Kerho jälleen vieraaksi historialliseen peliin

LIIGA / Ennakko
Isonmäen maisemat ovat muuttuneet sitten viime näkemän.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Keväällä 2015 HPK oli ensimmäinen joukkue, joka marssi hallin pihan parakeista jäälle. Tällä kerralla Kerho testaa uudistuneen areenan.

Ässät avaa kauden kotiottelunsa kaksi pistettä ja kolme sijaa ylempänä majailevaa HPK:ta vastaan. Porilaisten alkukausi on ollut odotetun vaikea, mutta omat hankaluutensa on ollut vierasjoukkueellakin.

− Vierasputken päätyttyä olemme päässeet treenaamaan entistä laadukkaammin. Kieltämättä matkustelu välillä rasittikin, mutta ainakin tutustuimme toisiimme, kertoo Ässien kapteeni Juha Kiilholma.

Uudistunut kotiluola saa varauksettomat kiitokset niin patakipparilta kuin päävalmentaja Pekka Rautakallioltakin.

− Aikoinaan vedimme luistimet jalkaan yleisön joukossa, ja pelin jälkeen kuljimme pois yleisön seassa. Voiton jälkeen se oli mukavaa, mutta tappion jälkeen annoimme väen poistua ensin. Onneksi emme hävinneet kovin usein, muistelee Rautakallio.

− Nurinaa en ole kuullut keneltäkään, välittää Kiilholma joukkueen terveisiä uudistuneesta hallista.

Edelliset ottelut

Kärpät ei vieläkään antanut Ässille käytännössä mitään mahdollisuuksia pistetilin tukevoittamiseen. Kärpät on hävinnyt Ässille viimeksi keväällä 2013. HIFK:lta porilaiset olivat viedä enemmänkin pisteitä, mutta joutuivat lopulta tyytymään yhteen. Noin viikon tauon jälkeen Pelicans-ottelu oli tasaista nuhjaamista, mutta lahtelaiset viimeistelivät riittävästi tehokkaammin.

Tappara kuritti hämeenlinnalaisjoukkuetta pikamaaleillaan alle puoleen minuuttiin ja käänsi ottelun voitokseen. Viikko sitten lauantaina HPK kuitenkin haki vierasvoiton Vaasasta ja nousi pois jumbosijalta, jonne puolestaan Ässät valahti. Perjantain vastus oli kovin mahdollinen, kun Lukko karkasi heti aluksi 3−0-johtoon. Hivuttava kiri toi Kerhon maalin päähän, mutta sarjapisteet matkasivat Raumalle lopulta 2−4-lukemin.

Ratkaisukohdat

Ässiä on vaivannut jälleen kerran materiaalin kapeus ja huoli avainpelaajien loukkaantumisista. Tuoreimpana pitkälle listalle lisättiin maalivahti Ari Ahosen nimi. Paikkaajaksi hankittiin Oskari Setänen lokakuun kattavalla sopimuksella. Suuri vastuu lepää kiistatta hyvin torjuneen Andreas Bernardin harteilla.

HPK:n pelaamisessa on alkuhankaluuksien jälkeen ollut merkkejä paremmasta huomisesta. Selkäranka on pariin otteeseen katkennut liian helposti vastustajan osumiin, mutta lauantain vastustajan ongelma on ollut nimenomaan maalien tekemisessä.

Ässät pyrkii edelleen nopeisiin suunnanmuutoksiin ja keskialueen ylityksiin. Toimiessaan tämä luo ongelmia Kerhon melko kokemattomalle pakistolle.

Erikoista

HPK on ollut remontin yhteydessä kiinteä osa hallin tapahtumia. Ensimmäisenä parakissa ja ensimmäisenä myös uudessa hallissa.

Seuraa Heitä

Otto Paajanen #13 | KooKoo

Keskushyökkääjä

HPK:n varakapteeni soittaa yhteistä säveltä Patrick Hollandin kanssa. Kantaako kaksikon tehoilu myös Porin-illassa?

Juha Kiilholma #37 |

Keskushyökkääjä

HPK:ssa uransa ennätyspisteet takonut ässäkasvatti luistelee ensimmäistä kertaa kotijäälle kapteenin C-kirjain rinnassaan. Hetki on merkittävä porilaisjoukkueen konkarikaartin edustajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle