Takaa-ajokisa, ei mikään pikamatka

LIIGA / Ennakko
Maalin edessä nähdään tuskin vapaamatkustajia.
Kuva © Joonas Hautamäki
Hiihtotermein Ässät ja Sport kohtaavat takaa-ajokisassa. Vaasalaisilla on kolmen pisteen etumatka, mutta toisaalta lauantain kotijoukkueella on yksi peli vähemmän pelattuna.

Ottelun asetelma

Nousun jälkeisellä kaudellaan synkeästi jumboksi jäänyt Sport on tällä hetkellä kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa. KooKoo ja Ässät vaanivat kuitenkin vielä lähituntumassa, kun runkosarjan viimeinen neljännes on käynnissä.

Kauden kolmesta keskinäisestä kamppailusta vaasalaisjoukkue on vienyt kaksi ja porilaiset yhden. Kaikki joukkueet eivät ole juhlineet voittoa uudistetussa Isomäki Areenassa, mutta Sport kellisti Ässät ennen kaikkea maalivahti Mika Järvisen johdolla.

Ottelun merkitys vaikuttaa varmasti illan kulkuun. Maalien hurlumheitä todennäköisempää on lokakuun kohtaamisen uusinta. Vähämaalinen ja tiukka mittelö tärkeistä pisteistä.

Edelliset ottelut

Sport koki torstaina ikävän takaiskun, kun jumbokamppailuun valahtanut HPK käänsi parin maalin takamatkan edukseen. Niin sanottu sulaminen tapahtui melkein pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Noin muuten vaasalaiset ovat riittävän hyvässä iskussa, varsinkin neljästä tamperelaispelistä kertyi matkaan maukkaat kahdeksan sarjapistettä.

Ässät on ollut kelpo vireessä enimmäkseen kotiareenallaan. Porilaisten edellinen vierasvoitto tapahtui 5.1. juuri Vaasassa.

Tilastohuomio

Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio kertoo Jake Hansenin ja Masi Marjamäen löytäneet yhteistä kemiaa. Tilastot tukevat havaintoa, sillä Marjamäki on tehoillut seitsemästä viime pelistä kuudessa ja Hansen viidessä.

Seuraa Heitä

Jake Hansen #28 |

Oikea laitahyökkääjä

Kuten viime kaudellakin, Hansen parantaa kevättä kohden mentäessä. Valtava työmäärä on hiljalleen realisoitunut tulostaulullekin.

Niko Peltola #70 |

Puolustaja

Peltolalta sopii odottaa nähtyä enemmän. Kaikki ainekset ovat olemassa Ässienkin junioreissa pelanneelta Huittisista lähtöisin olevalla puolustajalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle