Jatkuuko Bluesin niukka voittoputki?

LIIGA / Ennakko
Maaottelutauolta palataan tiistaina Bluesin osalta varsin tiukan ottelun merkeissä. LänsiAuto-Areenalla vastaan asettuu kauden komeetta - tai pikemminkin Sputnik - SaiPa, joka on iskeytynyt liigan kärkikastiin. Revanssinhakua onkin ilmassa, sillä SaiPa peittosi espoolaiset Kisapuistossa syyskuussa.

Myllyniemi jatkaa maalissa

Blues saa otteluun maalivahteja lukuunottamatta ns. normaalin miehistönsä, vaikkakin Timo Hirvonen onkin vielä sivussa. Kestoloukkaantuneet Mikko Viitanen ja Mikael Jämsänen ovat pelikunnossa, mutta valmentaja Niki Anderssonin mukaan kumpikaan ei todennäköisesti pelaa lähiaikoina jo pelkästään senkin takia, että miehet ovat olleet kuukausia pois pelikentiltä.
Bluesin maalivahtitilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. Jere Myllyniemi jatkaa maalissa, Mika Oksa ei vielä edes pysty harjoittelemaan ja Jarmo Myllyksen kanssa ollaan varovaisia.

-Täyttä varmuutta Myllyksen tilanteesta ei vielä ole. Hän on pelikuntoinen varsin pian, mutta otamme varman päälle. Myllyniemi jatkaa maalissa; olemme olleet häneen enemmän kuin tyytyväisiä, Andersson sanoo.

KalPasta tuuraamaan tullut Kauhanen sen sijaan ei jatka kakkosmaalivahtina, vaan Blues nostanee Myllyniemen pariksi toistaiseksi jonkun A-junioreista.

SaiPan loukkaantumistilanne on hämärän peitossa, mutta avainpelaajat ovat kunnossa tiistain pelissä.

Bluesin peli edelleen hakusessa

Niukoista voitoista huolimatta Bluesin riveissä ei olla täysin tyytyväisiä joukkueen otteisiin. Varsikin maalinteossa on ollut jälleen vaikeuksia. Tällä kertaa tosin se ei ole haitannut suuressa määrin, sillä puolustus on pitänyt hyvin Myllyniemi viimeisenä lukkonaan. Maaottelutauolla ei kuitenkaan panikoitu asian suhteen.

-Kaikki joukkueen sisällä tiedostavat, ettei pelimme kokonaisuudessaan ole ollut kovin hyvää, vaikka voittoja onkin tullut, Niki Anderssonkin myöntää.

-Mitään erityistä emme tauolla tehneet. Pidimme treenin sopivassa suhteessa, ja siihen sisältyi paljon kuivaharjoittelua. Aika monta pelaajaa oli poissa maaottelujen takia, joten sekin haittasi hieman normaalia rytmiä, hän jatkaa.

-Pelissämme tärkeää juuri nyt on pitää nykyinen tasomme puolustuksellisesti, sillä se on helpompi hoitaa vaikka hampaat irvessä. Hyökkäykseen ja maalintekoon on vaikeampi vaikuttaa. Siihen tarvitaan pelaajien omaa uskallusta ja rentoutta.

SaiPa on ollut kauden ehdoton yllättäjä. Se on sarjataulukossa toisena, eikä merkkejä romahduksesta ole näköpiirissä, vaikka viimeisistä neljästä pelistä saaliina onkin "vain" viisi pistettä. Kaikesta huolimatta ottelusta voidaan odottaa jokseenkin samankaltaista kuin joukkueiden aiemmista kohtaamisista Espoossa. Kotijoukkue lienee jälleen painostavampi osapuoli siinä missä SaiPa keskittyy oman päänsä tiukkaan tukkimiseen ja nopeisiin vastaiskuihin. Tähän heillä onkin loistavat edellytykset ottaen huomioon Vladimir Machuldan nykyvireen. Samainen mies on rokottanut Bluesia ennenkin Areenalla.
Niki Andersson odottaa jälleen tiukkaa taistoa.

-SaiPa on todistanut kaikille tasonsa liigan kärkijoukkueena ja tulee antamaan meille tiukan haasteen. Toisaalta on erittäin hyvä, että aloitamme taas tiukalla pelillä. Yksilöistä Machulda on tietysti omaa luokkaansa, mutta harvoin SaiPa on pelejään dominoinut. He ovat voittaneet tiukin marginaalein. On kuitenkin huomattava, että niukan voiton ja niukan tappion välillä on suuri ero.

Kuka vie pisteet?

Kyseessä on monien vaihtoehtojen peli. Puolustukseen tai maalivahtiinsa Blues tuskin kaatuu, mutta jos hyökkäyspeli menee jälleen pelkäksi puskemiseksi vastustajan puolustusmuuriin ilman näkyvää tulosta, voi seurauksena olla turhautuminen ja vastustajan mahdollisuus iskeä naula arkkuun vastaiskujen muodossa. Näin on Bluesille käynyt useaan otteeseen kotikaukalossa. Machulda voi jo yksin veivata ratkaisevan osuman, ja SaiPalla on muitakin ratkaisijoita.

Bluesin lasaretti alkaa pikkuhiljaa tyhjentyä, mikä tietysti on hyvä asia. Ratkaisijoitakin on alkanut löytyä laajemmalta rintamalta, ja mm. Peter Sarnon ketju on luonut hyviä paikkoja vastustajan maalille. Avausosuman merkitys näissä peleissä on suuri, koska maalijuhlia tuskin kuitenkaan nähdään. Jos SaiPa onnistuu siinä, tulee Bluesin pelistä entistäkin vaikeampaa. Lievähkönä ennakkosuosikkina voisi kuitenkin pitää kotijoukkuetta. Ottelu ratkennee yhden tai kahden maalin marginaalilla, eikä maaleja montaa ole luvassa. Niki Andersson heittää vielä loppuun pienen toiveen espoolaisille:

-Olisi ihan kiva nähdä yleisönkin löytävän tiensä katsomaan pelejä; onhan vastassa kuitenkin kärkijoukkue.

» Lähetä palautetta toimitukselle