Uuden ajan kotiavaus

LIIGA / Ennakko
Näin viime kaudella, nyt Pöystin ja Varakkaan joukkueet ovat vaihtuneet.
Kuva © Teemu Eirtovaara
Blues saa kauden ensimmäiseen kotiotteluunsa vieraakseen HIFK:n. Asema ei ole mitenkään uusi, sillä sama kotiavaus nähtiin muun muassa kaksi vuotta sitten.

Tuo ottelu muistetaan Jere Karalahden ensimmäisenä liigaotteluna Bluesin paidassa. Ottelu päättyi hänen osaltaan jo avauserässä Turo Järviseen kohdistuneen taklauksen seurauksena. HIFK vei lopulta voiton maalein 2-0. HIFK:n Kausi päättyi silloin niin ikään Espoossa voittoon ja mestaruusjuhliin.

Tällä kertaa asema on varsin toisenlainen. Molemmat joukkueet ovat kärsineet menetyksiä kovia menetyksiä sitten viime kauden. Ottelu ei ole liigakauden ensimmäinen, sillä molemmat pelasivat torstaina. HIFK otti selvän 7-3-voiton paikallisottelusta, kun vastaavasti Blues hävisi Lahdessa 5-6 voittomaalikilpailun jälkeen.

Ratkaisun paikat

Bluesin ongelmana Lahdessa oli oman maalin edusta. Pelicans iski neljä maalia paluukiekoista Blues-puolustuksen katsoessa vieressä. Toki myös oma osansa oli maalivahti Antti Orella, joka ei onnistunut. Bluesin kaikista maaleista vastasi Teemu Ramstedtin johtama ketju, laidoillaan Teemu Rinkinen ja Niko Nieminen. Ramstedt iski hattutempun, kun Rinkinen otti haltuunsa liigan pistepörssin kärkipaikan tehoilla 1+4.

HIFK oli avausottelussa erittäin suurella tunteella mukana. Kostoa Ville Peltosen telomisesta haettiin nimenomaan ottamalla kolme pistettä. Bluesia vastaan latautumista ei voi ainakaan hakea samanlaisesta syystä. Peltonen itse johdatti kipparoimaansa joukkuetta kahdella maalilla. Kahdesti osuivat myös Roope Talaja ja Iiro Pakarinen.

Tuttuja vastustajia

Bluesin loukkaantuneita ovat puolustaja Arto Laatikainen ja hyökkääjä Marco Rosa. Tommi Huhtala jätti Pelicans-ottelun kesken, eikä hänen tilastaan ole tarkempaa tietoa. Kun ohjelmassa on kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä, eikä Ore vakuuttanut, on selvää että Juuso Riksman on torjuntavastuussa Bluesin maalilla.

HIFK:n rivejä nakertavat European Trophy -ottelusta tulleet peli- ja toimitsijakiellot. Sivussa ovat pelaajista Ilari Melart, Siim Liivik ja Juuso Salmi sekä päävalmentaja Pasi Sormunen. Lisäksi Mikko Kurvinen ja Joël Perreault olivat sivussa paikallisottelusta loukkaantuneena.

Oman jännitysmomenttinsa otteluun tuo se, että peräti kuusi pelaajaa on matkustanut joukkueiden välillä kesän aikana. Riksmanin lisäksi Bluesiin siirtyi Eetu Pöysti. Espoosta HIFK:n matkasi neljä pelaajaa: Ville Varakas, Joakim Eriksson, Roope Talaja ja Joni Töykkälä.

Seuraa Heitä

Teemu Rinkinen #63 |

Laitahyökkääjä

Kauden avaus oli loistava. Näyttää ottaneen selvän askelen eteenpäin urallaan.

Miro Aaltonen #52 |

Hyökkääjä

On näyttänyt harjoitusotteluissa selviä kehittymisen merkkejä. Kuuluu Bluesin nuorten pelaajien joukkoon, ja joukkueessa voidaan odottaa Aaltoselta läpimurtoa.

Iiro Pakarinen #81 | HIFK

Laitahyökkääjä

Kuopiosta saapunut voimalaituri aloitti uransa punapaidoissa tehokkaasti. Kantaako vire myös kauden toisessa ottelussa?

Tyler Redenbach #91 | Peliitat

Keskushyökkääjä

Paljon kritiikkiä saaneen kanadalaisen kauden avaus toi neljä syöttöpistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle