Shaone Morrisonn

MDV | #82 | Puolustajap

Syntynyt:
23.12.1982 @ Vancouver, BC, CAN
Varaus:
2001 Boston Bruins 1. kierros #19
Sopimus:
2015
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    41
  • Pituus
    cm
    193
  • Paino
    kg
    93
  • Käsi
    L

Ura:

Boston Bruins varasi WHL:ssä Kamloopsin riveissä pelanneen Morrisonnin ensimmäisen kierroksen 19. pelaajana vuoden 2001 varaustilaisuudessa. Vancouverilaispakki osallistui samana syksynä Bostonin harjoitusleirille, mutta sai komennuksen takaisin Kamloopsin riveihin vielä kaudeksi.

Morrisonn siirtyi ammattilaiskaukaloihin kaudeksi 2002-03. Tuolloin kausi kului pääasiassa Bostonin farmijoukkue Providence Bruinsissa, mutta myös NHL-ura sai alkunsa 11 ottelun muodossa. Seuraavakin kausi alkoi farmijoukkueessa, mutta joulukuussa kutsu kävi Bostoniin ja Morrisonn käytti tilaisuutensa hyväksi.

Bostonissa otteluita ehti kertyä kolmekymmentä ennen kuin jälleen oli aika vaihtaa maisemaa, nyt suuntana oli Washington osana pelaajakauppaa, jossa Boston hankki Sergei Goncharin. Morrisonn pelasi kolme ottelua Capitals-paidassa, jonka jälkeen hänet siirrettiin muiden nuorten lupauksien tapaan loppukaudeksi Portlandin riveihin. Työsulkukauden Morrisonn vietti niinikään Piratesissa pelaten.

Nousi Washingtonissa vakiopakiksi ja pelasi monta tasaista kautta. Kesällä 2010 hakeutui uusiin maisemiin ja allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen Buffalo Sabresin kanssa.

Vahvuudet:

Morrisonn on vahva luistelija, vaikkei olekaan mikään pikakiitäjä. Puolustuspelaamisen hän perustaa pitkälti oikeaan sijoittautumiseen ja hyvään pelinlukuun. Vahvuudet oman maalin suojelemisessa.

Heikkoudet:

Ei juurikaan käyttöä hyökkäyspäässä. Rajalliset taidot näkyvät pistesarakkeesta.

Rooli:

Peruspakki.

KausiOMSPP/O+/-R
1999-00Kamloops Blazers571670.12380
WHL
1999-00Kamloops Blazers40000-46
WHL pudotuspelit
2000-01Kamloops Blazers611325380.6219132
WHL
2000-01Kamloops Blazers40000-26
WHL pudotuspelit
2001-02Kamloops Blazers611126370.61-4106
WHL
2001-02Kamloops Blazers40220.5-62
WHL pudotuspelit
2002-03Providence Bruins60516210.355103
AHL
2002-03Providence Bruins40000-26
AHL pudotuspelit
2002-03Boston Bruins11000008
NHL
2003-04Providence Bruins180220.11116
AHL
2003-04Boston Bruins301780.271010
2003-04Washington Capitals3000000
NHL
2003-04Portland Pirates131450.38810
AHL
2003-04Portland Pirates70110.1424
AHL pudotuspelit
2004-05Portland Pirates71414180.25-1763
AHL
2005-06Washington Capitals80113140.18791
NHL
2006-07Washington Capitals78310130.173106
NHL
2007-08Washington Capitals7619100.13463
NHL
2007-08Washington Capitals60110.17-36
NHL pudotuspelit
2008-09Washington Capitals72310130.18477
NHL
2008-09Washington Capitals140110.0718
NHL pudotuspelit
2009-10Washington Capitals68111120.18868
NHL
2009-10Washington Capitals5000012
NHL pudotuspelit
2010-11Buffalo Sabres621450.08-232
NHL
2010-11Buffalo Sabres1000002
NHL pudotuspelit
2011-12Rochester Americans65411150.23-144
AHL
2011-12Rochester Americans10000-20
AHL pudotuspelit
2012-13Spartak Moskova461340.09126
2012-13TsSKA Moskova2112110
KHL
2012-13TsSKA Moskova70220.2910
KHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
NHL4801164750.1634455
AHL2271447610.27-4236
WHL1792557820.4618318
KHL482460.13226
NHL pudotuspelit260220.08-118
AHL pudotuspelit120110.08-210
WHL pudotuspelit120220.17-1214
KHL pudotuspelit70220.2910