Ässät tähtää bonus-sektorille

LIIGA / Ennakko
Ässien taistelu paikasta auringossa jatkuu perjantaina, kun sarjajohtaja Jokerit saapuu vierailulle Porin Isomäkeen. Torstain neljän pisteen kamppailu SaiPaa vastaan päättyi vaihtelevien vaiheiden jälkeen onnekkaasti, ja nyt patapaidoilla on valmentaja Mika Toivolan sanoin mahdollisuudet pariin ekstrapisteeseen.

Illan taisto piti alkuperäisen otteluohjelman mukaan käydä vasta
11. tammikuuta, mutta joukkueet sopivat kaikessa hiljaisuudessa
ottelun siirtämisestä aikaisempaan ajankohtaan. Tämä on
aiheuttanut hienoisia ongelmia ainakin sen suhteen, että tieto
siirrosta ei ole ollenkaan kantautunut monien Ässä-kannattajien
korviin. Mielenkiintoista onkin nähdä, millä tavalla tämä seikka
vaikuttaa ottelun yleisömäärään. Paperilla perjantai-ilta ja
Helsingin Jokerit vaikuttavat melkoisen kovalta kassamagneetti-duolta.

Ässät ja Jokerit ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti.
Lokakuun alussa päädyttiin Porissa viihdyttävän kiekkoillan
jälkeen 2-2-tasapeliin, ja Jokeri-käskyttäjä Raimo Summanen
kehui ottelun olleen NHL-tason viihdettä. Helsingin Areenassa
päädyttiin marraskuussa lähes samoihin numeroihin, kun pisteet
jäivät isännille 2-1-voiton jälkeen. Tuolloin Summanen intoutui
kehumaan Ässien taistelevaa ilmettä.

Mikäli vanhoilla merkeillä on perjantaina arvoa, tullaan
Isomäessä siis näkemään viihdettä koko rahalla. Ässien kenraali
SaiPaa vastaan sujui yhtäältä hyvin, toisaalta
pelottavan kehnosti. Hyökkäyspäässä porilaiset olivat kovassa
iskussa, mutta puolustuspelaamisessaan Ässät teki tukun
karkeita virheitä. Valmennuksen nuhteluiden on syytä tuottaa
tulosta, sillä muuten toiveet tasaisesta kamppailusta voidaan
varmasti haudata. Jo yksin kultakypärä Ville Peltonen pystyy
lapion saadessaan toimimaan tuhoisana haudankaivajana. Viime
Porin-vierailullaan Peltonen jäi mieleen ensisijaisesti
yleisön antaumuksellisesta "kannustuksesta".

Ässät ehti jo aloittaa pelinsä vuoden 2003 osalta, mutta
Jokerit oli edellisen kerran tositoimissa viime vuoden
puolella. Ilves kaatui Helsingissä suhteellisen hyvän esityksen
jälkeen maalein 4-1. Ottelu oli mannaa Jokereiden kannattajille,
sillä narripaitojen edellisestä kotivoitosta oli ehtinyt
kulua reilu kuukausi. Jokerit koki loppusyksystä muun muassa
viiden ottelun tappioputken, mutta nyt horjumiset tuntuvat
jääneen pois ruokalistalta. Jokereilla onkin allaan viiden
ottelun tappioton putki.

Ässät on joutunut tällä kaudella loukkaantumisten runtelemaksi,
mutta nyt joukkueen sairaslista on jo kautensa paketoineita
pitkäaikaispotilaista lukuun ottamatta tyhjä. Jokereilta
poissa ovat Mikko Ruutu sekä nuoren MM-kisoissa Suomea edustavat
Sean Bergenheim, Kari Lehtonen ja Tomi Mäki. Erityisesti Kari
Lehtosen poissaolo tuo perjantain otteluun mielenkiintoista
seurattavaa, sillä kakkosmaalivahti Markus Helanen tekee nyt
ensiesiintymisensä porilaisyleisön edessä. Tähän asti
tulokasveskari on suoriutunut torjuntatehtävistään mallikkaasti,
mutta pystyykö Isomäen seisomakatsomo sekoittamaan miehen
pasmoja?

» Lähetä palautetta toimitukselle