Bluesilla on JYP-revanssin paikka

LIIGA / Ennakko
Olli Malmivaara on yksi tasoaan nostaneista Blues-puolustajista.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
JYPin edellisestä Espoon-vierailusta on jo liki neljä kuukautta. Siinä välissä kotijoukkue on ehtinyt tehdä täydellisen muodonmuutoksen. Silloin pahasti rämpinyt Blues otti takkiinsa 1-4. Tammikuuhun päästäessä Jyrki Ahon miehistö on saanut vastustajan pistetaulukossa kiinni. Tämän hetken tasoero punnitaan lauantaina.

Joukkueiden viimeisin kohtaaminen tapahtui Jyväskylässä lokakuun puolivälissä, jolloin Blues hävisi selkein numeroin 3-6. Syksyn jälkeen moni asia on muuttunut ja voimasuhteet ovat nyt selvästi tasaisemmat. Lauantaina JYP saapuu Tapiolan urheilupuistoon kotoaan, Blues puolestaan teki perjantaina paikallisretken pääkaupunkiin.

Bluesin kiri ei perjantaina aivan riittänyt Jokereita vastaan, lopputulos Ilmalassa oli 4-3 isännille. JYP puolestaan nujersi Ilveksen numeroin 4-2.

Jyrki Aho piti perjantaina Jokereita vastaan Pelicans-ottelun uudet ketjukokoonpanot sellaisinaan. Nelosvitjasta siirretty Eetu Pöysti nähtiin toista kertaa peräkkäin Kim Hirschovitsin ja Miro Aaltosen rinnalla.

JYPin tulokset ovat viime kuukausina vaihdelleet voittojen ja tappioiden välillä. Kunnon voittoputkea joukkue ei ole saatu aikaan kotona eikä vieraissa. Blues puolestaan on voittanut kotona jokaisen pelinsä joulukuun alusta lukien. Puolustuksen ja Jani Niemisen kotivireestä kertoo paljon se, että kolmessa ottelussa espoolaisia vastaan ei ole maalattu kertaakaan.

Blues-puolustus niskan päällä?

Sinisten pakisto siivoaa maalinedustan hyvin ja antaa Niemiselle näkymää torjua. Alkukaudesta miinuksia keränneet Olli Malmivaara ja Arto Laatikainen ovat nostaneet tasoaan pitkin kautta. Myös Joonas Jalvannin ja Mikko Kuukan tasaisen hyvät suoritukset ovat maininnan arvoisia. Kalle Kaijomaa ja nuori Jere Seppälä ovat puolestaan käynnistäneet hyökkäyksiä mainiosti.

JYPin oma pää ei ole pysynyt yhtä tiukkana, peleissä on nähty vaihtelevia yksilösuorituksia. Kentällisiä ovat myös sotkeneet runsaat loukkaantumiset. Perjantain Ilves-ottelussa joukkue kuitenkin esitti pitkästä aikaa hyviä otteita, puolustus oli vakuuttavaa erityisesti maalinedustatilanteissa. Lisää onnistujia saatiin Miika Lahdesta ja Jani Tuppuraisesta. Pakkien osalta JYP on kuitenkin edelleen pahasti vajaalukuinen.

Erikoistilanteet ovat alue, jossa kotijoukkue on erityisesti petrannut suorittamistaan. Pakkopeli on saatu katastrofaalisen huonon alkukauden jälkeen toimimaan ajoittain erittäinkin hyvin. Alivoimat ovat hoituneet kotona lähes maagisesti. Myös hyökkääjät osallistuvat jäähyjen tappamiseen uhrautuvasti, joten ei ole sattumaa, että joukkue on kotonaan Liigan paras AV-pelissä.

Bluesin hyökkäysketjut hakevat vieläkin muotoaan, mutta onnistujia on saatu laajalta rintamalta. Perjantaina Ahon rosteri kasvoi hyökkäyksen osalta, kun kanadalainen Justin DiBenedetto saapui Ruotsin Örebrosta. Sekä keskellä että vasemmalla hyökännyt 25-vuotias on pelannut SHL:n lisäksi Itävallan pääsarjassa ja AHL:ssä. Jokerit-pelin katsomossa ollut DiBenedetto piti mahdollisena, että hän pelaa jo lauantaina. Nähtäväksi jää, onko kuumesairauden takia perjantaina riveistä puuttunut Tomi Sallinen taas pelikuntoinen.

 

Seuraa Heitä

Juuso Ikonen #14 |

Laitahyökkääjä

Pääseekö tuore nuorten maailmanmestari Juuso Ikonen näyttämään, mitä kasvattajaseura hänessä menetti?

Tommi Huhtala #61 |

Laitahyökkääjä

Olisiko Huhtalalla vaihteeksi useamman kuin yhden pisteen ilta?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Jussi Makkonen 1 5 6
2.Kim Hirschovits 0 5 5
3.Eetu Pöysti 2 3 5
4.Miro Aaltonen 2 1 3
5.Tommi Huhtala 1 2 3
JYP M S P
1.Éric Perrin 2 4 6
2.Jani Tuppurainen 4 1 5
3.Petr Hubacek 0 3 3
4.Markus Poukkula 1 2 3
5.Anssi Löfman 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle