksella, tukun vaarallisia laukauksia ja pelasti Bluesille voiton. Uhrautuva puolustus ja tehoton Tappara auttoi myös asiaa.

Runkosarjassa heikosti esiintyneet huippuhyökkääjät, etunenässä Juha Ylönen, ovat nostaneet toivotusti tasoaan pudotuspeleihin. Kapteeni Ylönen on ollut huikean hyvä, eroa runkosarjaan on kuin yöllä ja päivällä. Tästä osoituksena loistava alivoimamaali perjantain ottelussa. Tehot ovat muutenkin jakaantuneet tasaisemmin kuin runkosarjassa, jossa Jan Calounin kentällinen vastasi suurimmasta osasta maaleja.

Tapparan maalissa ei samanlaista varmuutta nähty. Kuukauden pelaajaksi runkosarjan lopussa valittu ja ensimmäisessä play-off –ottelussa mainion pelin pelannut Pasi Kuivalainen oli lievästi sanottuna epävireessä, päästäen suhteellisen helposti Bluesin kolme ensimmäistä maalia perjantaina ohitseen. ”Paffan” tilalle luistellut Mika Lehto pääsi luvattoman helpolla – asia joka saattaa tänään kääntyä jopa Bluesin eduksi. On luultavaa, että Tappara peluuttaa edelleen Lehtoa. Miehellä ei kuitenkaan ole käytännössä tuntumaa pudotuspeleihin, ja Bluesin pitääkin yrittää käyttää mahdollinen epävarmuus heti alussa hyödykseen. Mikäli Blues ei siinä onnistu, on Tappara varmasti jälleen vahvoilla.

Tapparan helmasyntinä on ollut hyökkäyksien painuminen kulmiin. Jos joukkue onnistuu suoraviivaistamaan peliään, sekä käyttämään fyysistä etuaan hyödykseen, on Bluesille tulossa hankala iltapuhde.

» Lähetä palautetta toimitukselle