Länsirannikon paras seitsemästä

LIIGA / Ennakko
Ahtaisiinkin väleihin on mentävä taistelemaan.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Talven selkä on taittunut, päivät pitenevät ja valo voittaa sittenkin. Pätevätkö luonnonlait kahden epäonnistuneen seuran kamppaillessa viimeistä sijaa vastaan? Isonmäen perjantai-ilta on vasta taistelun alkusoittoa.

TPS valitsi ensimmäisenä vastustajan tammikuun loppupuolen tuplapeleihin. Valinta oli ilmiselvä, kaiken kaikkiaan otteluita Ässien vastaan kertyy seitsemän kappaletta jo runkosarjan aikana. Siis yhden pudotuspelisarjan verran. Tällä hetkellä otteluvoitot ovat 2−1 porilaisjoukkueen eduksi.

Pudotuspelit ovatkin jo käynnissä, sillä molempien joukkueiden tilanne on lähes yhtä karu. Tammikuun kolme kohtaamista ratkaisevat käytännössä sen, kumpi jää melko suurella varmuudella vain kamppailemaan sijasta kolmetoista. Joulun jälkeistä Porin ottelua voi hyvällä syyllä kutsua sekä Ässien että TPS:n kauden tähän asti tärkeimmäksi peliksi.

Ongelmakohdatkin ovat hellyyttävän samankaltaiset. Huippuyksilöt joutuvat kantamaan kohtuuttoman raskasta kuormaa, ja tehosaldot näyttävät moninkertaisesti ulkoilmaa kylmempiä lukemia. Viisikkopuolustus aukeaa, kun sekä miehet että syöttölinjat jäävät pitämättä.

Se ero joukkueilla kuitenkin on, että TPS on tappio-otteluissaankin onnistunut maalinteossa, kun taas Ässät on viime aikoina tehnyt nipin napin maalin per ottelu. Vaikka molempien joukkueiden puolustuspeli on aika sekaisin, maalivahdit ovat esittäneet pääosin kelpo otteita.

Viime ottelussa Jokereita vastaan kokenut Fredrik Norrena piti TPS:ää pystyssä aina voittomaalikilpailuun asti. Ässien riveissä nuori Rasmus Rinne on noussut esiin positiivisilla otteillaan, vaikka ennen taukoa HPK kurittikin porilaisia 5−0-voitollaan.

Perinteiset jääkiekkoseurat eivät kuitenkaan voi muuta kuin nähdä perjantain ottelun mahdollisuutena. Latauksen pitäisi löytyä kuin itsestään, sillä kukaan ei tahallaan pelaa huonosti. Urheilussa voittaminen on keskimäärin häviämistä mukavampaa.

Onnistuminen heti kauden toisen puolikkaan alkuun voi luoda positiivisen henkisen vireen, joka kantaa läpi vaikeuksien. Usein runkosarjan aikana ottelun konkreettinen merkitys luo edellytyksiä viihdyttävälle kamppailulle tärkeistä sarjapisteistä.

Terveisiä sairauslomalta!

Ässät saa sairastuvalta kauan odotetun vahvistuksen, kun Tapio Sammalkangas palaa ruotuun heti joulutauon jälkeen. Sammalkankaan merkitystä joukkueelle ei lueta pistepörssistä. Pelituntuma on toki kateissa, kun peruspuolustajan kausi alkaa vasta perjantain ottelussa.

Sairastuvan ovi käy molempiin suuntiin, sillä Tommi Taimi huilaa muutaman viikon loukkaantumisen tähden. TPS:ltä ottelun väliin jättävät ainakin Markus Seikola, Milan Jurcina, Markus Palmroth ja Tapio Laakso.

Lisäksi TPS:n Rasmus Kulmala on nuorten maajoukkueen mukana MM-kisoissa.

Seuraa Heitä

Dragan Umicevic #84 |

Oikea laitahyökkääjä

Ässät tarvitsisi varjojen mailla vaeltaneen ruotsalaisen oivaltavuutta ja peli-iloa. Umicevic ratkaisi edellisen TPS-ottelun lyöntilaukauksella. Nähdäänkö sama tilanne uudelleen?

Matias Sointu #67 |

Laitahyökkääjä

Soinnulle merkittiin tärkeä tasoitusmaali taukoa edeltävässä Jokerit-ottelussa. Kiekko pomppi päädyn ja ties minkä kautta sisään. Kaikki lasketaan, ja Soinnun tehoja tarvittaisiin perjantainakin.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Niklas Hagman 2 1 3
2.Sami Mutanen 1 2 3
3.Mika Niemi 1 1 2
4.Tuomas Huhtanen 0 2 2
5.Severi Sillanpää 2 0 2
TPS M S P
1.Dan Sexton 3 7 10
2.Marko Virtala 1 5 6
3.Niclas Lucenius 3 3 6
4.Shaone Morrisonn 1 4 5
5.Steven Seigo 1 3 4

» Lähetä palautetta toimitukselle