Pudotuspelit 2018: LIIGA

Pudotuspelit-jutut

Kolumni
Kärppien esimerkki loisti myös kaukalon ulkopuolella
29.4.2018 14:46
Oulun Kärpät oli viime kaudella Liigan pelillinen edelläkävijä ja ajoi positiivisia asioita myös pelin ulkopuolella. Joukkueen henkinen hyvinvointi oli suuri voimavara matkalla mestaruuteen.
Kuvakooste
Näin Kärpät ratkaisi Suomen mestaruuden — Aleksi Mäkelä nousi oululaisten sankariksi
27.4.2018 7:05
Kärpät nappasi eilen Hakametsässä historiansa kahdeksannen Suomen mestaruuden otteluvoitoin 4-2. Kuudes finaali eteni pitkään maalittomana, kunnes puolustaja Aleksi Mäkelä iski voittomaaliksi jääneen osuman alle viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Yleinen kuvakooste
Kärpät juhli mestaruutta Hakametsässä
26.4.2018 23:39
Kärppien voitettua Tapparan finaalisarjan kuudennessa kamppailussa oli mestaruusjuhlien aika. Tähän koosteeseen on kerätty tunnelmia jäältä ja hieman katsomonkin puolelta.
Haastattelu
Pudotuspelien arvokkaimpana palkittu Junttila: "Ei tähän voittamiseen ikinä totu"
26.4.2018 22:31
Yksi Kärppien mestaruuden arkkitehdeistä oli kultakypärää kantanut Julius Junttila. Yhden Luleåssa vietetyn kauden jälkeen Ouluun palannut Junttila nappasi mestaruuden lisäksi myös Jari Kurri -palkinnon.

Pudotuspelit-ottelut

loppuottelut
To 26.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 0 - 1 KÄR Kärpät
Ti 24.4. loppuottelut 18.50 Kärpät KÄR 4 - 5 TAP Tappara
Ma 23.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 2 - 0 KÄR Kärpät
La 21.4. loppuottelut 17.20 Kärpät KÄR 2 - 1 TAP Tappara JE
To 19.4. loppuottelut 18.50 Tappara TAP 2 - 4 KÄR Kärpät
Ti 17.4. loppuottelut 18.50 Kärpät KÄR 3 - 0 TAP Tappara
pronssiottelu
Pe 20.4. pronssiottelu 18.50 TPS TPS 2 - 3 IFK HIFK JE
välierät
La 14.4. välierät 17.20 Kärpät KÄR 2 - 1 IFK HIFK
To 12.4. välierät 18.50 HIFK IFK 4 - 3 KÄR Kärpät JE
Ke 11.4. välierät 18.50 Kärpät KÄR 2 - 1 IFK HIFK JE
Ma 9.4. välierät 18.50 HIFK IFK 4 - 1 KÄR Kärpät
Ma 9.4. välierät 18.50 Tappara TAP 6 - 5 TPS TPS JE
La 7.4. välierät 17.20 TPS TPS 1 - 2 TAP Tappara
La 7.4. välierät 17.20 Kärpät KÄR 3 - 0 IFK HIFK
Pe 6.4. välierät 18.50 Tappara TAP 3 - 0 TPS TPS
To 5.4. välierät 18.50 HIFK IFK 3 - 4 KÄR Kärpät JE
Ke 4.4. välierät 18.50 TPS TPS 2 - 3 TAP Tappara JE
Ti 3.4. välierät 18.50 Kärpät KÄR 1 - 4 IFK HIFK
puolivälierät
To 29.3. puolivälierät 18.50 HIFK IFK 2 - 1 JYP JYP
To 29.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 1 - 2 TPS TPS JE
To 29.3. puolivälierät 18.50 KalPa KAL 3 - 4 TAP Tappara
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 Kärpät KÄR 5 - 1 ÄSS Ässät
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 Tappara TAP 1 - 3 KAL KalPa
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 JYP JYP 6 - 7 IFK HIFK JE
Ke 28.3. puolivälierät 18.50 TPS TPS 0 - 2 SAI SaiPa
Ma 26.3. puolivälierät 18.30 HIFK IFK 4 - 1 JYP JYP
Ma 26.3. puolivälierät 18.30 KalPa KAL 0 - 3 TAP Tappara
Ma 26.3. puolivälierät 18.50 Ässät ÄSS 1 - 3 KÄR Kärpät
Ma 26.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 3 - 1 TPS TPS
La 24.3. puolivälierät 17.00 JYP JYP 4 - 3 IFK HIFK JE
La 24.3. puolivälierät 17.00 Tappara TAP 4 - 3 KAL KalPa JE
La 24.3. puolivälierät 17.20 Kärpät KÄR 3 - 1 ÄSS Ässät
La 24.3. puolivälierät 17.20 TPS TPS 7 - 0 SAI SaiPa
Pe 23.3. puolivälierät 18.50 KalPa KAL 4 - 3 TAP Tappara
Pe 23.3. puolivälierät 18.50 HIFK IFK 1 - 2 JYP JYP JE
To 22.3. puolivälierät 18.50 Ässät ÄSS 3 - 2 KÄR Kärpät
To 22.3. puolivälierät 18.50 SaiPa SAI 5 - 6 TPS TPS
Ke 21.3. puolivälierät 18.50 Tappara TAP 3 - 2 KAL KalPa
Ke 21.3. puolivälierät 18.50 JYP JYP 1 - 2 IFK HIFK
Ti 20.3. puolivälierät 18.50 Kärpät KÄR 4 - 1 ÄSS Ässät
Ti 20.3. puolivälierät 18.50 TPS TPS 4 - 3 SAI SaiPa JE
Pudotuspelit, 1. kierros
La 17.3. Pudotuspelit, 1. kierros 17.20 SaiPa SAI 3 - 2 PEL Pelicans JE
To 15.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.30 Pelicans PEL 3 - 0 SAI SaiPa
To 15.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.30 Lukko LUK 2 - 3 ÄSS Ässät JE
Ti 13.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.50 SaiPa SAI 4 - 2 PEL Pelicans
Ti 13.3. Pudotuspelit, 1. kierros 18.50 Ässät ÄSS 2 - 1 LUK Lukko

Lisää luettavaa

Uutinen
Kärppien lipunmyyntiongelmat jatkuvat – yleisökato uhkaa tänäänkin
11.4.2018 13:16
Oulun Kärpät on kärsinyt yleisökadosta tämän kevään pudotuspeleissä. Myös tänä iltana yleisömäärä uhkaa jäädä pieneksi.
Uutinen
Hakanpää pelikelpoinen illalla - "Taklaus kohdistui oikeaan olkavarteen"
11.4.2018 11:16
Kärppien Jani Hakanpää on saanut vapauttavan tuomion Liigan kurinpitodelegaatiolta. Hakanpää oli tutkittavana, koska HIFK:n tekemän valituksen mukaan hän taklasi maanantaisessa ottelussa Juha-Pekka Haatajaa päähän.
Ennakko
Kärppien ja HIFK:n tunteet alkavat kuumeta − viidennessä kohtaamisessa ei enää tunnustella
11.4.2018 7:00
Kärppien ja HIFK:n välisen viidennen välieräottelun lähtötilanne on kutkuttava; ottelusarja on tasatilanteessa ja molempien peli on katsojien kannalta viihdyttävää. Tämän lisäksi edellisessä kohtaamisessa kolme pelaajaa sai käytösrangaistuksen suunsoitosta, yksi pelaaja sai ulosajon ja HIFK maksoi 5000 euroa viedäkseen Kärppien Jani Hakanpään taklauksen Liigan tutkittavaksi.
Uutinen
HIFK haastaa Liigan kurinpidon – Kärppien Hakanpään taklaus arvioitiin kattokameralla
10.4.2018 16:42
HIFK maksoi tänään Liigalle rahaa, jotta kurinpitodelegaatti otti Kärppien Jani Hakanpään eilisen taklauksen tutkintaansa. Otteluvalvoja ei lähettänyt taklausta kurinpitokäsittelyyn, koska hänellä oli käytössään kuvakulma, jota televisiolähetyksissä ei nähdä.
Uutinen
HIFK haluaa "selvittää Liigan kurinpitojärjestelmän tasapuolisuuden" – "Teko oli törkeä"
10.4.2018 14:22
HIFK teki tutkintapyynnön Kärppien Jani Hakanpään taklauksesta.
Kuvakooste
Peltola lopetti TPS:n pyristelyn — Tappara ennätyksellisesti kuudetta kertaa peräkkäin finaaleihin
10.4.2018 7:00
TPS laittoi Tapparan koville Hakametsän maali-iloittelussa, kun se taisteli kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin ja vei neljännen välieräottelun ratkaisun jatkoerään. Tappara-kapteeni Jukka Peltola laittoi lopulta jatkoerässä turkulaisten pyristelylle pisteen, ja vei voittomaalillaan kirvesrinnat jo kuudetta kertaa peräkkäin, mikä on Liigan historian ennätys.
Haastattelu
Marko Ojasen ensimmäinen peli päävalmentajana toi seuralle hurjan saavutuksen − "Tulikaste tuli kohtuullisen kovaan paikkaan"
10.4.2018 7:00
Marko Ojanen joutui hyppäämään päävalmentajan paikalle, kun Jukka Rautakorpi sairastui neljännen välieräottelun aamuna. Kokenut kiekkomies ei turhaan hätkähtänyt, vaan luotsasi kirvesrinnat kuudennen kerran peräkkäin Liigan finaaleihin. Päävalmentajan roolissa ottelu oli Ojasen uran ensimmäinen.
Timanttikuva
Kapteeni käskee ja ratkaisee
10.4.2018 6:30
Rasmus Tirronen oli maalillaan voimaton, kun Tappara-kapteeni Jukka Peltolan jatkoeräosuma pysäytti Hakametsän pelikellot ja vei kirvesrinnat jo kuudetta kertaa peräkkäin Liigan finaaleihin.
Haastattelu
HIFK-luotsi Selin Joe Finleyn tuomiosta: “Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla”
10.4.2018 3:30
HIFK otti kotivoiton Oulun Kärpistä maanantaina tasoittaen välieräsarjan 2−2:een. Helsinkiläisjoukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin näki silti miehistönsä tekemisessä parantamisen varaa. Puolustaja Joe Finleyn hän toivotti tervetulleeksi takaisin kaukaloon.
Haastattelu
HIFK:n Panu Mieho toivoo jatkoa kiivaalle kiekolle: “Pelattiin kovaa, ne eivät näytä siitä tykkäävän”
10.4.2018 3:01
HIFK tasoitti välieräsarjan otteluvoitot Oulun Kärppiä vastaan 2−2:een maanantaina Helsingissä lukemin 4−1. 3−0-maalista vastasi uransa ensimmäisellä pudotuspeliosumalla keskushyökkääjä Panu Mieho. Nuori kiekkoilija syttyi pelin kiihkosta ja fyysisyydestä.
Artikkeli
Kärpät kaipaa nopeutta ja vauhtia: "Laiturit makaavat nyt liikaa"
9.4.2018 22:19
Kärpät hallitsi kiekkoa ja pelasi identiteettinsä mukaan. Tulos jäi kuitenkin vajaaksi, kun tehokkuus puuttui ja lopulta kirivaiheessa jäähyt sotkivat peliä.
Haastattelu
Jatkoerässä tuoreita jalkoja näyttänyt Luoto: "Laitoimme kaiken peliin tänään"
9.4.2018 22:16
Tappara löi itsensä kuudetta kertaa peräkkäin Liigan finaaleihin, kun se kukisti neljännessä välieräkamppailussa TPS:n jatkoeräratkaisulla. Kirvesrintojen hyökkääjä Joona Luoto jakoi näkemyksiään niin välieräsarjasta sini-oransseista kannattajista kuin tuomareistakin.
Raportti
HIFK-Kärpät, ottelusarjaraportti: HIFK tasoitti sarjan kotonaan vakuuttavilla otteilla - Panu Mieho iski ensimmäisen pudotuspeliosumansa
9.4.2018 22:02
Neljännessä välieräkohtaamisessa HIFK oli pienessä paineessa, sillä se oli hävinyt kaksi edellistä otteluaan. Ensihetkistä alkaen punanuttuinen HIFK esitti todella vakuuttavaa peliä ja tasoitti sarjan ottamalla vakuuttavan 4-1-voiton. Illan sankareina kotijoukkueesta toimi Kevin Lankinen sekä uran ensimmäisen pudotuspeliosumansa iskenyt Panu Mieho.
Raportti
Maaleja, sukelluksia ja yleisön mylvintää − kapteeni johdatti Tapparan taas finaaleihin
9.4.2018 21:55
Tapparan ja TPS:n välinen neljäs välieräottelu tarjosi lukuisia kauniita maaleja, kuten myös sekä pelaajistoa että paikalle saapunutta kiekkokansaa kuumentavia tilanteita. Kolmannessa erässä TPS onnistui tekemään "tapparat", ja kamppailu ratkaistiin lopulta vasta jatkoerässä.
Kuvakooste
HIFK tarjosi parastaan loppuunmyydylle Nordikselle
9.4.2018 21:53
HIFK ja Kärpät kohtasivat täyden Nordiksen edessä maanantai-iltana. HIFK piti Kärpät aisioissa ja nappasi tärkeän 4-1-voiton tasoittaen näin ollen sarjan tilanteeseen 2-2.
Uutinen
TPS vaihtoi maalivahtia kahden erän jälkeen − Tirronen joutui antautumaan välittömästi
9.4.2018 20:27
TPS oli maalin tappiolla neljännen välierän toisella erätauolla. Joukkueiden luistellessa kolmanteen erään jäälle, vieraana ottelussa pelaava turkulaisjoukkue vaihtoi maalivahtia. Myöskään vaihdosta tulleella veräjänvartijalla ei ollut helpoin mahdollinen alku.

Sivut