Jatkuuko Ässien kotivoittojen sarja?

LIIGA / Ennakko
Pihlman pelaa tuttua joukkuetta vastaan.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Lauantai-illan ottelussa Isossamäessä kohtaavat Ässät ja JYP. Jyväskyläläisten kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin, joukkueella on kymmenestä ottelusta viisi voittoa. Ässät laahaa sarjataulukossa JYPiäkin huonommilla lukemilla, mutta kotona Ässät on onnistunut voittamaan jokaisen pelinsä.

Vaikka Ässät on onnistunut voittamaan kotipelinsä, on pelaamisessa silti paljon kohennettavaa. Avauspelaaminen on ollut hidasta ja patapaitojen peli-ilmeestä on puuttunut rentous. Puolustuksen ongelmat paranivat, kun Jokereista lainalle hankittu Petteri Lindbohm on pelannut Ville Uusitalon rinnalla ykkösparissa. Lindbohm on kerännyt kolmessa pelissä tehot 1+1.

Puolustuspelaaminen kaipaa silti kohennusta, sillä osaa puolustajista on jouduttu ylikuormittamaan. Loukkaantumisia paikkaamaan hankittu puolustaja Alexander Ribbenstrand on seurannut kaksi viime peliä katsomosta.

Maalinteossa on Ässiltä onnistunut muun muassa Sami Lähteenmäki, joka on pelannut aiempia kausia suuremmassa roolissa. Myös kolmosketjulta on syntynyt maaleja, kun Tuomas Huhtanen, Severi Sillanpää ja Sami Mutanen ovat onnistuneet maalinteossa yhteensä kuusi kertaa. Sillanpää on päässyt kokeilemaan aiempia kausia enemmän myös ylivoimapelaamista.

Maaleja voi odottaa myös Niklas Hagmanilta, joka on tällä kaudella tehnyt viisi maalia. Ässät pelasi perjantaina Pelicansia vastaan vieraissa, jossa Hagman iski tehot 2+1. Voitto Pelicansista oli Ässien ensimmäinen vierasvoitto tällä kaudella.

Maalinteon tuskaa

JYPin suurin ongelma kuluvalla kaudella on ollut maalinteko, maaleja on syntynyt yhdessätoista pelissä vain 28. Maalipaikkoja syntyy, mutta viimeistely ei onnistu. Maalinteon tuskasta kertoo myös perjantaina pelattu ja voitettu ottelu KalPaa vastaan; joukkueen ainoa onnistuja maalinteossa oli Ossi Louhivaara.

Jani Tuppuraiseen kohdistettiin kauden alussa kovia odotuksia, joita hyökkääjä ei ole onnistunut lunastamaan. Kauden aikana tehoja on kertynyt odotuksiin nähden vaatimattomat 1+3.

JYPin onnistujiin kuuluu ehdottomasti kakkosketjussa pelaava Max Wärn. Wärn on iskenyt kuluvalla kaudella tehot 4+6.

Seuraa Heitä

Sami Lähteenmäki #41 |

Laitahyökkääjä

Lähteenmäki on pelannut aiempaa suuressa roolissa. Hyökkäävämmän pelitavan myötä myös tehoja on tullut kiitettävästi. Jatkuvatko onnistumiset myös tänään?

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

Perrinin kausi on lähtenyt käyntiin tuskaisasti. Tehoja ei ole syntynyt aiempien kausien tapaan. Syttyykö Perrin Isonmäen illassa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

JYP M S P
1.Éric Perrin 1 4 5
2.Ossi Louhivaara 2 1 3
3.Max Wärn 1 2 3
4.Antti Jaatinen 2 1 3
5.Petr Hubacek 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle