TPS nousi tasoihin ja lopulta voittoon

LIIGA / Kuvakooste
TPS venyi viime minuuteilla tasalukemiin ja lopulta voitti ottelun voittolaukauskilpailussa.
Kuva © Timo Savela
Ottelun avauskiekon kävi pudottamassa entinen TPS-pelaaja ja -toimitusjohtaja Jouko Narvanmaa.
Kuva © Timo Savela
Kristian Näkyvä esitteli lennokasta viivapelaamista.
Kuva © Timo Savela
Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin myös näyttäviä taklauksia.
Kuva © Timo Savela
Brian Willsie palasi kokoopanoon kapteeniksi kapteenin paikalle.
Kuva © Timo Savela
Willsie nosti isännät johtoon alkuminuuteilla.
Kuva © Timo Savela
Kaksi minuuttia myöhemmin Ramzi Abid siirsi kiekon ohi Antero Niittymäen.
Kuva © Timo Savela
TPS-puolustus jatkoi uinumistaan ja Jari Jääskeläisellä oli helppo työ nostaa vieraat johtoon.
Kuva © Timo Savela
Toisessa päässä maalin edessä oli jaossa ainostaan makuupaikkoja.
Kuva © Timo Savela
Tapio Laakso karkasi alivoimalla läpiajoon ja nosti kotijoukkueen tasoihin.
Kuva © Timo Savela
JYPin ylivoima tuotti tulosta TPS-pelaajien unohtaessa Max Wärnin yksin maalin eteen.
Kuva © Timo Savela
Timo Seppänen koki kovia puolustaessaan TPS-maalia.
Kuva © Timo Savela
Pekka Virta ei ollut tyytyväinen omiensa puolustuspelaamiseen.
Kuva © Timo Savela
Laakso kyseli Wärniltä tämän vointia.
Kuva © Timo Savela
Huutoon vastattiin.
Kuva © Timo Savela
TPS nousi lopulta jälleen tasoihin Hannu Pikkaraisen alivoimamaalilla.
Kuva © Timo Savela
Antero Niittymäki odotteli rauhassa voittomaalikilpailua.
Kuva © Timo Savela
Abid siirsi kiekon vaivatta Niittymäen taakse.
Kuva © Timo Savela
Toisessa päädyssä Corey Locke veivasi kiekon ohi Tuomas Tarkin.
Kuva © Timo Savela
Lopulta JYPin Eric Perrin epäonnistui yrityksessään.
Kuva © Timo Savela
TPS kuittasi kauden ensimmäisen voittonsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös