Kumpi nappaa viikon ensimmäisen voittonsa?

LIIGA / Ennakko
Torstaina HIFK:lle Helsingissä hävinnyt Blues saa lauantaina Espooseen vieraakseen vielä perjantaina Tapparaa vastaan kotihallissaan pelanneen oululaisjoukkueen. Kärpät ja Blues kohtaavat tammikuun aikana yhteensä neljä kertaa – vuoden ensimmäinen taisto käytiin tammikuun alussa Oulussa, silloin Kärpät oli espoolaisia parempi.

Kuntokäyrät

Bluesin vuosi on lähtenyt hieman vaisusti käyntiin. Tammikuussa joukkue on onnistunut ottamaan vain yhden voiton, senkin voittomaalikilpailussa Lappeenrannassa. Espoolaiset ovat kuitenkin pelanneet tiukkoja taistoja, sillä torstaista HIFK-tappiota lukuun ottamatta kaikki pelit ovat päättyneet vain maalin tappioon, Lukolta ja Ilvekseltä Blues nappasi molemmilta pisteen.

Vuosi 2012 alkoi joukkueiden osalta keskinäisellä kohtaamisella Oulussa. Silloin Kärpät oli parempi, tosin vain maalin verran. Blues antoi edellisessä kohtaamisessa oululaisille hyvän vastuksen, mutta sortui kuitenkin liikaa virheisiin. Kärpille Blues-voitto oli vain osa voittoputkea, jossa oululaisryhmä viiletti vuodenvaihteessa.

Kärppien voittoputki katkesi tiistaisessa ottelussa Hämeenlinnassa, kun se hävisi ensimmäistä kertaa joulutauon jälkeen. Joukkue aloitti ottelun vahvasti, mutta romahti loppua kohti totaalisesti. Perjantaina Tapparaa vastaan pelatun tiukan ottelun jälkeen Kärpät joutui jälleen poistumaan kentältä pisteittä, kun tamperelaiset voittivat oululaiset lukemin 2-1.

Ratkaisun paikat

HIFK-ottelu oli espoolaisjoukkueelta hyvä taistelu, mutta maalinteko oli vaikeaa ja osoittautui lopulta espoolaisille mahdottomaksi tehtäväksi Helsingissä. Bluesin tilanne on kuitenkin hyvä, jos se jatkaa tähän asti nähtyä kovaa työntekoaan, mutta saa vielä lisäksi lisää röyhkeyttä maalintekoon. Kokoonpanosta on poissa monta hyvää hyökkääjää, mutta espoolaiset ovat aina saaneet taistelevan miehistön jalkeille.


Kärpät oli tammikuun alussa Bluesia vahvempi.
Markus Hästbacka - markus.hastbacka@jatkoaika.com

Kärpät oli voittoputkensa aikana erittäin vahva. Pelaamisen kaikki osa-alueet olivat korkealla tasolla, minkä ansiosta joukkue etenikin voitosta voittoon. Kuluva viikko on kuitenkin ollut oululaisille vaikea, ja Kärpät hakeekin Bluesin tavoin viikon ensimmäistä voittoaan lauantain ottelusta. Bluesilla on ollut enemmän aikaa hengähtää, sillä espoolaiset pelasivat edellisen ottelunsa torstaina, kun taas Kärpät pelasi vielä perjantaina ja tulee lauantain otteluun melko tiukalla aikataululla.

Loukkaantumisista muutenkin ehkä tavallista enemmän kärsinyt Blues koki tiistaina yhden takaiskun lisää, kun espoolaisten ykkösmaalivahti Patrick Galbraith loukkaantui. Torjuntavastuussa on Galbraithin loukkaantumisen jälkeen ollut Lars Volden, mutta Jonathan Iilahtikin kutsuttiin Vaasasta Espooseen täydentämään maalivahtikaksikkoa. Yksi ratkaiseva tekijä lauantaina – kuten aina – onkin maalivahtipelin onnistuminen, molemmissa päissä.

Kokoonpanot

Bluesilta sivussa ovat Petri Koivisto, Patrick Galbraith, Petri Lammassaari, Teemu Ramstedt, Mika Hannula, Matti Järvinen, Joonas Valkonen ja Harri Ilvonen. Espoolaiset lähtevät otteluun siis samanlaisella miehistöllä kuin torstaina.

Kärpiltä loukkaantumisten takia poissa ovat Miikka Salomäki, Ville-Matti Koponen, Oscar Eklund ja Juho Keränen. Nuorten MM-kisoista äskettäin palannut Ville Pokka ei pelannut perjantaina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Kristian Kuusela 0 3 3
2.Ville Varakas 0 2 2
3.Joakim Eriksson 1 1 2
4.Dale Clarke 1 1 2
5.Tomi Sallinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle