Maalijyvää etsimässä

LIIGA / Ennakko
Syksyn kohtaamisissa tasaisissa merkeissä vääntäneet Ässät ja Blues kohtaavat toisen kerran Porissa. Joukkueet eivät ole keskinäisissä peleissään maaleilla juhlineet, vaan maalivahdit ovat vieneet otteluissa shown itselleen.

Kuntokäyrät

Talvikauden ottaessa lounaisrannikkoa haltuunsa on Ässien pelisuoritusten taso alkukauteen verrattuna ollut vaihtelevampaa. Voittoja on tullut edelleen tasaisesti, mutta mukaan on mahtunut myös alkukautta enemmän tappioita.
Varsinkin kotikaukalossa Ässät on joutunut usein taipumaan, kun vastustajan puolustuspelin toimiessa suoraviivaiseen hyökkäämiseen tottuneet porilaiset eivät ole päässeet viemään peliä haluamallaan vauhdilla.

Blues nosti osakkeitaan kaatamalla JYPin kotonaan pitkän vaisun kauden jälkeen. Blues on päässyt nauttimaan viimeisessä viidessä ottelussa vain kerran täydestä pistepotista, joten mistään liikkeestä ylöspäin ei vielä voida yhden ottelun jälkeen puhua.

Ratkaisun paikat

Suurta roolia näyttelevät jälleen maalivahtien suoritukset. Molempien joukkueiden puolustukset pelaavat parhaimmillaan hyvin omalla maalin edustalla, joten maalivahtien lauantai-illasta tuskin tulee hiljaista laukausten sadellessa kauempaa. Joukkueiden haalariosastojen panostukset näkyvät myös tarkasti pelatuissa otteluissa. Neloskenttien ratkaisut saattavat näytellä suurta roolia tässä ottelussa.

Viime otteluiden tehomiehet ovat kotijoukkueella löytyneet tutusta piiristä. Tomas Zaborskyn ja Stephen Dixonin lisäksi myös pimeyden tulon myötä heräilevä Joel Armia on saanut juonesta paremmin kiinni. Blues voittoa halutessaan joutuu keksimään keinot Ässien kärkikenttien pitämiseksi kurissa, muuten tilastoissa keikkuvat jälleen kärjessä tutut nimet ja pisteet jäävät Poriin.


Roope Talaja hakee jatkoa maaliputkelleen Porista.
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Siinä missä Ässien tehomiehet löytyvät myös kentällisissä kärkipäästä, ovat Bluesin maalintekovastuusta osansa kantaneet myös kolmos- ja neloskenttien laitahyökkääjät. Toni Kähkönen ja Roope Talaja ovat merkkauttaneet molemmat kahdessa viimeisessä pelissä kaksi maalia mieheen. Laajalta rintamalta tulevat ratkaisut saattavatkin koitua kotijoukkueen kohtaloksi, jos jokaisen ketjun puolustuspeli ei ole sillä tasolla mitä Bluesin kovaa työtä tekevien kenttien pimentoon jättäminen vaatii.

Kokoonpanot

Kotijoukkue vaihtoi edelliseen otteluunsa kolme pelaajaa etsiessään alempiin kenttiin uutta energiaa. Tekemisen taso kahden alimman kentän osalta ei parantunut Tapparaa vastaan ja Ässien valmennusjohdossa käydäänkin varmasti keskusteluita uusista muutoksista.

Sairauslomalta palannut Antti Raanta pelasi tilastojen valossa kauden toiseksi huonoimman pelinsä, eikä onnistunut pitämään Ässien vuotanutta alapäätä omilla suorituksillaan pinnalla. Juha Järvenpään otteet TPS:ää vastaan eivät myöskään vakuuttaneet valmennusjohtoa, joten maalivahdin valinnasta otteluun voidaan joutua käymään myös kädenvääntöä.

Poissa Ässien kokoonpanosta on edelleen puolustaja Ryan Caldwell.

Vierailijaksi Poriin saapuvan Bluesin kokoonpanosta poissa ovat maalivahti Petri Koivisto, puolustaja Mikael Kurki ja hyökkääjät Matti Järvinen ja Petri Lammassaari.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Tomáš Záborský 6 4 10
2.Stephen Dixon 3 6 9
3.Joel Armia 3 4 7
4.Tuomas Santavuori 4 3 7
5.Aki Uusikartano 0 5 5
Blues M S P
1.Jani Hakanpää 2 3 5
2.Ville Varakas 1 4 5
3.Kristian Kuusela 3 2 5
4.Teemu Ramstedt 0 5 5
5.Toni Kähkönen 3 1 4

» Lähetä palautetta toimitukselle