Pääkaupunkiseudun derby, osa 1

LIIGA / Ennakko
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Kauden ensimmäinen peli, sekä kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikallistaisto. Espoolaisryhmä isännöi syyskuisessa perjantai-illassa Helsingin IFK:ta. Menneellä kaudella Espoo Blues oli parempi otteluvoitoin 5-1, sekä oli korkeammalla sarjataulukossa, sijoituksena viides. Helsinkiläiset olivat sarjataulukossa sijalla seitsemän.

Tulevaan kauteen espoolaisryhmä lähtee suhteellisen muuttumattomana, kun vertaa edelliseen, jolloin joukkueessa oli ollut paljon vaihtuvuutta. Joukkueeseen on liittynyt uusia pelaajia esimerkiksi Markus Poukkulan, Eero Somervuoren ja Mikko Kukkosen muodossa. Nähdäänkö Somervuori pisteiden teossa entistä seuraansa vastaan? Viime kaudella miltei sensaatiokauden pelaanneen Eetu Laurikaisen lähdettyä Pohjois-Amerikkaan espoolaisryhmän veräjänvartijoina toimivat tällä kaudella ruotsalainen maalivahti Christian Engstrand ja nuori tulevaisuuden maalivahtilupaus Kaapo Kähkönen, jotka ovat jakaneet tasaisesti torjuntavuoron kesän harjoitus- ja CHL-peleissä.

Viimeisin espoolaisten hankinta on Samson Mahbod, jonka sopimus on yksivuotinen, ja siihen sisältyy kahden kuukauden koeaika. Luultavasti hyökkääjä nähdään perjantaina kotiyleisön edessä ensimmäistä kertaa. Jyrki Aho aloittaa kolmannen kautensa espoolaisten peräsimessä, apuvalmentajaksi nousee viime kaudella Bluesin A-nuoria valmentanut Tero Lehterä.

Espoolaisryhmässä pelaa kuluvalla kaudella myös paljon omia junnuja, joille on tarjolla paljon peliaikaa sekä isoa vastuuta. Edellisellä kaudella vuoden tulokkaana palkittu Otso Rantakari on jatkanut harjoituspeleissä siitä mihin viime kaudella jäi, eikä ole epäilystäkään, etteikö nuori lupaus pelaisi taas loistavan kauden.

Helsinkiläisjoukkue on myös pelannut kesällä tavallisten harjoitusotteluiden lisäksi myös CHL-otteluita, mutta varsin sekavasti. Helsinkiläiset selvisivät nipin napin jatkoon omasta lohkostaan. Ryhmän luotsina jatkaa tulevalla kaudella Antti Törmänen. Viime kauteen nähden HIFK on vahvistanut eniten puolustustaan Tommi Taimen ja Joonas Järvisen muodossa, muuten helsinkiläisten pelaajarunko on miltei sama. Maalivahtikaksikkona helsinkiläisjoukkueessa jatkaa Ville Husso ja Kevin Lankinen, kumpi nousee lopulta ykköskassariksi?

Bluesin ja HIFK:in väliset kamppailut tarjosivat edellisellä kaudella varsin tunteikasta jääkiekkoa. Niissä myös nähtiin paljon maaleja. Tunteita ei tule varmastikaan puuttumaan myöskään tällä kaudella, saati sitten ensimmäisessä ottelussa.

Espoolaisryhmästä ainakin luultavammin pelaavasta kokoonpanosta on poissa puolustaja Olli Malmivaara harjoituksissa sattuneen vamman vuoksi. Järkälepuolustajan pitäisi kuitenkin päästä pelaamaan kauden alkuvaiheessa.

 

Seuraa Heitä

Peter Tiivola #74 | Kärpät

Keskushyökkääjä

Hyviä otteita harjoituskaudella esittänyt nuori hyökkääjä. Iski pietarilaisjoukkuetta vastaan kypärätempun. Onko valmis nousemaan uudelle tasolle?

Tommi Taimi #33 |

Puolustaja

Helsinkiläisryhmän toinen hankinta puolustukseen. Fyysisesti ja henkisesti valmis miesten peleihin. Ollut aina ikäluokassaan kypsin pelaaja. Rightin maila ja hyvät ominaisuudet. Pelaako Taimi itsensä helsinkiläisten avainpuolustajaksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle