Ässät testaa Bluesin asenteen

LIIGA / Ennakko
Tuulettaako Lähteenmäki maaleja myös lauantaina?
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Ailahtelevasti viime aikoina pelannut Espoon Blues saapuu lauantai-iltana Poriin tavoitteenaan kauden ensimmäinen vierasvoitto Porin Ässistä. Ässien pudotuspelipaikka ei enää tunnu todennäköiseltä, kun taas espoolaiset ovat vielä toistaiseksi vahvasti mukana kymmenen parhaan joukossa.

Porin Ässät ja Espoon Blues ottavat yhteen lauantai-iltana Isossamäessä toista kertaa tällä kaudella. Kaiken kaikkiaan kohtaaminen on kauden neljäs, voitot aikaisemmista peleistä ovat jakautuneet espoolaisten hyväksi lukemin 2-1.

Ässien kausi on käytännössä jo ohi, vaikka perjantainen voitto TPS:stä todisti joukkueen vielä taistelevan pisteistä ja paremmasta sijoituksesta sarjataulukossa.

Maalinteon kanssa ajoittain kamppaillut Ässät onnistui viime kotipelissään Tapparaa vastaan erinomaisesti, vaikka joukkueen taisteluilme hyytyikin ottelun loppua kohden ja joukkue hävisi kotihallissaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Ässien perjantainen ottelu TPS:ää vastaan osoitti ainakin sen, että joukkue kykenee maalintekoon myös ilman parasta pistemiestään Niklas Hagmania. Hagmanin poistumisen takia valmennus laittoi ketjut jälleen uusiksi ja ykkösketjussa Henri Heinon ja Dragan Umicevicin kanssa pelannut Sami Lähteenmäki onnistui maalinteossa kahdesti.

Blues tarvitsee kovuutta puolustukseen

Blues pelaa lauantaina viikon kolmannen ottelunsa, aikaisemmin viikolla joukkue kohtasi Ilveksen ja HIFK:n. Torstaisessa pelissä Helsingissä Blues onnistui nappaamaan jo kauden viidennen voittonsa HIFK:sta.

Ailahtelevaisesti pelanneella Bluesilla on vielä kaikki mahdollisuudet tarrata kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan. Joukkueen on kuitenkin löydettävä pelaamiseensa tasaisuutta ja uutta asennetta, sillä Ässät ei varmasti päästä espoolaisia nappaamaan pisteitä mukaansa helpolla.

Bluesin ongelmana on ajoittain liian pehmeä puolustuspelaaminen. Erityisesti Ilvestä vastaan pelatussa ottelussa näkyi puolustuksen liiallinen kiltteys, jolla oli suuri rooli lähes jokaisessa Ilveksen maalissa.

Kolmosketjun keskellä pelaava Philip McRae on takeltelevan alun jälkeen onnistunut parantamaan pelaamistaan. McRaen pelaamisesta vie kuitenkin edelleen tehokkuutta pois kolmosketjun laidoilla pelaavat Valtteri Virkkunen ja Robert Rooba, joiden ongelmana ovat huonot kiekolliset ratkaisut.

Bluesilta ovat illan ottelusta poissa Santeri Arousva, Nico Nyberg, Jussi Makkonen, Joni Tuominen sekä Mikko Kuukka. Ässien loukkaantumislista on tyhjä.

Seuraa Heitä

Sami Lähteenmäki #41 |

Laitahyökkääjä

Onnistui perjantaina TPS:sää vastaan maalinteossa kahdesti. Pelannut hyvää kautta, joukkueen sisäisessä maalipörssissä toisena. Lähteenmäen rooli korostuu entisestään Hagmanin lähdön jälkeen.

Justin DiBenedetto #81 |

Hyökkääjä

Ei ole vakuuttanut, mutta oli tärkeässä roolissa HIFK:ta vastaan ja auttoi joukkueen voittoon kahdella maalillansa. Onnistuminen nihkeän alun jälkeen kohottaa varmasti itseluottamusta. Onnistuuko jatkamaan hyvällä linjalla myös Ässiä vastaan?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Henri Heino 2 3 5
2.Dragan Umicevic 0 4 4
3.Niklas Hagman 1 2 3
4.Austin Smith 1 2 3
5.Sami Lähteenmäki 3 0 3
Blues M S P
1.Tommi Huhtala 4 3 7
2.Kim Hirschovits 1 3 4
3.Kalle Kaijomaa 0 3 3
4.Miro Aaltonen 1 2 3
5.Justin DiBenedetto 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle