Jatkuuko kotivoittojen putki?

LIIGA / Ennakko
Torstaina alkanut puolivälieräsarja käynnistyi Bluesille ja KalPalle tällä kaudella tutuksi tulleeseen tapaan, kun kuopiolaisryhmä nappasi ottelusta kotivoiton. Lauantaina KalPalla on hyvä mahdollisuus rikkoa kuluvan kauden kaava ja hakea tärkeä vierasvoitto Espoosta.

Ratkaisun paikat

Runkosarjan voittaja KalPa oli Villi kortti -kierroksen kautta jatkoon puskenutta Bluesia lauantaina juuri lopputuloksen verran edellä. Kumpikaan joukkue ei esittänyt ihmeellisyyksiä, mutta kuopiolaisten pelaaminen oli tarpeeksi hyvää voittoa varten. Bluesilla alkaa väkisin näkyä lieviä väsymyksen merkkejä, ja paremmin levännyt KalPa saa siitä hyvän edun mitä pidemmälle sarja etenee.

Torstain ottelussa nähtiin molemmilta joukkueilta virheitä, joita pitää saada jatkossa karsittua pois. Etenkin Bluesin täytyy saada pelaamistaan paremmin kokoon, jos se meinaa ottelusarjassa runkosarjan voittajan yllättää. Ensimmäisessä ottelussa espoolaisilla oli etunaan parempi pelituntuma, mutta nyt myös KalPa on päässyt pelaamisen makuun. Blues on kuitenkin ollut viime aikoina vahva kotonaan, joten helpolla kuopiolaiset eivät kauden ensimmäistä vierasvoittoaan Espoosta hae.

Isossa merkityksessä ovat, jälleen kerran, erikoistilanteet ja maalivahtipeli. KalPan Mikko Koskinen ei vieläkään ole esittänyt täysin vakuuttavia otteita. Espoolaisten maalilla taas Patrick Galbraith oli ensimmäisessä puolivälieräottelussa hyvä, vaikka joutuikin aiemmin viikolla ratkaisevassa Lukko-ottelussa luovuttamaan torjuntavastuun virkaveli Antti Orelle kesken pelin.


Kaatuuko KalPa jälleen Espoossa?
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Kokoonpanot

Bluesilta varmuudella sivussa ovat jo kautensa päättäneet Petri Lammassaari, Petri Koivisto ja Jani Hakanpää. Suuria muutoksia kokoonpanoon tuskin tehdään.

Maalivahtipuolella Bluesilla on hyvä tilanne, sillä joukkueella on vaihtoehtoina kaksi varmaa maalivahtia. Galbraith on kantanut kuitenkin ykköstorjujan viittaa.

Kuopiolaisilta poissa ovat Ryan Lannonin lisäksi Sami Kapanen ja Adam Masuhr. KalPa tuskin pahemmin sekoittaa voittavaa miehistöään. Maalilla jatkaa espoolaisille hyvinkin tuttu Koskinen.

Muuta

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Joakim Eriksson 1 2 3
2.Mika Hannula 1 2 3
3.Camilo Miettinen 1 1 2
4.Ari Vallin 0 2 2
5.Kristian Kuusela 1 1 2
KalPa M S P
1.Matti Kuparinen 0 3 3
2.Joonas Riekkinen 1 2 3
3.Sakari Salminen 2 1 3
4.Ryan Glenn 1 2 3
5.Tuomas Kiiskinen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle