Kauden viimeinen?

LIIGA / Ennakko
Porin lauantai-illassa on tarjolla länsirannikon hegemoniakamppailu, kun Ässät ja Lukko iskevät yhteen viimeistä kertaa runkosarjassa. Tarjolla on runkosarjapisteiden lisäksi Satakunnan herruus, sillä joukkueet ovat tasanneet voitot kauden aiemmissa kohtaamisissa.

Kuntokäyrät

Ässien paluu maajoukkuetauolta on sujunut mollivoittoisesti. Tiistaina HPK kävi hakemassa vierasvoiton Porista ja sama tahti jatkui perjantaina Lappeenrannassa, kun SaiPa oli tyly isäntä 2-0-voiton myötä. Yhteistä molemmissa tappio-otteluissa on ollut patapaitojen tehottomuus ja huolimattomuus maalipaikoissa.

Lukon paluu tauolta on ollut päinvastainen. Tuskailu maalinteon kanssa on helpottanut ja tuloksena on ollut kaksi perättäistä voittoa. Tiistaina Lukko murjoi Tapparan pudotuspelikamppailun kannalta tärkeässä ottelussa lukemin 1-6. Voittotahti jatkui perjantaina TPS:n kustannuksella, kun raumalaiset väänsivät kotikaukalossa 3-1-voiton.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa. Kaksi ensimmäistä koitosta vei nimiinsä Lukko, kahdessa viimeisimmässä taas porilaiset ovat olleet selkeästi niskan päällä.


Aiheuttaako Teemu Nurmi taas ongelmia Ässien puolustukselle?
Mikko Ruohola - http://ruohola.org

Ratkaisun paikat

Kevät lähestyy ja ylivoimapelin merkitys korostuu entisestään. Molemmilla joukkueilla on tällä kaudella ollut suuria ongelmia pakkopelinsä kanssa. Varsinkin Ässillä ylivoimapeli on viime otteluissa ollut surkeaa. Stephen Dixonin johtaman ylivoimaviisikon peli on näennäisesti hyvää, mutta todellisuudessa tehotonta pyörittelyä, josta puuttuu suoraviivaisuus ja laukaukset.

Ottelun ratkaisuksi noussee tehokkuus maalipaikoissa. Lukko tuskaili ennen taukoa maalinteon kanssa, kun taas porilaiset ovat osuneet kahdessa viime ottelussa sarjataulukon häntäpään joukkueita vastaan vain kerran. Lukon kannalta positiivista on ollut Perttu Lindgrenin johtaman ykkösketjun onnistuminen viime otteluissa.

Lukko pääsee lähtemään otteluun paremmista lähtökohdista. Raumalaisten paikka kymmenen joukossa alkaa varmistua ja peliotteet ovat olleet nousujohteisia. Ässät on taas eri tilanteen edessä, sillä patapaidat tarvitsevat kipeästi lisäpisteitä taistelussa kotiedusta. Miten Ässät kestää kotiyleisön paineen, jos Lukko siirtyy ottelussa johtoon?

Tämän kauden aiemmat kohtaamiset ovat kuitenkin osoittaneet, että viime aikojen otteilla ei ole ollut merkitystä. On mielenkiintoista myös seurata, näkyykö Ässien pitkä bussimatka Lappeenrannasta Poriin joukkueen vireydessä.

Kokoonpanot

Ässien heikko esitys SaiPaa vastaan aiheuttanee kokoonpanomuutoksia illan otteluun.

Toipilasosastolla jatkavat varmasti Aki Juusela ja paluuta tositoimiin lähestyvä Tuomas Santavuori. Kuumeinen Mika Niemi ei matkustanut perjantaina Lappeenrantaan.

Lukon puolelta sairaslistalla ovat puolustajat Mikko Kuukka ja Johan Björk sekä hyökkääjä Jussi Pesonen. Kapteeni Otto Honkaheimo joutuu huilaamaan kymppitilin täyttymisen vuoksi.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Joel Armia 3 2 5
2.Mark Lee 1 3 4
3.Ville Uusitalo 1 2 3
4.Tomáš Záborský 3 0 3
5.Stephen Dixon 0 2 2
Lukko M S P
1.Teemu Aalto 1 5 6
2.Lauri Tukonen 2 3 5
3.Janne Keränen 2 2 4
4.Perttu Lindgren 1 3 4
5.Richard Lintner 1 3 4

» Lähetä palautetta toimitukselle