Päävastustajat iskevät yhteen

LIIGA / Ennakko
Sunnuntaina Isomäen hallissa kohtaavat tappioputkiin juuttuneet Ässät ja JYP. Kotijoukkue Ässillä on tappioita jo neljä peräjälkeen, kuten myös vierasjoukkue JYP:illä. Lauantaina Tappara kaatoi jyväskyläläiset jatkoajalla. Ässät puolestaan hävisi torsaina tiukkojen vaiheiden jälkeen Kärpille.

Länsirintamalta ei siis mitään uutta. Näin ”asiantuntijat” varmasti miettivät, kun huomaavat Ässien olevan tappioputkessa. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin. Kaksi neljästä tappioista on tullut kärkijoukkueita vastaan, ja ilme varsinkin torstaina Kärppiä vastaan oli hyvä. Ainoastaan muutamat henkilökohtaiset virheet, ennen kaikkea maalivahti Scott Langkowin sysimusta ilta sekä huono tuuri hyökkäyspäässä aiheuttivat sen, että Ässät ei pisteitä torstaisesta koitoksesta saanut.

Ässien kohdalla mistään kriisistä ei kannata puhua, ainakaan pelillisestä sellaisesta. Korkeintaan tiettyjen pelaajien päällä kummittelee pienoinen kipsi. Varsinkin profiilipelaajat Scott Langkow, Jari Korpisalo sekä Marko Kivenmäki ovat olleet viime peleissä luvattoman huonoja. Ehkä voitto helpottaisi?

Ykköskenttä kaiken aa ja oo

Vierasjoukkue JYPillä on ollut isoja ongelmia maalinteossa. Ylivoima ei ole toiminut, ja ykköskenttä Jarkko Immosen johdolla ei ole kyennyt viime peleissä tarvittaviin pistemääriin. Tästä johtuen JYP ei ole kahta maalia enempää tappiopeleissään tehnyt, ja sehän harvemmin riittää voittoon.

JYP on pitkälti ykköskenttänsä varassa. Ratkaisijoita ei muista kentistä pahemmin ole löytynyt. Jarkko Immonen on ollut Ässiä vastaan aina liekeissä. Mikäli hän ja ketjukaverinsa yltyvät pelipäälle on Ässillä tukalat oltavat. Toisaalta, jos ykköskenttä uinuu, on Ässillä hyvä sauma jatkaa JYPin tappioputkea, ja katkaista omansa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmasti. JYP on voittanut otteluista kaksi ja Ässät yhden. Kaksi kertaa ottelut ovat jatkuneet varsinaisen peliajan jälkeen. JYP voitti jatkoajalla, ja Ässät rangaistuslaukauskisassa. Kohtaamiset ovat olleet tiukkoja ja erot pieniä. Niin todennäköisesti myös sunnuntaina.

Ässillä tuoreet jalat

JYPiä rassaa varmasti lauantainen kohtaaminen Tapparaa vastaan. Ässät saa täten etulyöntiaseman, koska se pelasi viimeksi torstaina, joten jalkojen pitäisi liikkua paremmin kuin jyväskyläläisillä.

JYP ja Ässät ovat toistensa päävastustajia, joten nämä pelit ovat erityisen tärkeitä. Tämä todennäköisesti aiheuttaa sen, että joukkueet pelaavat varmasti tarkemmin ja varovaisemmin kuin yleensä. Niin ainakin luulisi, mikäli aikaisemmat ennusmerkit pitävät paikkansa.

Sunnuntaina kiekko tippuu jäähän klo 16. Helpottuuko Ässien tuska voitolla JYPistä, vai jatkavatko jyväskyläläiset Ässien piinaa? Jomman kumman putki katkeaa, se on kuitenkin varma.

» Lähetä palautetta toimitukselle