Nieminen ja pojat tulessa Hakametsässä
Tampereella Ilves sai sarja-avauksessa vastaansa rakkaan paikallisvastustajansa Tapparan. Itse ottelussa Tappara ei antanut armoa kotijoukkueelle ja varsinkin Aleksander Barkovin johtama kolmikko laidoillaan nuori Henrik Haapala ja Ville Nieminen aiheutti Ilvespuolustukselle harmeja läpi ottelun. Lopputulokseksi Hakametsässä kirjattiin selvä 1-7-vierasvoitto.

Tästä se taas alkaa.

Tappara iskee alkutahdit ottelulle.

Ville Nieminen otti ilon irti maalistaan.

Ilveksellä oli ensimmäisessä erässä runsaasti paikkoja tasoitukseen.

Tähänkin laukaukseen saa Tuokkola mailansa väliin.

Erän lopussa Tuokkola esitti hieman erikoisempiakin torjunta-asentoja.

Toinen erä ja kolmikko Nieminen, Barkov ja Haapala vie kirvesrinnat jo 0-4-johtoon.

Maalia seuranneella aikalisällä Raimo antoi palautetta pelaajilleen.

Toisessa pelaaja-aitiossa ei ollut tänään tarvetta aikalisälle.

Kolmannessa erässä puhutti Marjamäen ja Tuokkolan törmäys.

Tilanteesta palautetta antanut Jukka Rautakorpi sai passituksen suihkun puolelle.

Ilveksen lohdutusmaali syntyi tämän tolppalaukauksen jälkitilanteesta.

Lopun kavennusmaalista huolimatta Tappara pääsi juhlimaan murskavoittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
Tappara kadotti otteen ja päästi KalPan aiheuttamaan sydämentykytyksiä
LIIGA | 23.9.2023 20:13
"Shots, shots, shots" – vieraat tiesivät keinot voittoon Kupittaan kotiavauksissa
MESTIS | 23.9.2023 16:58
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
Timanttikuva: Pelottomat pohjoisirlantilaiset
CHL | 2.9.2023 18:44
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Uutinen
Tampereen ensimmäiseen paikallisotteluun on tuhansia lippuja myymättä – "Suomen paras urheilutuote myy varmasti loppuun"
LIIGA | 24.9.2023 13:27
Artikkeli
Liiga-seurojen junioriputkien ranking, sijat 1–5: HIFK on selvä ykkönen, mutta Kärpät tavoittelee kruunuaan takaisin
LIIGA | 22.9.2023 7:00
Artikkeli
Ilves kasvaa ohi isoveljestään, HIFK:n mykistävä helvetinkone ja muut kuumat väitteet tuoreesta Liiga-kaudesta
LIIGA | 18.9.2023 8:08
Artikkeli
Liigan Top 5 -laitahyökkääjät 2023−24: Kilpailu kärkipaikasta on kahden kauppa
LIIGA | 12.9.2023 14:00
Artikkeli
HIFK ja Ilves lähtevät kauteen median ennakkosuosikkeina – Tapparalle povataan mitalia, muttei mestaruutta
LIIGA | 12.9.2023 11:00