Mestaruusviiri kattoon ja kärpännahkaviitta niskaan

LIIGA / Kuvakooste
JYPin ensimmäisessä kotipelissä Hippoksella muisteltiin hivenen viime kautta ja katsottiin jo pitkälle tähän kauteen. JYPin peli oli ajankohtaan nähden häkellyttävän valmista ja vaikkei Kärpät missään tapauksessa ollut huono, jäivät siipirikkoisen vierasjoukkueen kotiintuomiset nollaan pisteeseen. JYP otti toisessa pelissään toisen voittonsa nujerrettuaan Kärpät 3-1 (1-0, 2-1, 0-0).
Kuva © Eriikka Hienola
Ennen ottelun alkua vielä katsaus viime kauteen ja mestaruusviiri kattoon.
Kuva © Eriikka Hienola
Kiekko jäähän ensi kertaa Hippoksella tällä kaudella.
Kuva © Eriikka Hienola
JYP oli perjantain pelin tapaan todella terävänä heti ottelun alkuhetkistä lähtien.
Kuva © Eriikka Hienola
Eilen nollapelin torjunut Tuomas Tarkki ehti välillä seikkailla hieman maalialueensa ulkopuolellakin.
Kuva © Eriikka Hienola
Syötönkatko.
Kuva © Eriikka Hienola
Kärpillä ei juurikaan ollut asiaa JYPin maalin edustalle ensimmäisessä erässä.
Kuva © Eriikka Hienola
Miikka Salomäki jäi Kristian Näkyvän ja laidan väliin.
Kuva © Eriikka Hienola
Kaveri yrittää pikku kikkaa siinä!
Kuva © Eriikka Hienola
Kaverin eli Ossi Louhivaaran kikkaa tarkistettiin vielä videolta, mutta maali se ei ollut.
Kuva © Eriikka Hienola
Sen sijaan hetki myöhemmin oli, kun Miika Lahti ujutti kiekon Tomi Karhusen ohitse.
Kuva © Eriikka Hienola
Eric Perrin oli pirteällä pelipäällä, herhiläisen ihollaan sai tuta myös Joonas Donskoi.
Kuva © Eriikka Hienola
Sekä Komulainen että Lahti.
Kuva © Eriikka Hienola
Hups.
Kuva © Eriikka Hienola
Toisen erän todellinen hups tuli tosin vasta tässä, kun Näkyvän b-pisteen yläkaarelta heittämä kiekko lirahti ohi Karhusen. Donskoin ilme kertoi kaiken.
Kuva © Eriikka Hienola
JYP-leirissä nauratti kaikkien purukalustojen voimin.
Kuva © Eriikka Hienola
Tarkki mulkoilee epäilevästi takakulmalle, mutta ei, Kärpät ei saanut kiekkoa vielä maaliin.
Kuva © Eriikka Hienola
Joskus maalin edustalla saattaa sattua...
Kuva © Eriikka Hienola
...mutta ei, se olikin maali! Juha-Pekka Haataja tuuletti 1-2-kavennusta ajassa 23.16.
Kuva © Eriikka Hienola
Ilkka Mikkola huolehti siitä, ettei Karhusta häiritty yhtään enempää kuin oli pakko.
Kuva © Eriikka Hienola
Perrin vei JYPin 3-1-johtoon kaksi sekuntia ottelun puolivälin jälkeen.
Kuva © Eriikka Hienola
Kunnon hali!
Kuva © Eriikka Hienola
JYP jatkoi vahvaa peliään kolmannessa erässä. Jari Jääskeläinen ampaisi karkuun alivoimalla Yohann Auvitun jäähyn aikana.
Kuva © Eriikka Hienola
Ramzi Abid yritti salaa murjoa Joonas Kemppaista, mutta ei mennyt läpi - tuomari näki ja passitti Abidin jäähylle.
Kuva © Eriikka Hienola
Ottelun lopun kaava oli sama: Tarkki torjui kiekot vaikka silmät kiinni.
Kuva © Eriikka Hienola
Aravirta otti vielä aikalisän ajassa 58.33.
Kuva © Eriikka Hienola
Kiekkoa ei maaliin kuitenkaan saatu, vaan Tarkki huhki varsin vakuuttavan iltapuhteen. Kiitokset vielä myös Kärppä-kannattajille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös