Toinen näytös

LIIGA / Ennakko
Porin Isomäessä isketään lauantaina yhteen runkosarjan toisen paikalliskohtaamisen merkeissä. Satakunnan herruudesta mittelevät Ässät ja Lukko. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen osapuolet ovat sarjataulukon sijoilla <I>viisi</I> ja <I>kahdeksan</I>, yhden pisteen päässä toisistaan. Lähes kaikki ennusmerkit lupaavat sähäkkää kiekkoiltaa.

Satakunnan paikallisottelut ovat viime vuosina olleet raumalaisten temmellyskenttä. Muutoinkin alavireisesti esiintynyt Ässät ei ole onnistunut erityisemmin Lukkoa vastaan. Alkuvuoden 1999 jälkeen Ässät voitti seuraavan kerran Lukon kotonaan vasta viime keväänä. Eräänlaista painolastia kotijoukkue on siis saanut itselleen haalittua. Porilaisyleisö varmasti nauttisi näkemästään jääkiekosta enemmän jos inhat kettupaidat poistuisivat Isomäestä pääsääntöisesti nöyryytettynä takavuosien tapaan.

Odottamattoman menestyksekkäästi kauden aloittanut Ässät on viime viikkoina kärsinyt paitsi loukkaantumisista, myös tiiviistä pelitahdista. Mika Toivolan mukaan täksi viikoksi Ässien osalta rauhoittunut peliohjelma on pienen tauon jälkeen mahdollistanut lajiin kuuluvan harjoittelun.

- Neljään viikkoon emme pystyneet harjoittelemaan peliin liittyviä asioita kunnolla, joten nyt on kiinnitetty huomiota erityisesti puolustus- ja avauspeliin. Myös ylivoimaa olemme harjoitelleet, kun mukaan on saatu tähän rooliin hankittuja miehiä. Ylivoimaan on
panostettu ja toivotaan, että se osasto saadaan kuntoon. Pelicans-ottelussa
alkoi näyttää siltä, että siitä voi tullakin jotain. Vjatseslav Fandulin paluu helpottaa tässä huomattavasti.

Henkinen puoli näyttää suunnan

90-luvun alun jälkeen Ässät-Lukko-otteluiden tunnelma on laimentunut. Sarjaohjelmaan ahdetut välisarjat eivät pidemmän päälle jaksa pitää yleisön mielenkiintoa yllä. Pahimmillaan Ässät ja Lukko ovat kohdanneet harjoitusottelut mukaanlukien yli kymmenen kertaa kauden aikana!

Nyt vaikuttaa taas hieman valoisammalta. Välillä jopa muukalaislegioonilta näyttäneet joukkueet ovat parin viime vuoden aikana nostaneet omien juniorien roolia edustusjoukkueessa. Tämän on aistinut pikku hiljaa myös yleisössä. Molempien joukkueiden suunta on kohti sitä kaupungin omaa juttua. Monet odottavat lauantain ottelusta kiihkeää ja mahdollisesti lämmintäkin.

Mika Toivolan resepti omalle joukkueelleen on seuraava:

- Huominen ottelu on kiinni porukan yläpäästä. Se joukkue, joka pystyy
pelaamaan omaa peliään ja jättää hölmöilyt pois, on vahvoilla. Jos
molemmat tekevät niin, on luvassa todella tiukka peli.

- Meille riittää oman pelin pelaaminen. Mitään ihmeellisyyksiä ei tarvitse yrittää. Jos jokainen pelaaja on omalla tasollaan ja pelataan omaa peliä, niin uskon että voitto tulee.

Kokoonpanot elävät

Ässien kohdalla pelaajaa on virrannut sairastuvalle sen verran, että vahvempaakin valmentajaa luulisi alkavan hirvittämään. Sentteritilanne oli välillä ohuttakin ohuempi. Täksi viikoksi kokoonpanoon palasivat niin Fandul kuin Richard Rochefort. Molemmat pelaavat kaikella todennäköisyydellä myös huomenna, vaikka vammat eivät vielä olekaan täysin voitettu kanta. Sen sijaan Petr Sachl ja Pasi Tuominen jatkavat sairaskirjoissa myös ensi viikon. Eräänlaisena bonuksena puolustuksesta sivussa ollut Jarkko Glad palaa riviin.

- Glad pukee päälleen sormi suojattuna. Hän on ollut jäällä koko ajan, vaikka ei olekaan pystynyt osallistumaan harjoituksiin täysipainoisesti. Glad pystyy peruspelillä auttamaan meitä, vaikka kovin hyvää tuntumaa ei
alla olekaan.

- Aika tasavahvat joukkueet ovat kyseessä vaikka me vähän tasoitusta noiden loukkaantumisten muodossa annammekin. Tälläkin hetkellä meiltä on sivussa parhaaksi pelaajaksi ja pistemieheksi kaavailtu kaveri. Onneksi
Markku Tähtinen ja kumppanit ovat pystyneet ottamaan haltuunsa ison roolin.

- Yritämme välttää sitä, että loukkaantuneet pelaajat palaisivat ruotuun liian aikaisin. Se tietää yleensä entistä pahempaa takapakkia jatkossa.

Ässät pyrkii aloittamaan lauantaina samoilla koostumuksilla kuin Pelicansia vastaan. Ainoana muutoksena Gladin lisäksi on nelosketju, jossa Janne Mäkelä korvaa flunssaisen Joose Lipposen. Jos Lipponen on pelikunnossa, tulee hän mukaan 13. hyökkääjäksi.

Lukon suunta kääntymässä

Lukko näyttää olevan kääntämässä takkuisasti alkanutta kauttaan parempaan suuntaan. Tämän viikon voitot niin Ilveksestä kuin HIFK:sta ovat hieno saavutus. Tasaiset ottelut on nyt pystytty kääntämään omaksi eduksi. Toivola oli torstaina seuraamassa Lukko-HIFK-ottelua.

- Ylivoima- ja alivoimapeliä olin Raumalla katsomassa, sillä muuten kyllä
tunnen Lukon pelitavan. Fyysisen ottelun Lukko pelasi, joten tietysti meillä saattaa levänneinä olla jonkinlainen etulyöntiasema.

- Lukolla on tasainen nippu, johon sisältyy neljä yhtä hyvää ketjua. Matti
Kaipainen on tehnyt yllättävän paljon pisteitä, vaikka ei muuten kentällä
ihmeemmin erotu.

Isomäen halliin oli perjantai-iltapäivään mennessä myyty noin 3500 lippua. Näyttää siis siltä, että tupa tullaan saamaan täyteen. Merkit kiihkeälle illalle ovat ilmassa.

Samu Wesslinin mietteitä muun muassa Lukko-ottelusta löydät tämän linkin takaa löytyvästä haastattelusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle