"Syömähampaat esille ja taisteluilmettä peliin"

LIIGA / Ennakko
Porilaisten ja raumalaisten kohtaamisista voi aina odottaa värikästä tapahtumaa.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Liigan tasauskierrokset käynnistyvät Ässien ja Lukon osalta perjantaina, kun raumalaiset saapuvat visiitille Poriin. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana neljästi ja kolmesti ollaan tarvittu jatkoaikaa lopullisen voittajan selvittämiseen. Kuluvan kauden voitot ovat ennen perjantaita kutkuttavasti tasan 2−2.

Tammikuun loppu tuo liigakierroksille pientä ekstraa, kun tammikuun tuplapelien viikonloppu alkaa. Kaksi joukkuetta, kaksi perättäistä päivää ja kaksi ottelua - siinä asetelma pähkinänkuoressa.

Ässät-Lukko on ehkä yksi perinteisimmistä ottelupareista Liigan historiassa. Perjantain ottelu on joukkueiden liigahistorian 219. kohtaaminen, joten historiaa keskinäisistä kohtaamisista ei puutu.

Peräkkäisinä päivinä pelattavat ottelut samaa vastustajaa vastaan ovat Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallion mieleen.

− Monesti on ihan hyväkin, että pelataan heti perään toinen ottelu. Peräkkäisissä otteluissa mitataan joukkueiden henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Näkisin, että asetelma on pelaajan näkökulmasta erittäin mielekäs.

Rautakallion mielestä Lukko vastustajana antaa sopivaa lisälatausta perjantain kamppailuun.

− Edelliset pelimme ovat olleet tasaisia. Moni ottelu on venynyt jatkoille, mikä kertoo hyvästä puolustuspelaamisesta. Perättäisinä päivinä pelatut pelit ovat hieno asia, ja kun vastus on vieläpä Lukko, niin mikäs siinä. Nyt vaan syömähampaat esille ja taisteluilmettä peliin.

Missä nyt mennään?

Ässien edellinen ottelu tiistaina Sportia vastaan oli luokattoman huono. Intohimoa näkyi vain ajoittain ja lopulta vaasalaiset pääsivät ratkaisemaan ottelun Ässien päätöserän nukahdusten ansiosta.

Rautakallio ei tuttuun tapaansa jäänyt märehtimään mennyttä.

− Se peli on nyt takana päin, eikä sitä enää sen kummemmin pohdita. Tuon ottelun jälkeisissä harjoituksissa on ollut todella hyvää ja laadukasta tekemistä.

Lukko on ollut viime otteluissaan hieman vaikeuksissa. Sarjan pohjalla majailevista joukkueista TPS kaatui niukasti 2−1 ja Sport vasta voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4−3. Huomattavaa on tosin se, että vaikeuksista huolimatta raumalaiset saivat näistäkin otteluista raavittua itselleen viisi pistettä kuudesta.

Lukon kohdalla tiukkojen otteluiden ratkaiseminen omaksi eduksi ei ole tällä kaudella ollut ihan itsestäänselvyys. Joukkueen 41 ottelusta peräti 19 on venynyt jatkoajalle. Näistä 19 ottelusta Lukko on hävinnyt peräti 14. 

Varmat ja epävarmat tapaukset

Kauden keskinäisten kohtaamisten pistekuningas Ässien puolelta on hyökkääjä Mika Niemi 2+3 tehoillaan. Lukkoa vastaan ovat tällä kaudella onnistuneet erinomaisesti myös Sami Lähteenmäki (0+4) ja Henri Heino (1+2). Lukon vastaavasta tilastosta voidaan nostaa esiin hyökkääjät Aaron Gagnon (3+1) ja Ville Vahalahti (0+4) sekä puolustaja Mikko Kousa (0+4).

Ryan Zapolski on aloittanut tällä kaudella Lukon 41 ottelusta 35, ja pelaa suurella todennäköisyydellä myös perjantaina. Ässien maalivahtitilanne on hieman epävarmempi.

Valtaosan Ässien otteluista tällä kaudella aloittanut Juuso Riksman otettiin tiistain Sport-ottelussa vaihtoon avauserän jälkeen sairastumisen takia. Perjantaiaamu näyttää, onko Riksmanin olotila kohentunut, vai saako Rasmus Rinne paikan tolppien välissä.

Ässähyökkääjä Aleksi Saarela tekee puolestaan paluun kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen.

Lukon päävalmentaja Risto Dufva ei näillä näkymin ole kummassakaan viikonlopun ottelussa Lukon penkin takana, sillä hän loukkaantui urheillessaan.

Seuraa Heitä

Mika Niemi #31 |

Keskushyökkääjä

Niemi on ollut Ässien paras pistemies tällä kaudella Lukkoa vastaan pelatuissa otteluissa. Joukkueen kultakypärä uhkui itseluottamusta ja voitontahtoa myös tiistain Sport-ottelussa, mutta ketjukaverien paras peliajatus oli jäänyt tuona iltana pukukoppiin.

Mikko Kousa #44 | Düsseldorfer EG

Puolustaja

Hyökkäävän puolustajan titteliä kantava Kousa on ollut tammikuun otteluissa loistavassa vireessä. Tammikuun yhdeksän ottelua ovat tuoneet puolustajalle hienot tehopisteet 3+3. Puolustuspään pelaaminen ei ole vieläkään Kousan parasta osaamista, mutta hyökkäyspään tehot tasapainottavat asiaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle