Ritarivieraita pitkästä aikaa

LIIGA / Ennakko
Blues ja HPK pelaavat vasta kauden toisen keskinäisen ottelunsa, kun HPK saapuu vierasotteluun Espooseen. Joukkueen edellinen visiitti on yli vuoden takaa, viime vuoden tammikuulta.

Kuntokäyrät

Bluesin otteet ovat olleet heikkoja täydellisesti sujuneen tammikuun tasauksen jälkeen. Kuudesta ottelusta saldona on vain yksi voitto, sekin jatkoajalla. HIFK:lle joukkue kärsi jatkoaikatappion, ja viimeksi Blues kävi Lappeenrannassa häviämässä selvästi.

HPK vaihtoi tasauspelien jälkeen päävalmentajaa. Timo Lehkosen kausi onkin alkanut hyvin, sillä kuudesta pelistä joukkue on voittanut neljä, mukaan lukien kolme edellistä. Tiistaina joukkue nappasi hienon vierasvoiton Ässistä.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Hämeenlinnassa marraskuun alussa. Blues johti neljän minuutin pelin jälkeen jo 2-0, ja sen jälkeen molemmat osuivat kertaalleen. Näin pisteet matkasivat tuolloin Espooseen.

Ratkaisun paikat

Bluesin valmennusjohdon mukaan erikoistilannepelaamiseen keskityttiin maaottelutauolla, mutta tulosta se ei ainakaan tuonut. Lappeenrannan pelin saldo oli karmea: ei yhtään maalia neljästä ylivoimasta, kun vastaavasti SaiPa osui molemmista espoolaisjäähyistä.

Maalivahti Patrick Galbraithkaan ei ollut parhaimmillaan tiistaina, ja ottelu olikin kenties hänen Blues-uransa heikoin. Huomattavasti parannettavaa on myös joukkueen tehokkaimalla puolustajalla Ville Varakkaalla, jonka huonosta pelaamisesta SaiPa iski voittomaalin.


Entinen NHL:n ykköskierroksen varaus on palannut kehiin

HPK on pyrkinyt uuden valmennuksen johdolla kiekolliseen peliin. Lisäksi joukkue on kova kaksinkamppailuissa.

HPK:n pelaajista slovakkihyökkääjä Marek Zagrapan palasi noin neljän kuukauden tauon jälkeen liigakokoonpanoon tiistaina ja onnistui tekemään kauden avausosumansa. Onnistujiin kuului myös maalivahti Mika Järvinen, joka on noussut takaisin ykkösmaalivahdiksi vaikean alkukauden jälkeen.

Kokoonpanot

HPK:n poissaolijoita ovat varmuudella Juuso Honka ja Tuukka Mäkelä. Porin ottelussa Ville Hämäläinen ja Jukka-Pekka Laamanen jättivät pelin kesken saatuaan osuman Kristian Kudrocin laukauksista. Kaksikosta Laamanen on todennäköisesti mukana.

Espoolaisista varmuudella ovat sivussa Petri Koivisto, Teemu Ramstedt ja Matti Järvinen. Juuso Ikonen sai tiistaina huilivuoron tauolla pelattujen ikäkausimaajoukkuepelien jälkeen. Päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi kuitenkin aiemmin, että Ikonen jatkaa liigajoukkueen mukana.

Oman mielenkiintonsa otteluun tuovat Aleksi Laakso ja Jere Sallinen, jotka siirtyivät Bluesista HPK:hon siirtoajan lopulla. Sallinen on esittänyt hyvää peliä nelosketjun laidassa, Laakso on esittänyt hyvää kiekollista peliä ja esiintynyt edukseen myös puolustuspäässä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Tommi Huhtala 1 3 4
2.Camilo Miettinen 1 2 3
3.Roope Talaja 1 1 2
4.Joakim Eriksson 0 2 2
5.Juuso Ikonen 1 1 2
HPK M S P
1.Mathias Porseland 1 4 5
2.Marko Tuulola 1 2 3
3.Kari Sihvonen 0 3 3
4.Niko Nieminen 3 0 3
5.Marko Luomala 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle