Jyrääkö SaiPa uudelleen Ässien ylitse?

LIIGA / Ennakko
Ässillä ei ole enää varaa näpertelyyn.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Runkosarjassa keskinäiset ottelut hävinnyt SaiPa oli tehnyt kotiläksynsä. Porilaisvierailla ei ollut sanan sijaa lauantain ottelussa. Sunnuntaina onkin sitten jo sarja katkolla.

SaiPa otti Ässistä selkävoiton lähes jokaisella osa-alueella. Pelit ratkaistaan usein maalinedustoilla, ja Jussi Markkasen läheisyyteen ei porilaisilla ollut juuri asiaa. Juuso Riksmaniin Pata ei kaatunut, mutta Markkanen otti voiton myös virkaveljestään.

Pudotuspeleissä sekä voiton että tappion nollaus on avainasemassa. Maalierolla ei ole mitään merkitystä, vain otteluvoitot ratkaisevat. Kumpi onnistuu tässä paremmin? Paineet ovat Ässillä, sillä toisella tappiolla alkaa valmistautuminen uuteen kauteen.

Lappeenrantalaisten kuusi maalia jakautuivat kaikki eri pelaajille, joten ykköstykki Dave Spinan puuttuminen ei liikaa joukkuetta hämmentänyt. Spina palaa sunnuntain koitokseen kymppitilin täyttymisen aiheuttaneelta huilivuoroltaan.

Ässien uusvanha ykkösketju vielä vähän haki askelmerkkejään, mutta kokonaisuudessaan sairastuvalta palanneet pelaajat toivat joukkueelle lisäarvoa, vaikka ensimmäisessä pelissä sitä ei ulosmitattu.

Kumpikin joukkue saavutti jo tavoitteensa, pudotuspelipaikan, mutta sunnuntaina ja mahdollisesti tiistaina nähdään, kumman menestymisen nälkä riittää puolivälieripaikkaan.

Seuraa Heitä

Mike Hedden #26 |

Laitahyökkääjä

Kanadalaishyökkääjä ei ole osunut maaliin sitten runkosarjan viimeisen SaiPa-pelin jälkeen. Paikkoja oli lauantainakin, mutta pientä maalinteon tuskaa on havaittavissa. Venyvätkö verkot sunnuntain ottelussa?

Sami Venäläinen #38 | Fischtown Pinguins

Laitahyökkääjä

Kokeneen pudotuspelisoturin maali oli hieno suoritus ja romutti Ässien pelaamista ensimmäisessä pelissä. Jatkuuko hyvä vire läpi ottelusarjan?

» Lähetä palautetta toimitukselle