Takaumia menneestä

LIIGA / Ennakko
<I>Oi jospa kelloa voisi kääntää taaksepäin...</I>, miettii arvatenkin tällä hetkellä moni ässäfani kuten seuran johtokin. Ässät ja Lukko kohtasivat edellisen kerran Porissa 19. lokakuuta. Silloin koettiin porilaisen kiekkoilun tämän kauden huipentuma, kun täysi Isomäen katsomo sai seurata sarjataulukon kärkipäässä huseeraavan kotijoukkueen jatkoaikavoittoa raumalaisista.

Sittemmin joukkueet ovat edenneet kovin eri suuntaan. Siinä missä Lukko on nostanut itsensa tahmean alun jälkeen taistelemaan pudotuspelipaikasta, ollaan Porissa ajauduttu syvään tappiokierteeseen. Kehityksen kyseenalaisena huipentumana nähtiin torstaina Ässien ensi kertaa todella romahtavan. 10-2 vierastappio ei todellakaan mairittele joukkuetta, eikä hivele fanien silmiä.

Takana romahdus

Ässät onnistui katkaisemaan tiistaina synkän "häviöstä häviöön"-taipaleensa. Pelicans kaatui vieraskentällä 3-1. Paluu arkeen tapahtui jo ennen kuin joukkue edes ehti takaisin Poriin. Suoraan Lahdesta Ouluun suunnannut patapakka romahti kolmannessa erässä murskaavasti 6-0. Valmentaja Mika Toivola ei tahtonut sulattaa joukkueensa otteita erityisesti erän lopussa Kärppien ladottua neljän viimeisen minuutin aikana saman verran maaleja.

Nähtäväksi jää miten liigan nuorin päävalmentaja on saanut joukkueensa selän suoraksi.

Ei varaa pidempään putkeen

Lukolla on hyvän lokakuun jälkeen ollut viime aikoina tahmeampaa. Neljä viimeistä ottelua on sujunut voitoitta. Torstaina Äijänsuolla Lukko venyi tasapeliin Espoon Bluesin kanssa. Useampi perättäinen tappio rasittaa joukkuetta nopeasti henkisesti kun taistellaan pudotuspeliviivan tuntumassa. Viiva "karkaa" hämmästyttävän nopeasti sen jäätyä yläpuolelle. Raumalaisten kannalta iloisiin asioihin kuuluu Pasi Saarelan paluu varjojen mailta verkkoja heiluttamaan. Saarela muodostaa yhdessä Sami Torkin kanssa tällä hetkellä joukkueen ykkösketjun raumalaisrungon.

Lähtökohdat kovin perinteiset

Ottelun lähtökohdat ovat vallan muuta kuin edellisellä kerralla lokakuussa. Tällä kertaa Isomäki ei pullistele katsojista. Ennen edellistä kotiottelua Tapparaa vastaan Mika Toivola linjasi joukkueensa ensisijaiseksi tavoitteeksi voittaa takaisin kotiyleisön luottamus.

Mielenkiintoisen näkökulman otteluun tuonee lisäksi maalivahtipeli. Ässien raumalaislähtöinen Antti Jokela joutui osalliseksi torstain rökäletappiosta. Kotijoukkueen maalinsuulle luisteleekin varmasti Scott Langkow. Hänen edellinen ottelunsa Tapparaa vastaan päättyi nolosti räikeään henkilökohtaiseen virheeseen. Lukon maalilla torjui torstaina myös ns. kakkomies Mikael Vuorio. Hän selviytyi maalillaan selvästi Jokelaa paremmin ja nappasi yhden sarjapisteen. Nähtäväksi jääkin jatkaako maalissa hän vai palaako tiistaina jossain määrin pettänyt Petri Vehanen takaisin kentälle.

Kotikenttä on viime vuosina ollut Ässille Lukko-otteluissa enemmän rasite kuin vahvuus. Paljon vaikeampaan paikkaan tappioiden keskellä rypevä Ässät ei tätä kuviota pääsisi purkamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle