Löytyykö Zaborskylle pysäyttäjää?

LIIGA / Ennakko
Porissa on lauantai-illan huumaa tarjolla, kun Ässät ja Tappara iskevät yhteen. Kipeästi lisäpisteitä pudotuspelitaisteluun tarvitsevat kirvesrinnat lähtevät haastamaan sarjan kärkikahinoissa viihtyvää porilaisjoukkuetta.

Kuntokäyrät

Ässät on palannut maajoukkuetauolta positiivissa merkeissä. Keskiviikkona patapaitojen ryöstöretki Helsingissä onnistui, kun Tomas Zaborskyn jatkoaikaosumalla porilaiset päihittivät Jokerit numeroin 4-3. Perjantaina Ässien vieraskiertue jatkui Tampereella, jossa Ilves kaatui lukemin 3-1 saman miehen toimiessa ratkaisijana.

Tappara on ollut maajoukkuetauon jälkeen tulessa vasta kerran. Tamperelaisseuran paluu tauolta liigakaukaloihin sujui mollivoittoisesti, sillä KalPa kävi Tampereella hakemassa viime hetkien osumilla 4-3-voiton.

Kuntopuntarissa joukkueet ovat lähes toistensa vastakohdat. Viidestä viime ottelusta tamperelaiset ovat poistuneet voittajina vain kerran. Ässät sen sijaan porskuttaa jo neljän ottelun voittoputkessa. Sarjataulukossa Tappara majailee 11. sijalla, kun taas patapaidat ovat sarjassa kolmantena.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella vasta kertaalleen. Silloin Tappara osoittautui vahvemmaksi voittolaukauskilpailun jälkeen numeroin 3-2.


Tomas Zaborsky on huimassa maaliputkessa.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Ratkaisun paikat

Ässät sai käännettyä tappioputkensa voittokuluksi ennen maaottelutauon alkua. Voittoputken yksi tärkeimmistä tekijöistä on ollut Zaborskyn, Stephen Dixonin ja Veli-Matti Savinaisen muodostama ketju, joka on viime otteluissa äitynyt hurjaan vireeseen. Myös muu hyökkäysosasto on suoriutunut kelvollisesti, sillä Ässät on iskenyt eniten maaleja liigassa.

Porilaisten koko kauden mallikkaasti toiminut puolustus- ja maalivahtipeli on myös osoittanut vireensä jatkuvuutta. Nuoret maalivahdit Antti Raanta sekä Juha Järvenpää ovat torjuneet läpi kauden tasaisesti, ja lopusta huolen on pitänyt patapaitojen tiivis puolustus, joka ei ole päästänyt vastustajia huippupaikoille.

Tapparan viime ottelut ovat olleet tiukkoja ja melko vähämaalisia, mutta ne ovat lähes poikkeuksetta päättyneet kirvesrintojen tappioon. Yksi suurimmasta huolenaiheista Tapparalla on ollut heikko erikoistilannepelaaminen. Ylivoimasta luovuus on loistanut poissaolollaan ja ratkaisut ovat olleet järjestään vääriä. Mikäli Tappara mielii saada pisteitä mukaansa, tulee pakkopelin toimia paremmalla tavalla.

Tappara on ehtinyt valmistautua otteluun keskiviikosta lähtien, kun taas Ässät on tulessa alle vuorokausi Ilves-ottelun päättymisestä. On mielenkiintoista nähdä, onko tällä vaikutusta ottelun kulkuun. Ässät on pelannut kauden huonoimpia otteluita silloin, kun se on ollut selkeä ennakkosuosikki. Iskeekö Tappara tähän saumaan?

Kokoonpanot

Ässien terveystilanne on hyvä. Tapio Sammalkangas oli kuumesairaana sivussa perjantain Ilves-ottelusta, mutta muuten patamiehistön sairaslista on tyhjä. Viime ottelut luukkua availlut Järvenpää saanee torjuntavastuun illan ottelussa.

Tapparalla loukkaantuneiden listoilla on varmasti puolustaja Aleksi Elorinne. Tuomas Vänttinen on palaamassa kaukaloon, mutta ei ollut kokoonpanossa vielä keskiviikon KalPa-ottelussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Stephen Dixon 1 7 8
2.Tomáš Záborský 7 1 8
3.Ville Uusitalo 1 3 4
4.Mika Niemi 0 3 3
5.Kristian Kudroc 0 3 3
Tappara M S P
1.Jussi Makkonen 1 4 5
2.Jukka Peltola 1 3 4
3.Olli Palola 1 3 4
4.Antti Erkinjuntti 3 0 3
5.Sami Venäläinen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle