Voitto kruunasi Nummelinin paluun

LIIGA / Kuvakooste
Ottelun valokeilaissa oli paluun TPS-paitaan tehnyt Petteri Nummelin. Tappara synkensi kuitenkin alun juhlallisuuksia iskemällä maalin heti ensimmäisen vaihdon aikana. TPS kuitenkin ryhdistäytyi salama-alusta ja tämän jälkeen hallitsi peliä läpi ottelun. Isännät veivät ottelun nimiinsä lopulta maalein 3-1.
Kuva © Timo Savela
Numero kolme oli tänään ottelun valokeilassa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Numeron omistaja itse.
Poika pukeutui legendaariseen palttooseen isän valvovan silmän alla.
Kuva © Timo Savela
Antti Erkinjuntti iski kiekon maaliin neljässätoista sekunnissa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Sulatettu pelipaita oli haluttua tavaraa vihollisleirissäkin.
Kuva © Timo Savela
Pekka Tuokkola otti tässä vaiheessa vielä koppeja.
Kuva © Timo Savela
Ville Vahalahti innostui murjomaan Tuukka Mäntylää.
Kuva © Timo Savela
Rasmus Ristolainen halusi heittää ylävitosen ottelun erotuomarin kanssa.
Kuva © Timo Savela
Michal Birner pääsi tuulettamaan alivoimalla syntynyttä tasoitusmaalia.
Kuva © Timo Savela
Birner kävi kuumana läpi ottelun.
Kuva © Timo Savela
Alec Martinez pysäytti Olli Palolan nousun.
Kuva © Timo Savela
Tapparalla oli paikoin vaikeuksia päästä pois omasta päädystä.
Kuva © Timo Savela
Petteri Nummelin kertoi joukkuetovereilleen tarinoita Alpeilta.
Kuva © Timo Savela
Vartioimatta jäänyt Henri Tuominen sai heittää kiekon tyhjiin.
Kuva © Timo Savela
Tuominen tuuletti maalia Rasmus Ristolaisen kanssa.
Kuva © Timo Savela
Tero Koskiranta iski seuraavan maalin.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Tuokkolan ilme oli vähemmän muikea.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Ville Nieminen koitti jekuttaa Antero Niittymäkeä vanhanaikaisella.
Kuva © Timo Savela
Kolmannessa erässä TPS pääsi yrittämään lisämaaleja ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Ottelussa oli tänään vastakkain kaksi lupaavaa suomalaiskiekkoilijaa.
Kuva © Timo Savela
Ville Nieminen ja Petteri Nummelin tarjosivat yleisölle viihdettä.
Kuva © Timo Savela
Ville Nieminen halusi myös kertoa tarinoita.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Tappara-huolto kiristi Aleksander Barkovin turboruuvia.
Kuva © Timo Savela
Tämän lähemmäksi Tappara ei enää päässyt maaliviivan ylitystä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös