Pelicans lennokkaalla päällä Kuopiossa

LIIGA / Kuvakooste
Lahden Pelicans kävi noutamassa ansaitut ja tarpeeseen tulleet pisteen Niiralan jäältä. Kotijoukkueen maalinteko vaatii tällä hetkellä akrobatiaa tai ihmettä onnistuakseen.
Kuva © Teemu Soini
Ottelun alku meni molemmilta epävakaissa merkeissä.
Kuva © Teemu Soini
Lahtelaiset osoittivat pian kuitenkin olevansa kuskin asemassa ottelussa.
Kuva © Teemu Soini
Ensimmäinen ja samalla voittomaali varmasti maistui pussinokille.
Kuva © Teemu Soini
Vähän tunteita herättäneessa ottelussa vierailija oli myös kovempi taklauksissaan.
Kuva © Teemu Soini
Petri Lammassaari oli hyvä osoitus kotijoukkueen maalinteon vaikeudesta.
Kuva © Teemu Soini
Pelicans pystyi hyvin ohjaamaan KalPan hyökkäyspelin kulmaväännöiksi.
Kuva © Teemu Soini
Myös Marko Kauppinen kävi toteamassa kuinka vaikeaa se väkisin vääntäminen on.
Kuva © Teemu Soini
Pekka Tuokkolan iltapuhde oli melko vaikea ja hikinen.
Kuva © Teemu Soini
Marko Pöyhönen kävi viimeistelemässä illan toisensa rangaistuslaukauksesta.
Kuva © Teemu Soini
Jere Myllyniemi pelasi maalillaan loistavan ottelun.
Kuva © Teemu Soini
Kilpirinnat yrittivät maalintekoa välilla akrobatiankin keinoilla, ilman tulosta.
Kuva © Teemu Soini
Kuvakulma usein valehtelee, mutta videotarkistus olisi ehkä ollut paikallaan.
Kuva © Teemu Soini
Kai Suikkanen siivitti omansa selvään voittoon.
Kuva © Teemu Soini
Kesää odotellessa voi moottoripyörällä kruisailla vaikka jääkiekkokaukalossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös