Pelikaanien peikko

LIIGA / Ennakko
Espoo Blues isännöi tiistaina Lahden Pelicansia. Blues on voittanut kauden kaikki keskinäiset kohtaamiset.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Blues voitti viime viikolla kaikki kolme otteluaan. Se kaatoi ensin Jokerit rankkareilla ja sitten Kärpät kahdesti tasausotteluissa. Perjantain Kärpät-voitto oli joukkueelle vuoden ensimmäinen kolmen pisteen ottelu.

Lahtelaiset voittivat myös viikon kolme ottelua. Tasausotteluissa se päihitti Jokerit kahdesti rankkareilla.

Syksyn keskinäiset päättyivät Bluesin voittoon. Liiga-avaus Lahdessa 2–1, marraskuun keskivaiheilla Espoossa 5–3. Marraskuun lopussa Blues otti vielä kotonaan jatkoajalla 7–6-voiton kummallisessa kamppailussa.

Ratkaisun paikat

Espoolaisten peli on parantunut rutkasti Antti Oren saavuttua joukkueen veräjälle. Kenttäpelaajien luottamus maalivahtiin on aivan toisella tasolla, minkä merkitys kaikkeen tekemiseen on valtava.

Sama näkyi syyskaudella Pelicansissa, kun ykkösvahti Niko Hovinen oli sivussa.

Blues on 5–5-pelissä pärjännyt hienosti, mutta erikoisesti sen ylivoimapeli takkuaa yhä. Yleensä viidellä viittä vastaan -pelaamisen toimiessa myös ylivoima kulkee, mutta espoolaiset ovat painineet probleeman kanssa käytännössä koko kauden. Se on ihmetyttänyt myös valmennusta.


Pelicansin Joni Isomäki on vahvan nelosketjun oikea laituri.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Pelicans-puolustus on lähiaikoina koventanut ja kohentanut otteitaan maalineduspelissä. Siltikin lauantain Jokerit-ottelussa narripaidat tuikkasivat kaksi osumaa lepsun maalin suojelun seurauksena.

Ennakkoasetelma on kaikin puolin tasainen. Historiaa katsottaessa joukkueiden kohtaamiset ovat usein olleet todella tasaisia, ja tänä vuonna Bluesista on muodostunut pieni peikko Pelicansille, joka metsästää edelleen ensimmäistä voittoaan laivastonsinisistä. Bluesin kotirekordi on myös vakuuttava, joten se laittaa varmasti sarjakakkosen ahtaalle.

– On totta, että tähän asti ollaan hävitty heitä vastaan kaikki pelit. Mutta se muuttuu tiistaina, Pelicans-sentteri Matias Loppi valaa uskoa seuran verkkosivuilla.

Kokoonpanot

Bluesin Jari Sailion kahden ottelun pelikielto päättyy. Sairaslistalla on yhä pakit Harri Ilvonen ja Joonas Valkonen sekä hyökkääjät Mika Hannula, Teemu Ramstedt, Petri Lammassaari ja Matti Järvinen. Kaksi vuotta Oulussa kiekkoillut Tomi Ståhlhammar teki paluun Bluesiin ja saattaa olla kokoonpanossa.

17-vuotias Juuso Ikonen on pelannut erinomaisesti ja saattaa jopa kaapata pelipaikan loppukaudeksi liigamiehistöstä.

Lahtelaisilta sivussa ovat Pekka Jormakka, Max Wärn, Marko Pöyhönen ja Ilkka Pikkarainen, joka ei ole pelannut vielä peliäkään.

Yksi lahtelaisten kantavia voimia viime otteluissa on ollut ex-Blues Jarkko Immonen, joka on kasvattamassa rooliaan kohti kevättä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Tommi Huhtala 2 3 5
2.Toni Kähkönen 3 1 4
3.Camilo Miettinen 0 3 3
4.Oskari Korpikari 0 3 3
5.Roope Talaja 2 1 3
Pelicans M S P
1.Justin Hodgman 2 4 6
2.Jarkko Immonen 4 1 5
3.Vili Sopanen 1 3 4
4.Teemu Rinkinen 2 2 4
5.Jan Latvala 0 4 4

» Lähetä palautetta toimitukselle