Mistä Bluesille lisää ratkaisijoita?

LIIGA / Ennakko
Onko Robert Roobasta tukemaan Bluesin nousua?
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Neljän pelin verran matkatöitä tehnyttä Espoon Bluesia vastaan luistelee lauantaina Ässät Porista. Bluesin tappiollinen vierasputki päättyi niukkaan taisteluvoittoon HPK:sta. Ässät puolestaan sai torstaina kolmannessa erässä päälle hurmoksen, joka riitti varsinaisella peliajalla Kärppien rinnalle.

Kymmenestä HPK-voittoa edeltäneestä pelistä kuusi on päättynyt Bluesin osalta vain yhden tai kahden maalin tappioon. Tämän tilaston valossa tilanne on synkkä, mutta ei epätoivoinen. Joukkueen kannalta on ikävää, että vain lopputulokset lasketaan ja häntäpään sijoitus on edelleen fakta. Ässät taas on ennen Kärpät-peliään napsinut niukkoja voittoja.

Tylyimmissä arvioissa Bluesilla on ollut alkukaudesta pelkästään neljä jarruketjua. Materiaalin ohuus on näkynyt esimerkiksi tehottomien Teemu Rinkisen ja Daniel Widingin peluuttamisessa ykkösketjussa. Widing on myös nähty säännöllisesti ylivoimassa. Juuso Ikosen nostaminen ykkösen laidalle näyttää tuoneen lisää potentiaalia. Lisäksi hyökkäystä on nyt vahvistettu fyysisellä Jussi Makkosella sekä Tapparassa näytön paikkansa hukanneella Philip McRaella.

Ässien hyökkäyksen kärki on jonkin verran Bluesia laajempi. Juuri jatkosopimuksen saanut Sami Lähteenmäki on päässyt hyvään vauhtiin ja ollut ykkösketjun johtavia hahmoja. Lisäksi sellaiset nimet kuin Dragan Umicevic ja Niklas Hagman varmistavat, että joukkueesta löytyy tulivoimaa. Bluesissa hyökkäyksen kulmakiveksi näyttäisi hitaasti mutta varmasti muodostuvan kultakypärä Tommi Huhtala, jonka peli on silminnähden vapautunut alkukaudella nähtyjen turhautumisen hetkien jälkeen.

Ketjut ovat olleet turbulenssissa molemmissa joukkueissa. Bluesissa Jyrki Ahon pyörittämä kiivas ketjuruletti on jatkunut läpi alkukauden, eikä se näytä hidastumisen merkkejä. Philip McRaen palkkaaminen varmistaa, että palapelin kokoaminen jatkuu edelleen. Vahvistusten tehot ovat vielä kysymysmerkki, mutta näyttäisi siltä, että jotain toivoa Bluesilla saattaisi olla nuorissa ja nälkäisissä pelaajissa.

Bluesissa potentiaaliaan väläyttäneistä junioreista kannattaa mainita ainakin Peter Tiivola ja Jere Seppälä. Tiivolalta on nähty pelotonta maalille pyrkimistä, joka tuotti nuorelle miehelle jo ensimmäisen liigamaalin Tapparaa vastaan. Puolustuksessa Seppälä on kokoonpanoon päästessään osoittanut vahvoja hyökkäävän puolustajan elkeitä, vaikkakin vielä ilman tuloksia. Ihmeitä tulokkailta tuskin kannattaa odottaa, mutta välillä se yksikin maali riittää.

Pelistä voi hyvinkin tulla kahden maalivahdin taistelu. Hyvin maalinsa peittävä ja rauhallinen Juuso Riksman ei päästä heppoisia yrityksiä sisään. Ässät voi tarvittaessa käyttää maalilla myös jatkuvasti esityksiään kohentavaa Rasmus Rinnettä. Toisessa päässä taas Jani Nieminen on ajoittain pitänyt yksin Bluesia pystyssä.

Seuraa Heitä

Jani Nieminen #39 |

Maalivahti

Nieminen voi pitää joukkuetta pystyssä, mutta jaksaako kolme erää?

Sami Lähteenmäki #41 |

Laitahyökkääjä

Paikkansa varmistaneen ykkösketjun tukipilarin pistesaldoon voi odottaa kasvua.

Juuso Riksman #34 |

Maalivahti

Ykkösmaalivahtina peliin päästessään Riksman on paha vastus Bluesin muotoaan hakevalle hyökkäysryhmälle.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Tommi Huhtala 3 3 6
2.Joonas Jalvanti 1 2 3
3.Arto Laatikainen 0 2 2
4.Siim Liivik 1 1 2
5.Eetu Pöysti 0 2 2
Ässät M S P
1.Niklas Hagman 6 2 8
2.Kamil Kreps 0 4 4
3.Sami Mutanen 1 2 3
4.Dragan Umicevic 0 3 3
5.Tommi Taimi 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle